Näytetään tekstit, joissa on tunniste duochrome. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste duochrome. Näytä kaikki tekstit

NCLA Shimmer Me Pretty

Kävin Sokoksella tarkoituksenani ostaa parranhoitotuotteita. Jostain syystä koriin eksyi myös Isadoran kromipulveri, siihen tarkoitettu päällyslakka ja tämä NCLA:n hologrammipäällyslakka. Ilmeisesti minun piti saada itsellenikin jotain. Oikeasti kaikki ostamani kynsituotteet olivat sellaisia, jotka olin aikonut hankkia, mutta en ollut saanut aikaan. Kromipulverin käyttö pelottaa vähän, joten otin ensimmäisenä testiin NCLA:n.


Pelkäsin, että Shimmer Me Pretty levittyy epätasaisesti ja sitä joutuu levittämään useamman kerroksen paikatakseen mahdolliset aukot. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan tullut, eli lakalle tulee olemaan paljon käyttöä. Shimmer Me Pretty ratkaisee ainakin kaikki miks mulla ei ole punaista/sinapinkeltaista/ihan sama minkä väristä holohrammilakkaa -ongelmat, kunhan vain oikea pohjaväri löytyy. Sinapinkeltaista lakkaa mulla ei taida ollakaan, sellainen voisikin olla kiva syksyksi.


Ensimmäisenä testasin lakkaa Nubarin vihreän Greener-lakan päälle. Greener yritti vähän kutistua päällyslakan lisäämisen jälkeen, mutta sille ei mahda mitään. Suljin kyllä kynsien kärjetkin.

Lakat:


Trind Nail Repair
Essie First Base
Nubar Greener
NCLA Shimmer Me Pretty
Glisten & Glow HK Girl


Seuraavaksi kokeilin Shimmer Me Prettyä Orlyn Royal Velvet -lakan päälle. Nämä kynnet meinasivat jäädä kuvaamatta, mutta sitten heräsin perjantaiaamuna viittätoista vaille kahdeksan lauseeseen "Nyt kuvataan kynnet". Muuten olisin nukkunut tunnin pidempään. :D Shimmer Me Pretty söi vähän Royal Velvetin duochrome-efektiä, mutta ei niin paljoa että olisi häirinnyt. Seuraavaksi voisi kokeilla jonkin vaaleamman lakan päälle.

Lakat:


Trind Nail Repair
Essie First Base
Orly Royal Velvet
NCLA Shimmer Me Pretty
Glisten & Glow HK Girl

F.U.N Lacquer Northern Lights

F.U.N Lacquer julkaisi ennen joulua uuden kokoelman ja tällä kertaa olin heti varma, että haluan siitä yhden lakan. Northern Lights vaikutti sen verran erikoiselta, että se oli ihan pakko saada. Olinkin heti valmiina CesarsShopin sivuilla kun lakka tuli myyntiin. Ilmeisesti muutama muukin oli, koska sain lakkani vasta seuraavalla viikolla kun varastoon tuli täydennystä. En yhtään ihmettele, koska onhan tämä nyt erittäin hieno.


Kokeilin Northern Lightsia ensimmäistä kertaa heti kun sain sen käsiini. Silloin kerrostin sitä mustan cremen päälle, mutta tällä kertaa halusin nähdä miltä lakka näyttää yksinään. Lakkasin ensin kaksi kerrosta ihan normaalisti ja töpöttelin sitten kolmannen meikkisienen avulla. Ihan peittävä tämä ei ole vieläkään, mutta minusta ei tarvitsekaan olla. Koska töpöttelyssä lakkaa menee aina kynsinauhoille, käytin tietysti apuna Glisten & Glow CTRL-ALT-DEL Latex Berrier -lateksisuojaa. Ostin tämän kesällä 2015 ja käyttökertoja on tullut runsaasti. En esimerkiksi halua enää leimata ilman tätä. Enkä halua kuvitella miten kamala siistimisoperaatio näissäkin kynsissä olisi ollut ilman kynsinauhasuojaa.


