Näytetään tekstit, joissa on tunniste hopea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hopea. Näytä kaikki tekstit

Merirosvokynnet helmikuulta

Melkein teki mieli jättää julkaisematta nämä helmikuussa tekemäni merirosvokynnet, koska kynsinauhani näyttävät kuvissa aika törkeiltä. En muista, olikohan silloin jotenkin erityisen kylmää, nimittäin kuvasta voisi päätellä niin.

Osallistuin helmikuussa merirosvobileisiin ja kynnet piti tietenkin tehdä teemaan sopiviksi. Halusin kuitenkin pitää ne melko yksinkertaisina. Aluksi meinasin lähteä ihan peruspunaisilla koristelemattomilla kynsillä, koska ne olisivat sopineet paremmin mekkoon, joka oli tietysti Vivien of Hollowaylta. Samaa mekkoa ei näköjään enää löydy sivuilta ollenkaan, mutta se oli se perinteinen halterneck circle dress merirosvokuvioisena.

Laitoin keskisormiin ja nimettömiin Models Own Sterling Silver -lakkaa ja koristeeksi merirosvoaiheiset siirtokuvat. Ostin muutama vuosi sitten noita pääkalloaiheisia siirtokuvia ison paketin eBaysta halvalla. Suurin osahan niistä on ihan hirveitä, mutta onneksi mukana on kivojakin.

Muissa kynsissä on ensin kerros Cult Nailsin Nevermorea ja sen päällä kerros OPI Pure -kultahippulakkaa. Esitän, etten tiedä mihin kokoelmaan se kuuluu. Yhteistyökokoelman takia halusin ostaa Puren käytettynä ja onneksi löysinkin tämän kirkaspohjaisen version Facebookin Kynsikoristekirppikseltä. Tästä on nimittäin toinenkin versio, jossa on kellertävä pohja.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Cult Nails Nevermore
Models Own Sterling Silver
OPI Pure
Siirtokuvat
Glisten & Glow HK Girl

Läpikuultavaa harmaata

F.U.N Lacquer Blessing (H):n jälkeen teki mieli lakata melko neutraalit kynnet. Valitsin OPI My Pointe Exactly -jellylakan. En muista enää montako kerrosta laitoin sitä, mutta veikataan kolmea. Ensin aioin yhdistää siihen tylsästi samaan kokoelmaan kuuluvan Pirouette My Whistle -glitterlakan, mutta muistinkin omistavani L'Oréalin Disco Ball -hologrammiglitterin.


Ihan mukavat kynnet näistä tuli, jos ei kiinnitä huomiota keltaisina paistaviin kärkiin. Pidän enemmän tummemmista väreistä, mutta välillä on mukava lakata jollain vaaleammillakin.


Lakat:


Trind Nail Repair
OPI My Pointe Exactly
L'Oréal Discoball
Glisten & Glow HK Girl

Kynsinauhatatuoinnit kokeilussa

Näköjään kuukausi hujahti postaamatta. Syytän tästä kaikesta koulun alkua, tai oikeastaan sitä että vietin kesän laiskotellen ja nyt kun on taas enemmän tekemistä, tuntuu ettei ole muka aikaa mihinkään ylimääräiseen vaikka ihan hyvin on! Onneksi kynsikuvia tuli otettua vaikka en saanutkaan kirjoitettua niistä ajoissa.

LadyQueen lähetti taas paketin jossa oli muutama tuote testattavaksi. Ensimmäisenä halusin kokeilla kynsinauhatatuointeja. En ole nähnyt niitä vielä kovin monessa blogissa, joten siitäkin syystä oli hauska päästä testaamaan.



Kynsinauhatatuoinnit oli helppo laittaa paikalleen, ne toimivat täsmälleen samalla tavalla kuin pienenä käytetyt vesitatuoinnit, joita monesti sanotaan purkkatatuoinneiksikin. Miksi minä en muista että niitä olisi saanut purkkapaketeista? :D Meillä oli kaupasta ostettuja dinosaurustatuointeja ja jäätelöautolta saatuja pimeässähohtavia luuranko- ja kummitustatuointeja.

Kynsinauhatatuoinnit piti siis leikata arkista irti, poistaa suojamuovi ja läntätä oikeaan kohtaan. Sitten tarvittiin vain vanulappu jolla kastella pahvi jossa tatuointi on kiinni. Sain tatuoinnit asettumaan suunnilleen oikeisiin kohtiin. Olisi pitänyt kuitenkin pyyhkiä iho ensin desinfiointiaineella kaiken rasvan poistamiseksi, koska luultavasti tatuoinnit olisivat sitten pysyneet edes vähän paremmin.

