Näytetään tekstit, joissa on tunniste akryylimaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste akryylimaalit. Näytä kaikki tekstit

#ablecs15 Week 13: Dreaming

Pantone-katastrofin jälkeen halusin, että tämän viikon toiset haastekynnet onnistuisivat hyvin. Dreaming oli aiheena kuitenkin hankala. Suunnittelin tekeväni johonkin uneen perustuvat kynnet, mutta ainoa uni jonka muistan tältä viikolta oli sen verran epämääräinen että jätin väliin. Unessa oli kimaltava joulupukki, joka yritti murtautua meille moottorisahan kanssa.


Koska joulupukkikynnet olivat mahdoton ajatus, päätinkin tehdä jonkinlaiset abstraktit koristelut. Lakkasin kaikkien muiden sormien, paitsi nimettömien ja keskisormien kynnet The Nail Junkien Blueberryllä. Laitoin sitä kolme kerrosta, mutta neljäs ei olisi ollut pahitteeksi. Keskisormiin ja nimettömiin lakkasin kaksi kerrosta Models Ownin Bloobloo-lakkaa.


Kokeilin koristeluissa itselleni ihan uutta tekniikkaa! Laimensin akryylimaaleja vedellä ja tein niistä täpliä kynsille vanupuikon avulla. Kun täplät olivat kuivuneet laitoin päälle kerroksen päällyslakkaa.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
The Nail Junkie Blueberry
Models Own Bloobloo
Akryylimaalit
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 4: Sporting

Keksin onneksi urheilukynsiin muun aiheen kuin ampumahiihdon, joka ei kiinnosta minua ollenkaan. Jos en olisi keksinyt tehdä agilitykynsiä, olisin varmaankin lakannut kynteni joka puolella kaupunkia näkyvien ampumahiihtografiikoiden väreillä. Uskalsin testata taas akryylimaaleja, enkä kyllä vieläkään tule niiden kanssa toimeen. Silti onnistuin taas paremmin kuin edellisellä kerralla.


Kävin monta vuotta sitten Aada-lapinkoiraneidin kanssa agilityn alkeiskurssin ja koiralle rakenneltiin kotiin muutamia omia esteitäkin. Aadan suosikki on ehdottomasti putki, johon se karkasikin alkeiskurssilla aina kun silmä vältti. Pitää varmaan ensi kesänä laittaa taas putki pihalle, jos tuo nykyään 11-vuotias mummeli vielä siitä innostuisi.

Koska akryylimaalit ovat minulle hankalia, tein niillä koristelut vain kahteen kynteen. Keskisormeen maalasin A-esteen ja nimettömään lapinkoiran. Punainen lakka on Essien Hip-Anema. Olisin halunnut punaisiin kynsiin OPI:n Bullish on OPI -lakkaa, mutta myin sen pikkusiskolle enkä viitsinyt lähteä hakemaan sitä lainaan näiden kynsien takia. Ruskea lakka on Eyekon Posh Polish ja kullanvärinen tekstuurilakka on OPI Honey Ryder.




En osannut päättää mitkä kuvat valitsisin tähän postaukseen, joten laitoin kaikki jotka oli pienennetty. :D


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
OPI Honey Ryder
Essie Hip-Anema
Eyeko Posh Polish
Akryylimaalit
Niitit
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 3: Fruitylicious

Hedelmäteemaisia kynsiä olikin vähän hankalampi keksiä. Melkein päädyin tekemään sellaiset vesimelonikynnet, jotka taisivat yhteen aikaan olla melko suosittuja. Sain kuitenkin idean tehdä Jaffa-aiheiset koristelut.



Voin sanoa ihan suoraan, että en todellakaan hallitse akryylimaaleja. Keltainen aiheutti eniten ongelmia peittämättömyydellään. Pitää ilmeisesti vain jaksaa harjoitella. Tosin en tiedä olisivatko kalliimmat maalit parempia. Minulle riittävät kuitenkin nuo kirjakaupan alennuskorista vitosella löytyneet. Kynsistä tuli kuitenkin taitotasoon nähden ihan kivat.

Minähän en muuten tykkää Jaffasta yhtään! Mieleen tulee vain oksennustauti, kun jostain syystä pienenä juotiin oksennustaudissa Jaffaa ja katsottiin My Little Pony -videoita, joita ei taidettu ikinä vuokrata R-kioskilta muulloin kuin sairaana. Onneksi kynsistä ei kuitenkaan tule samanlaisia mielikuvia. :D

Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Models Own In the Navy
H&M Chica Boom Boom
Gosh Rainbow
Akryylimaalit
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 2: Matched to an Outfit

Tällä viikolla teemoina ovat Matched to an Outfit ja Shades of Grey. Päätin aloittaa ensimmäisestä. Oli melkein itsestäänselvyys tehdä kynnet, jotka sopivat tähän Vivien of Hollowayn mekkoon. Minulla on kaksi muutakin VoH:n mekkoa, mutta tuota kirsikkakuvioista olen käyttänyt eniten.

Olisin voinut päästä tästä teemasta erittäin helpolla, kun olisin vain lakannut kynteni mustiksi ja jättänyt koristelematta. Koulussa on nimittäin pidettävä mustia vaatteita asiakaspalvelupäivinä, eli ainakin kolmena päivänä viikossa. En kuitenkaan halunnut olla niin tylsä, joten päädyin tuohon mekkoon.

Kokeilin ensimmäistä kertaa akryylimaaleja koristeluun ja sen kyllä huomaa. Tuli valittua liian tumma vihreä, joten se ei juuri erotu mustasta pohjasta. Ehkä parempi niin, koska nyt pahimmat tunaroinnit eivät näy.


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
Cult Nails Nevermore
akryylimaalit
Glisten & Glow HK Girl