Ainoa asia, jonka olisin voinut hoitaa paremmin, oli aluslakan valinta. Laitoin kynsille Trind Nail Repairia ennen kuin olin päättänyt millä lakkaan. Jos olisin päättänyt lakan aikaisemmin, olisin tietysti käyttänyt peel off -aluslakkaa. Nyt edessä on mukava poisto-operaatio. Täytyy kaivella foliorulla esille. Luulen kyllä, että foliosta huolimatta glitteriä tulee löytymään joka paikasta.

Lakat:


Trind Nail Repair
F.U.N Lacquer Northern Lights
Glisten & Glow HK Girl

Models Own Tropical Sun

Miten voi olla mahdollista, että minulla on ollut ties kuinka pitkään Models Ownin kaikki Beetlejuice-lakat, mutta olen silti esitellyt niistä blogissa vain yhden? Asia täytyy korjata, kun kuitenkin pidän näistä lakoista. Tällä kertaa valitsin vähiten käyttämäni Beetlejuicen. Se on nimeltään Tropical Sun.



Olen käyttänyt Tropical Sunia vähiten, koska se on todella huonosti peittävä ja sen lisäksi kuivuu hitaasti. Lisäksi sen väri ei ole sellainen josta erityisemmin pitäisin. Haluan kuitenkin omistaa tämänkin lakan, ettei kokoelma olisi vajaa. Jos muistan oikein, lakkasin tällä kertaa viisi kerrosta Tropical Sunia.


Näiden kuvien jälkeen jouduin lyhentämään kynteni, kun keskisormen kynsi ei enää kestänyt. Tässä vaiheessa siinä oli vielä kaksinkertainen teepussipaikka, mutta kuten epäilinkin, repeämä oli liian iso, että olisi pysynyt kasassa sellaisella. No ei haittaa, kynteni kasvavat nopeasti.

Lakat:


Trind Nail Repair
Models Own Tropical Sun
Glisten & Glow HK Girl

Fantasy Fire lisäkimalluksella

Saimme vähän yllättäen kutsun tupareihin ja koska en luonnollisesti niitä edellisenä päivänä osannut ollenkaan päättää miten pukeutuisin, päätin tehdä jonkun simppelin lakkauksen joka ei ainakaan rajaa liikaa vaihtoehtoja pois. Ensin ajattelin ihan peruspunaisia kynsiä, koska ne sopisivat kaikkeen, mutta Helmeristä nousikin pitkästä aikaa Max Factorin Fantasy Fire. Viimeksi kokeilin monellako kerroksella lakka peittää, mutta tällä kertaa halusin ehdottomasti kerrostaa sitä jonkin peittävämmän lakan päälle. Golden Rose Rich Color 16 oli tähän hyvä valinta, koska en halunnut liian violettia lopputulosta.


 Lakkasin varalta kaksi kerrosta Golden Rosen lakkaa ja sen päälle laitoin kaksi kerrosta Fantasy Fireä. Sitten rupesi tuntumaan, että en voi jättää kynsiä näin yksinkertaisiksi ja suunnittelin jo leimausta. Kuitenkaan en halunnut peittää lakkausta liikaa, joten töpöttelinkin vain kärkiin Laylan flakie-lakkaa. Se on pohjaväriltään samanlainen Fantasy Firen kanssa ja sen lastutkin ovat samansävyisiä kuin Fantasy Firen shimmer. Kovin näkyvä efekti tästä ei tullut, mutta sellaista en tavoitellutkaan. Koristelun tarkoituksena oli ennemminkin estää minua liioittelemasta. Muuten olisin saattanut lakata kynnet seuraavana päivänä uusiksi ja kiireessä sohaissut jonkin kynsistä vessan seinään, kuten pari viikkoa sitten kävi. :D Siellä on nyt pieni Zoya Storm -raita.