Pysyvyys oli oikeastaan näiden ainoa heikko kohta. Nämä pysyivät jotenkuten yhden illan. Huomasin, että käsien pesukin saa nämä kuoriutumaan. Jos olisin rasvannut käteni niin tatuoinnit olisivat varmasti irronneet heti. Toisaalta minä en ainakaan jaksaisi katsella näitä yhtä iltaa pidempään. Hauskoja koristeita, mutta itselleni tuntuivat liialta.


Muissa kynsissä on kaksi kerrosta OPI Haven't the Foggiest -lakkaa ja sen päälle on leimattu kuviot MoYou Londonin Doodles kokoelman laatasta nro 04. Leimauslakkana oli Cult Nailsin Nevermore, jota on myös tatuoinneilla koristelluissa kynsissä.





Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
OPI Haven't the Foggiest
Cult Nails Nevermore
MoYou London Doodles Collection -04 -leimauslaatta
Kynsinauhatatuoinnit (saatu / LadyQueen)
Glisten & Glow HK Girl


http://www.ladyqueen.com




#ablecs15 Week 16: Geometric

Viimeinen haastemanikyyri vuorossa! Seuraavaksi joutuukin keksimään ihan itse miten kyntensä lakkaa. Luultavasti käytän kesällä paljon glitterlakkoja, koska pystyn käyttämään peel off -aluslakkaa. Koulussa sen käyttämisessä ei ole järkeä, koska veden kanssa tulee läträttyä niin paljon.

Päätin jo hyvissä ajoin, että haluan geometrisiin kynsiin leimat Bundle Monsterin laatasta numero 320. Värivalinnoissa meni sen sijaan kauemmin. Lopulta päätin yhdistää Mavalan harmaan cremelakan ja Models Ownin hopealakan kirkkaansiniseen Golden Rosen tekstuurilakkaan. Leimaukseen käytin H&M:n Blue My Mindia, mutta jokin pigmenttisempi lakka, kuten Models Own True Blue olisi toiminut paremmin. Jostain syystä se ei vain tullut mieleen.

Peukalonkynsi katkesi tänään yhtäkkiä. Tosin en ihmettele yhtään, kun se oli jo pari viikkoa näyttänyt siltä, ettei kestä pitkään. Aiemmin tällä viikolla onnistuin katkaisemaan samasta kädestä etusormen kynnen, joten lyhensin kaikkia reilusti. Kunhan kynnet kasvavat millin, pituus on juuri sopiva.


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
Mavala New-York
Models Own Sterling Silver
Golden Rose Holiday 61
H&M Blue My Mind
Bundle Monster BM-320 -leimauslaatta (saatu kynsiharrastajien miitistä)
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 7: My Most Used Polish

Gosh Holographic on selvästi käytetyin lakkani. Minulla on kolmas pullo menossa ja neljättähän en saa mistään, koska lakan valmistaminen lopetettiin vuosia sitten. Holographicista on joskus myöhemmin julkaistu uusi versio nimeltä Holographic Hero, mutta sitä en onnistunut koskaan löytämään Sokokselta. EBaysta löytyisi, mutta en taida hankkia.

Holographicia on kynsillä kolme kerrosta Goshin Fix Base Coatin päällä. Ilman kyseistä aluslakkaa Holographicin levittäminen olisi tuskallista. Lakka nimittäin kaljuuntuisi, eikä efektikään olisi yhtä voimakas. Päällyslakkaa en laittanut ollenkaan.

Koska hologrammilakat ovat niin näyttäviä, en yleensä viitsi koristella niitä ollenkaan. Aioin ensin keksiä tähän jonkinlaisia koristeluja toiseksi eniten käyttämälläni lakalla, eli OPI Russian Navyn mattaversiolla, mutta jätin väliin. Tuntui siltä, että olisin vain pilannut tämän lakkauksen.

Lakat:


Gosh Fix Base Coat
Gosh Holographic

#ablecs15 Week 2: Shades of Grey

Olipa muuten tosi kiva poistaa tuo edellisissä kynsissä ollut Cult Nails Nevermore. Se levisi ja jämähti iholle ja kynsinauhoille kun poistin sitä. Pitäisi varmaan suosiolla käyttää tuonkin lakan kanssa peel off -aluslakkaa.