 Nyt kun katsoo näitä kuvia, niin hyvinhän tuo töpöttely erottuu. Kirjoitin aiemman osan tästä tekstistä ennen kuvien ottoa ja siinä valossa nuo lastut eivät erottuneet juuri ollenkaan.

Lakat:


Trind Nail Repair
Golden Rose Rich Color 16
Max Factor Fantasy Fire
Layla Ceramic Effect The Butterfly Effect
Glisten & Glow HK Girl

Models Own Pinky Brown

Kuinka moni muistaa vielä Models Ownin Beetlejuice-kokoelman? Ensimmäinen osa siitä julkaistiin vuonna 2011 ja muistan miten näitä odotettiin. Mainoskuvassa lakat olivat kirkkaanvärisiä ja duochrome-efektit voimakkaita, joten monelle nämä lakat olivat loppujen lopuksi pettymys. Minulla on edelleen kaikki Beetlejuicet, paitsi pelkästään minikokoisena julkaistu Pink Cocktail.


Nämä kuvat on otettu itse asiassa viime syksynä ja kirjotinkin näistä jo aiemmin tekstin, mutta luulin että kuvat olivat jääneet ottamatta tai kadonneet. Ihan kiva kun ne löytyivät eilen. Mikäli oikein muistan, tämä Pinky Brown ei peittänyt kuin vasta neljännellä tai viidennellä kerroksella. Ei haittaa, koska lakkaan kuitenkin tällaisilla väreillä melko harvoin. Luultavasti en nykyisin enää ostaisi yhtä huonosti peittävää lakkaa, mutta en halua luopuakaan tästä tai muista Beetlejuiceista. Onneksi nykyiset duochrome-lakat ovat pääosin laadukkaampia kuin nämä vanhat.



Viime postauksessa kerroin, että aion koristella kynsiä mekkoihini sopiviksi tai niistä inspiroituneena. Ensimmäiset mekkokynnet on jo tehty, mutta pitäisi vielä ottaa siitä mekosta kuva. Seuraavatkin olen jo suunnitellut ja ehkäpä ne voisi toteuttaa vielä tällä viikolla. Minulla on nyt useammat kuvat valmiina julkaistavaksi, eli hyvältä vaikuttaa blogin suhteen.

Niissä seuraavissa mekkokynsissä voisinkin käyttää joitakin Beetlejuice-kokoelman lakkoja, paitsi jos päätänkin ettei niihin tarvita yhtään kimallusta. Onhan tässä onneksi muutama päivä vielä aikaa miettiä toteutusta.


F.U.N Lacquer Blessing (H)

Kävin kesällä CesarsShopin myymälässä ihan ostoslistan kanssa. Yksi listalla ollut lakka oli F.U.N Lacquer Blessing (H). Jotenkin se vain jäi ensin pyörimään Helmerin laatikkoon ja sainkin lakattua sillä vasta marraskuun lopussa. En tiedä miksi hienoimmille lakoille käy välillä niin. Ehkä se on jotain alitajuista säästelyä.


En halunnut koristella Blessingiä millään, koska se on jo yksinään niin näyttävä. Harmillisesti se on myös hankala kuvata. En ole nähnyt yhdestäkään F.U.N Lacquerin lakasta kuvia, joissa näkyisi niiden todellinen kimallus ja moniuloitteisuus. Pitäisi varmaan ottaa mahdollisimman monessa erilaisessa valaistuksessa kuvia, että saisi lakan kaikki ominaisuudet tallennettua.


 

Lakat:


Trind Nail Repair
Wet n Wild Black Creme
F.U.N Lacquer Blessing (H)
Glisten & Glow HK Girl

Catrice Iron Mermaiden

Teki mieli lakata jollain vanhalla lakalla, jota en ollut käyttänyt aikoihin. Vähän aikaa mietittyäni päädyin Catricen Iron Mermaiden lakkaan, jonka hankin joskus korvaamaan Wet n Wildin vastaavaa. Muistaakseni siksi, kun WnW vaati ainakin viisi kerrosta peittääkseen. Tietysti sitäkin olisi voinut kerrostaa vaikka mustan cremen päälle. Iron Mermaiden peitti kolmella kerroksella huolellisesti levitettynä.


Muistan pitäneeni tästä lakasta ennen, mutta nyt tämä tuntuu jotenkin todella hailakalta. Olen varmaan tottunut voimakkaampiin duochromeihin. Duochrome-efektihän tässä on ihan huomattava, mutta värit ovat omaan makuuni liian vaaleita. Jospa tämä kelpaisi jollekin muulle, en nimittäin usko enää lakkaavani tällä uudestaan.


Lakkausvälini on päässyt venymään lähes viikkoon! Luulin, että nyt kun olen harjoittelussa joutuisin vaihtamaan lakkoja melkein joka päivä, mutta jostain syystä ne ovat nyt kestäneet oikein erityisen hyvin. Luultavasti kynsien lyhennys vaikutti asiaan.


Lakat:


Orly Bonder
Catrice Iron Mermaiden
Glisten & Glow HK Girl

Inspiraatio sormuksesta

Sain LadyQueenilta kynsikoristeiden lisäksi sormuksen ja ajattelin esitellä sen tekemällä siihen sopivat kynnet. Sormus on hopeanvärinen ja esittää oksaa. Ensin luulin, että se on liian pieni sormilleni, mutta sitten tajusin että se onkin tarkoitettu eri kohtaan kuin sormukset yleensä. En tiedä osaisinko oikeasti käyttää tähän kohtaan tulevaa sormusta. Ainakaan koulussa en voisi tätä pitää, sehän tarttuisi varmasti asiakkaiden hiuksiin kiinni. Muutenkin koruista tulee pidettyä lähinnä korviksia.



Sormuksesta tuli mieleen syksy tai talvi, joten päätin tehdä kynsistä tummat. Lakoiksi valitsin OPI Suzi Skis in the Pyrenees ja OPI Peace & Love & OPI -lakat. Molemmat ovat ilmestyneet syyskokoelmissa, tosin eri vuosina. En halunnut liian monimutkaisia kynsiä, joten koristelin kummastakin kädestä vain kolme kynttä. Etusormiin ja keskisormiin laitoin koristeeksi niittejä ja nimettömiin leimasin kuviot Konadin m51-laatasta. Leimauslakkana oli Peace & Love & OPI. Tuo m51 on muuten ensimmäinen leimauslaattani! Ostin sen muistaakseni vuoden 2009 lopulla.

Peace & Love & OPI:lla lakatut kynnet jätin koristelematta, koska en halunnut peittää duochrome-efektiä. Vähänkin näyttävämpien lakkojen koristelu on minusta hankalaa. Tuntuu että koristelut ovat liikaa tai hukkuvat lakkaan. Pitäisi varmaan joskus kokeilla, mutta tähän asti olen tainnut jänistää.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
OPI Peace & Love & OPI
OPI Suzi Skis in the Pyrenees
Konad m51 -leimauslaatta
Niitit
Glisten & Glow HK Girl


F.U.N Lacquer Edgy (H)

Kävin viikko sitten CesarsShopin myymälässä ostamassa itselleni syntymäpäivälahjoja. Olin valikoinut pari lakkaa etukäteen ja kaksi muuta valitsin sitten paikan päällä. Ensimmäisenä uusista lakoista kynsille pääsi F.U.N Lacquer Edgy (H). Tämä on toinen niistä etukäteen valituista, ei varmaan yllätä, että se toinenkin on samaa merkkiä.



Edgy (H) näyttää joka valossa ihan erilaiselta. Hämärässä keinovalossa se näytti jopa mustalta hologrammilakalta, mitä ei ehkä uskoisi näistä kuvista. Lakkasin Edgyä muistaakseni kolme kerrosta mustan cremen päälle. Huomasin nimittäin tikuttaessani, että se ei ole kovin peittävä. Kaksikin kerrosta olisi riittänyt, mutta lakkasin vahingossa kolme.