Tämän viikon toinen lakkausteema oli Shades of Grey. Luulin, että minulla olisi enemmänkin harmaita cremejä, mutta ilmeisesti suuri osa harmaista lakoistani onkin jotain muuta koostumusta. Valikoin kynsille sitten Goshin Miss Greyn (en muuten vieläkään ole löytänyt päällyslakkaa, joka ei kutistaisi sitä), H&M:n Miss Stoneheartin ja vaaleanharmaan franken-lakan.

Etusormissa ja keskisormissa on frankenia ja koristelin ne leimaamalla kuviot Bundle Monsterin BM-204-laatasta. Leimauslakka oli Dependin 223. Halusin laittaa Goshin lakkaa pelkästään nimettömiin, koska tiesin sen kutistuvan. Laitoin päälle vielä kerroksen Essien Sparkle on Top -lakkaa. Peukaloissa ja pikkusormissa on H&M:n Miss Stoneheartia jonka päälle on töpötelty kelmulla leimauksissa käytettyä Dependiä. Töpöttelyjen päälle halusin vielä lisätä Wet n Wildin Halucinate -glitterlakkaa.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Gosh Miss Grey
H&M Miss Stoneheart
Vaaleanharmaa franken
Essie Sparkle on Top
Wet n Wild Halucinate
Depend 223
Bundle Monster BM-204 -laatta
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 1: Something Other Than Pink

Tällä viikolla alkoi taas The Finnish(able) Nail Art Challenge, johon minäkin päätin tällä kertaa osallistua. Viime syksynä tyydyin vain ihailemaan muiden tekemiä kynsiä. Haasteen ovat kehittäneet Annie, Katjamaria ja Mirka. Tämä haaste ei tunnu minullekaan mahdottomalta, koska kynsiä tehdään vain kahdet viikossa. Siihen kolmenkymmenen päivän haasteeseen minusta ei olisi.

Ensimmäisen viikon teemoina ovat Something Other Than Pink ja Will You Be My Valentine?. Aloitin Something Other Than Pinkillä, koska ystävänpäivä on vasta loppuviikosta. Huijasin vähän ja tein nämä kynnet jo perjantaina. :D





Aioin ensin tehdä keltaiset kynnet, mutta en keksinyt mitään koristeluja, joten lakkasinkin todella pitkästä aikaa Eyekon Vintage Polish -lakalla. Tosin en raaskinut laittaa sitä kaikkiin kynsiin, koska se on niin vähissä. Kyseessä ei ole mikään laatulakka. Vintage Polish raidoittuu ja vaati tällä kertaa neljä kerrosta. Silti jotkut kohdat jäivät kuultamaan läpi. Etusormien ja pikkusormien kynsiin laitoin Models Ownin Sterling Silveriä ja L'Oréalin Discoball-lakkaa.

Aluksi aioin koristella kynnet siirtokuvilla, mutta valitsemani hopeanväriset kuvat olivat ilmeisesti liian paksuja eivätkä suostuneet tarttumaan kynsille ollenkaan! Töpöttelinkin sitten kelmulla MO:n Sterling Silveriä Vintage Polishin päälle.


Lakat:


Orly Bonder
Eyeko Vintage Polish
Models Own Sterling Silver
L'Oréal Discoball
Glisten & Glow HK Girl

Glitteriä vaaleanpunaisella pohjalla

Nyt tuli poistuttua mukavuusalueelta ja kunnolla. En pidä ranskalaisista manikyyreistä tai muista samantapaisista itselläni, mutta muilla ne ovat kivoja. Nyt päätin kuitenkin kokeilla jotain sen tyylistä pitkästä aikaa.

Pohjavärinä on Eyekon Petite Polish ja kärkiin on töpötelty keittiösienen palasella Models Ownin Sterling Silver -lakkaa. Sen jälkeen laitoin vielä koko kynnelle kerroksen Wet n Wildin Kaleidoscopea ja tietysti pikakuivattajaa. Kaleidoscope on muuten yksi käytetyimpiä lakkojani. Kun Wet n Wild poistui Seppälästä, ostin tätä toisen pullon varalle. Aina kun teen galaksikynnet, laitan päällimmäiseksi kerroksen Kaleidoscopea.


Oikeastaan tein tällaiset kynnet siksi, koska halusin testata Color Clubin Milky White -aluslakkaa. Se vähensi jonkin verran kynsieni keltaisuutta, peukalonkynsi näytti täysin värjääntymättömältä, mutta keskisormen pahoja kellastumia tämäkään ei kyennyt täysin peittämään. Se oli kyllä odotettavissakin.