Koska valokuvausvastaava viettää neljä viikkoa sivarin koulutusjaksolla, onnistuu kynsien kuvaus toistaiseksi vain viikonloppuisin. Älkää siis ihmetelkö, jos postauksia tulee tavallista harvemmin.


Lakat:


Orly Bonder
Cult Nails Nevermore
F.U.N Lacquer Edgy (H)
Glisten & Glow HK Girl

Testissä LadyQueenin niitit

Sain LadyQueenilta testattavaksi niittihyrrän, jossa on minun laskujeni mukaan kaksiatoista erilaisia niittejä. Ensimmäisenä halusin kokeilla pienempiä kultaisia kolmioita.

Tykkään koristella kynsiä niiteillä, koska se on nopeaa ja helppoa. Isompia niittejä joutuu välillä taivuttamaan, että ne eivät jäisi törröttämään. Nytkin olisi pitänyt taivuttaa pikkusormien kynsiin tulevia niittejä, mutta enpä ajatellut sitä ennen kuin niitit olivat jo kynsillä. En halunnut koristella kaikkia kynsiä samalla tavalla, joten tein keskisormiin ja nimettömiin hologrammikärjet MiNailsin vinyylien avulla. Lakka on Ninja Polish Glamorous. Jokin kullanvärinen hologrammilakka olisi sopinut tähän paremmin, mutta minulla ei ole sellaista.

Muuten olin tyytyväinen, mutta noihin niitittömiin kynsiin olisi voinut keksiä jotkin muunlaiset koristelut.

Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
Orly Royal Velvet
Ninja Polish Glamorous
Niitit (saatu, LadyQueen)
Vinyylit
Glisten & Glow HK Girl


http://www.ladyqueen.com

#ablecs15 Week 6: Nothing But Purple

Violetti ei ole koskaan ollut lempivärini. En koskaan ostaisi violetteja vaatteita, tai ylipäätään mitään muuta violettia kuin kynsilakkoja. En tiedä, miksi voin käyttää violetteja lakkoja silloin tällöin, kun en siedä violettia missään muualla.

Valitsin kynsilleni mielestäni parhaat Helmeristä löytyvät violetit lakat, eli Max Factorin Fantasy Firen ja Laylan The Butterfly Effect -lakan. Koska minulla on Fantasy Fireä kolme pullollista, päätin testata tällä kertaa monellako kerroksella se peittää yksinään. Kerroksia vaadittiin viisi, eikä kuudennestakaan olisi ollut haittaa. Taidan jatkossa kerrostaa lakkaa aina jonkin toisen päälle jo ihan ajan säästämiseksi. The Butterfly Effect peitti kolmella kerroksella.


Uskalsin vihdoinkin viilata kynteni takaisin pyöristetyiksi neliöiksi. Pidin syksyllä kynsiä tämänmuotoisina, mutta talvella ne eivät kestäneet. Toivottavasti enää ei tule kovia pakkasia.


Lakat:


Trind Nail Repair
Max Factor Fantasy Fire
Layla The Butterfly Effect
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 4: Turquoise

Tämän viikon teemoista aloitin helpommalla eli turkoosilla. Urheiluteeman kanssa saa luultavasti tuskailla. Pitää varmaan käydä torilla töllistelemässä mitä ampumahiihtoon liittyvää siellä näkyisi samalla kun käyn hamstraamassa Sokokselta tarjouksessa olevia Color Maskeja.

Helmeristä löytyi yllättävän vähän turkooseja lakkoja ja valitsin niistä vähistä kynsilleni Sally Hansenin Scarabin. Tällä kertaa ajattelin pitää koristelut yksinkertaisina ja koristelinkin vain keskisormet ja nimettömät lisäämällä niihin Viva la Divan glitterlakkaa ja kukka-aiheisia siirtokuvia.

Näistä tuli tähän mennessä ehkä onnistuneimmat haastekynnet. Ainoa huono puoli oli kutistuminen. Onneksi sitä ei tapahdu HK Girliä käytettäessä kuitenkaan yhtä usein kuin vaikka Seche Viten kanssa. Ilmeisesti jotkut lakat nyt vain kutistuvat vaikka miten lakkaisi kärjet kiinni.


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
Sally Hansen Scarab
Viva la Diva 68
Siirtokuvat
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 3: Abstract

Abstrakteihin kynsiin oli helppo keksiä koristelut. Halusin ehdottomasti kokeilla roisketekniikkaa. Ei välttämättä mikään paras idea nyt, kun kädet ovat erityisen kuivat. Kynsien tekoon meni korkeintaan puoli tuntia, mutta siistimiseen sitten vähintään tuplasti sama aika, enkä silti saanut kaikkia lakkoja irti ihosta ja kynsinauhoista.





Ihan hauskat näistä kuitenkin tuli. Jos olisin saanut ihon siistimmäksi olisin ollut tyytyväisempi. Koska siistimiseen meni niin kauan, en usko, että teen ihan heti vastaavia koristeluita.




Lakat:


Orly Bonder
OPI Suzi Skis in the Pyrenees
OPI Peace & Love & OPI
OPI Haven't the Foggiest
a-England Galahad
Glisten & Glow HK Girl

OPI Peace & Love & OPI

Peace & Love & OPI on toinen San Fransisco -kokoelman duochromeista. Tässä duochrome-efekti on huomattavasti voimakkaampi kuin Muir Muir on the Wall -lakassa. Peace & Love & OPI näyttää yleensä violetilta ja siniseltä, mutta jossakin valossa ja sopivassa kulmassa siinä voi nähdä myös vihreää. Käsittääkseni lakka on identtinen Essien For The Twill of It -lakan kanssa.

Alun perin minun piti hankkia San Fransisco -kokoelmasta vain tämä lakka, mutta kokoelma oli niin onnistunut, että päädyin hankkimaan kolme muutakin. On harvinaista, että ostan samasta kokoelmasta useampia lakkoja. Kevätkokoelmista en osta yleensä mitään, joten nyt alkuvuodesta ei varmaan tule enää hankittua lakkoja. OPI:n Brasilia-kokoelmassa ei ole yhtään kiinnostavaa lakkaa ja uusi muppettikokoelmakin näyttää tylsältä. Muutenkin pidän yleisesti enemmän syyskokoelmista ja joistakin talvikokoelmista. Kirkkaat värit eivät yleensä miellytä minua.


Koristelin osan kynsistä leimaamalla niihin kuvion Bundle Monsterin laatasta BM-204. Leimauslakkana oli OPI Haven't the Foggiest, joka myöskin kuuluu viime syksynä julkaistuun San Fransisco -kokoelmaan. Viimeksi marisin leimojen epäonnistumisesta ja olinkin oikeassa: syynä oli huono leimasin. Käsittämätöntä, miten halpisleimasin voi toimia paremmin kuin esimerkiksi Konadin leimasin, jota käytin aiemmin. Nyt tulee varmasti leimattua enemmän, kun ei tarvitse kirota minuutin välein epäonnistumisia.


En halunnut peittää Peace & Love & OPI:a jokaisesta kynnestä leimoilla, joten kiinnitin etusormien ja pikkusormien kynsiin niitit pikakuivattajalla. Ihme että jaksoin yllättäen koristella kynteni, aioin nimittäin aluksi jättää ne kokonaan koristelematta.