Tavallaan kyllä pidän näistä kynsistä paljon, mutta eivät ne näytä silti omilta. Ilmeisesti tämäntyyppisiä kynsiä on tullut kuitenkin aina välillä tehtyä, kun Petite Polish on vajunut yli puolenvälin. Kun saan käytettyä sen loppuun, voisin ostaa vaikka Essieltä jonkin vastaavan.

OPI Peace & Love & OPI

Peace & Love & OPI on toinen San Fransisco -kokoelman duochromeista. Tässä duochrome-efekti on huomattavasti voimakkaampi kuin Muir Muir on the Wall -lakassa. Peace & Love & OPI näyttää yleensä violetilta ja siniseltä, mutta jossakin valossa ja sopivassa kulmassa siinä voi nähdä myös vihreää. Käsittääkseni lakka on identtinen Essien For The Twill of It -lakan kanssa.

Alun perin minun piti hankkia San Fransisco -kokoelmasta vain tämä lakka, mutta kokoelma oli niin onnistunut, että päädyin hankkimaan kolme muutakin. On harvinaista, että ostan samasta kokoelmasta useampia lakkoja. Kevätkokoelmista en osta yleensä mitään, joten nyt alkuvuodesta ei varmaan tule enää hankittua lakkoja. OPI:n Brasilia-kokoelmassa ei ole yhtään kiinnostavaa lakkaa ja uusi muppettikokoelmakin näyttää tylsältä. Muutenkin pidän yleisesti enemmän syyskokoelmista ja joistakin talvikokoelmista. Kirkkaat värit eivät yleensä miellytä minua.


Koristelin osan kynsistä leimaamalla niihin kuvion Bundle Monsterin laatasta BM-204. Leimauslakkana oli OPI Haven't the Foggiest, joka myöskin kuuluu viime syksynä julkaistuun San Fransisco -kokoelmaan. Viimeksi marisin leimojen epäonnistumisesta ja olinkin oikeassa: syynä oli huono leimasin. Käsittämätöntä, miten halpisleimasin voi toimia paremmin kuin esimerkiksi Konadin leimasin, jota käytin aiemmin. Nyt tulee varmasti leimattua enemmän, kun ei tarvitse kirota minuutin välein epäonnistumisia.


En halunnut peittää Peace & Love & OPI:a jokaisesta kynnestä leimoilla, joten kiinnitin etusormien ja pikkusormien kynsiin niitit pikakuivattajalla. Ihme että jaksoin yllättäen koristella kynteni, aioin nimittäin aluksi jättää ne kokonaan koristelematta.

OPI Don't Touch My Tutu & OPI Pirouette My Whistle

Jouduin kuitenkin lyhentämään kynteni jo nyt, kun yksi liuskoittui niin pahasti ettei olisi kestänyt monta päivää katkeamatta. Tarkoitus oli lyhentää juuri ennen muuttoa. Ihme kyllä ei edes ärsyttänyt leikata kynsiä lyhyiksi.


Tällä kertaa yhdistin glitter sandwich -tyylisesti kaksi OPI:n lakkaa. Don't Touch My Tutu ja Pirouette My Whistle kuuluvat molemmat vuonna 2012 julkaistuun NYC Ballet Soft Shades -kokoelmaan. OPIhan julkaisee joka kevät uuden soft shades -kokoelman ja tämä on ainoa josta olen pitänyt.

Tuntuu kyllä kieltämättä oudolta kun on lyhyet kynnet. En meinaa osata edes kirjoittaa tietokoneella ja sormenpäät menevät siitä kipeiksi. Onneksi tähän tottuu äkkiä.

Skittlette vihreän ja harmaan sävyillä

Skittlette-lakkauksia on näkynyt kynsiblogeissa jo pitkään, mutta minä kokeilin sellaista vasta nyt. Väreiksi valikoin kaksi erilaista harmaata ja yhden vihreän. Tummempi harmaa on Gosh Miss Grey ja vaaleampi H&M Miss Stoneheart. Myös vihreä lakka kuuluu H&M:n valikoimaan ja on nimeltään Hunt Me Down.


Koristelin tummanharmaat kynnet kiinnittämällä niihin Born Pretty Storesta tilaamani niitit. Vaaleanharmaisiin kynsiin laitoin kerroksen L'Oréalin Confettis-glitterlakkaa ja vihreät kynnet koristelin leimaamalla. Laatta oli Bundle Monsterin BM-209 ja leimauslakkana toimi Depend 223.


Minulla oli ongelmia leimaamisessa, nimittäin leimat eivät millään viitsineet siirtyä kokonaisina kynsille. Toivon, että paremman leimasimen ostaminen ratkaisisi tämän ongelman. Käytän nykyään Konadin kaksipäistä leimasinta ja ilmeisesti pehmeämpi leimasin toimisi paremmin.