OPI Can You Tapas This? & Gosh Rainbow

Teki mieli käyttää jotain vähän vanhempaa lakkaa, joten vuoroon pääsi vuonna 2010 Sokoksen alennuskorista 8 eurolla löytämäni viininpunainen creme OPI Can You Tapas This?. Aioin joskus myydä tämän pois, mutta onneksi en myynytkään. Lakka levittyi helpommin kuin suurin osa cremelakoista ja peitti kahdella kerroksella. Minulla on toinenkin viininpunainen creme, mutta sitä joutuu laittamaan 4 kerrosta, eikä jälki ole vieläkään tasaista. Voisinkin siis luopua siitä toisesta, joka on muistaakseni H&M:n lakka ja pitää tämän.


En malttanut jättää lakkausta koristelematta, joten yhdistin siihen Goshin Rainbow -duochromeflakielakkaa. Lakatessani mietin, että missä olen nähnyt vasta nähnyt melko samanlaisen yhdistelmän, ja sitten muistin, että Kymmenen kynttä laudalla -blogissa.

Kuvat on muuten otettu pitkästä aikaa luonnonvalossa. Mukavaa, kun valo alkaa riittää. Kunhan sää vielä lämpenisi, niin voisi ottaa kuvia ulkona eikä olisi aina sama paperi taustalla. Lightbox on kyllä hankittava jossain vaiheessa, että saa parempia kuvia pimeämpäänkin aikaan.

Ritarikynnet

Olin suunnitellut pitkään ritarikynsien tekemistä ja vasta nyt sain aikaan ne väsätä. Tiesin, että haarniskankypärädecalit ovat huonolaatuisia, joten tein aina ihan muunlaiset kynnet. Water decalit on ostettu YRNailsista, jossa on kyllä suuri valikoima erilaisia kuvia, mutta valitettavasti ne ovat huonompia kuin esimerkiksi Kiinasta eBayn kautta tilaamani decalit. Nämä pitää leikata muotoon, eikä niiden saaminen kynnelle ole helppoa. Siirtokuvat ovat kuin kovia muovinpaloja, jotka meinaavat jäädä törröttämään ja joiden alle jää melkein aina pari ilmakuplaa. Lisäksi ne rypistyvät helposti ja törröttävät usein päällyslakan alta.

Käytin kolmea eri lakkaa näihin kynsiin. Vasemman käden etusormessa ja keskisormessa on a-England Dragon -lakkaa ja peukalossa ja pikkusormessa saman merkin Beauty Never Fails -lakkaa. Oikeassa kädessä värit ovat toisin päin. Nimettömissä on kynsiharrastajien miitistä saatua vaaleanharmaata Nfu Oh 336 -lakkaa. A-Englandit levittyivät merkilleen tyypillisesti eli hyvin, Nfu Oh:n kanssa oli ongelmia. Uskoisin sen johtuvan vaaleasta väristä. Olen huomannut, että suurin osa vaaleista cremelakoista raidoittuu levitettäessä.

Muuten kyllä tykkäsin näistäkin kynsistä, mutta noiden decalien kanssa menee hermot. Ja näköjään en jaksanut puhdistaa päällyslakkoja iholta ennen kuvien ottoa.

OPI Muir Muir on the Wall

OPI:n San Fransisco -kokoelma on selvästi onnistunut, kun päädyin haluamaan siitä neljä lakkaa. Alun perin minun piti haluta pelkästään Peace & Love & OPI, mutta se vaihtui sitten Alcatraz... Rocksiin joka taas vaihtui Muir Muir on the Walliin. Alcatraz... Rocksia en voinut kuitenkaan olla hankkimatta, ja kun sain pullon käsiini, tulin siihen tulokseen että sen hankkimatta jättäminen olisi ollut virhe. Ehkäpä joudun ostamaan itselleni vielä joululahjaksi Peace & Love & OPI ja Haven't the Foggiest -lakat, eiväthän ne kuitenkaan ole eBaysta ostettuna edes kovin kalliita, varsinkaan jos vertaa niihin hintoihin mitä merkin lakoista pyydetään vaikkapa Sokoksella.