Leimauksen lisäksi ongelmia aiheutti jälleen kerran Seche Vite. Tällä kertaa se kutisti Goshin lakkaa, ja jouduinkin paikkailemaan sillä lakkaamiani kynsiä. Harmikseni paikkailun huomaa varsinkin kuvista. Kunhan olen saanut käytettyä tuon pullollisen Secheä, siirryn takaisin Sally Hansen Diamond Flashin käyttäjäksi.

China Glaze Skyscraper hopeakärjillä

China Glazen vuonna 2011 ilmestynyt Metro-kokoelma oli minulle mieleinen ja ostinkin siitä kolme lakkaa. Tällä kertaa kynsillä nähtävän Skyscraperin lisäksi minulla on Westside Warrior ja Midtown Magic. Näistä kolmesta olen käyttänyt useimmin Skyscraperia.


Skyscraper oli peittävä kolmella kerroksella. Enempää en olisi halunnut laittaakaan, koska monesti tällaiset lakat kuoriutuvat helposti pois jos niitä kerrostaa liikaa. En halunnut pelkästään yksiväristä lakkausta, joten laitoin kärkiin Models Ownin Sterling Silver -lakkaa.


Kuten kuvistakin huomaa, lyhensin kynsiäni reilusti. Kyllästyin siihen miten rumasti keskisormien ja etusormien kynnet taipuivat. Todennäköisestihän minulla on kohta taas yhtä pitkät kynnet kuin ennen lyhennystä, koska olen laiska viilaaja.


OPI Alcatraz... Rocks & Gosh Holographic

Teki mieli lakata lopultakin OPI Alcatraz... Rocks -lakalla, jonka tilasin jo marraskuussa. Jostain syystä tätä ei tullut käytettyä aikaisemmin, varmaankin siksi, kun minulla on niin paljon lakkoja. Halusin käyttää myös Goshin Holographic-lakkaa. Minulla on tätä jo kolmas pullo menossa ja se jääkin hyvin todennäköisesti viimeiseksi, kun valmistus on lopetettu. Gosh julkaisi muistaakseni yli vuosi sitten lähes samanlaisen Holographic Hero -lakan, mutta sitä en onnistunut löytämään yhtään pulloa.



Itselleni tyypilliseen tapaan tein nimettömien kynsistä erilaiset kuin muista. Holographic näytti yksinäiseltä ilman koristeluja, joten tein siihen valumia Alcatraz... Rocksilla dotting toolia käyttäen. Aluslakkana käytin Gosh Fix Base Coatia, joten Holographic levittyi ongelmitta. Muiden aluslakkojen kanssahan se kaljuuntuu ja minä menetän hermoni.

Siniset tähtikynnet

Tänä syksynä minulla on ollut vaikeuksia pitää kynteni pitkinä. Kun sää kylmeni, sain käsiini ihottumaa, jonka takia en välillä pystynyt poistamaan kynsilakkoja kovin usein, joten kynnet halkeilivat lakan mukana. Pinkkejä käsiä ei huvittanut kuvatakaan.

Kokeilin ensimmäistä kertaa Essien Avenue Maintain -lakkaa. Tämä on toinen niistä Essieistä, jotka sain hyvityksenä valitettuani parin lakan huonosta laadusta. Oli kyllä hyvä tuuri, kun sain Madison Ave-Hue -kokoelmasta juuri ne kaksi lakkaa joista pidin. Toinenhan oli Hip-Anema. Avenue Maintain levittyi helposti ja pigmenttiä riitti. Laitoin tätä kaksi kerrosta, vaikka yksikin olisi voinut riittää. Vaikka minulla onkin paljon sinisiä lakkoja, tätä vastaavaa ei ollut aikaisemmin.



Leimasin nimettömiin tähdet Apipila 05 by Mimax -laatasta, jonka sain tammikuussa kynsiharrastajien miitistä Mimaxin sponsoroimana. Laatta on jouluaiheinen, joten tuskin olisin ostanut tätä itse. Hyvin suuri osa kuvioista on liian isoja, että ne mahtuisivat kokonan kynnelle. Leimauksessa käyttämäni lakka on Depend 223, joka toimi huomattavasti paremmin kuin viimeksi leimailussa käyttämäni Models Own Sterling Silver. En jaksanut taaskaan leimata kaikkia kynsiä, joten laitoin muihin kynsiin kerroksen H&M:n Jo Is in the House -glitterlakkaa.