Muir Muir on the Wall levittyi tasaisesti ja kuivui nopeasti. En ole törmännyt tähän mennessä yhteenkään huonolaatuiseen OPI:n lakkaan. Yhden olen myynyt tosin pois, se oli German-icure by OPI, jonka väristä en pitänyt. Olisi pitänyt ostaa Every Month is Oktoberfest, mutta jostain syystä hairahduin. Saisihan sen Oktoberfestin vieläkin, mutta veikkaanpa että en tarvitse.


Muir Muir on the Wall on ei minkään värinen mutta samalla vaikka minkä värinen lakka. Pohjaväri on erittäin tumma viininpunaisen, ruskean ja violetin sekoitus, mutta tietyistä kulmista katsottuna lakassa näkyy myös vihreää. Moni varmasti pitäisi tätä lakkaa rumana, mutta minä en. Pidän duochromelakoista, ja on ihan mukavaa vaihtelua että duochrome-efekti ei olekaan kovin voimakas tai näkyvä. Läheskään joka valossa tämän lakan duochrome-efektiä ei edes huomaa.


Aluslakkana oli Orly Bonder ja päällyslakkana siskolta allergian takia takavarikoitu Mavala Mavadry. Mavadryta en ollutkaan käyttänyt moneen vuoteen. Muilla merkeillä on mielestäni parempia pikakuivattajia ja onnistuin vielä saamaan tällä kuplia kynsiini. Päätin peittää kuplat laittamalla niiden päälle water decaleja. Sulka-aiheiset decalit olen ostanut Born Pretty Storesta, mutta varmasti vastaavia löytyy muualtakin.

Liukuvärjäys duochromelakoilla

Muistaakseni en ollut aikaisemmin tehnyt duochromelakoilla liukuvärjäystä (ainakaan kovin monta kertaa) joten päätin nyt kokeilla sellaista. Lakoiksi valikoituivat Sally Hansenin Lustre Shine -sarjaan kuuluva Lava, joka on saatu kynsiharrastajien miitistä sekä Models Ownin Pinky Brown. Lakat ovat melko samansävyisiä, Pinky Brown on vain selvästi tummempi.



Ensin lakkasin kynnet Lavalla, joka oli erittäin ohutta, joten sitä piti laittaa kolme kerrosta. Jos en olisi laittanut kärkiin Pinky Brownia, olisi Lavaa todennäköisesti pitänyt laittaa vielä ainakin kerros. Kun olin saanut liukuvärjäyksen tehtyä, lisäsin vielä kerroksen H&M:n Stay Golden -lakkaa.


Toisaalta tykkäsin näistä kynsistä, mutta toisaalta näistä tulee mieleen jokin karu paljetillinen ysärikangas. Olisi ehkä voinut jättää glitterlakan pois niin lopputulos voisi olla tyylikkäämpi.

Merenneitokynnet

En osannut päättää mitä koristelumenetelmää olisin käyttänyt, joten tuli liioiteltua koristelujen kanssa. Alun perin oli tarkoituksena käyttää pelkästään irtoglitteriä, mutta noiden isojen glittereiden sijoitteluun kuluu hirveästi aikaa joten päätin tökkiä suurimpaan osaan kynsistä strasseja. Etusormen koristelin strassien lisäksi leimaamalla. Laatta oli Savo-Karjala-Kainuun kynsiharrastajien miitistä saatu Adeninan lahjoittama BM-320. Edellisestä leimauskerrasta on aikaa useampi vuosi ja sen kyllä huomaa.



Käyttämäni lakat ovat OPI Catch Me in Your Net ja OPI Yodel Me on My Cell, jota ei tosin juurikaan huomaa glittereiden alta. Leimauksessa kokeilin ensimmäistä kertaa Models Ownin Sterling Silveriä. Joku toinen hopea olisi varmaan toiminut paremmin tai sitten olisi pitänyt leimata mustalla.


Pidän eniten keskisormen ja nimettömän koristeluista ja nyt myöhemmin kun ajattelen, olisinkin voinut koristella kaikki muut paitsi nimettömän samalla tavalla kuin keskisormen.