Sinivihreä skittlette

Tein ennen joulua pitkästä aikaa skittlette-lakkauksen. Kävi taas niin perinteisesti, että alkuperäisen suunnitelman mukaan piti tehdä jotain ihan muunlaista, mutta lakkauksesta tulikin tällainen. En edes muista enää, mitä suunnittelin.

Peukaloissa ja pikkusormissa on OPI Catch Me in Your Net -lakkaa, jota olen käyttänyt nykyisin aika säästeliäästi, koska uutta en saa kun tämä loppuu. Tosin muilla merkeillä on kyllä tälle dupeja. Äkkiä tulee mieleen ainakin Zoya Charla ja Orly Halley's Comet.

Etusormen ja keskisormen kynnet lakkasin ensin Cult Nailsin Nevermorella. Sitäkään en saa enää uutta pulloa, koska Cult Nails lopetti. Ei sillä tosin ole väliäkään, koska hyviä mustia cremelakkoja löytyy aina. Nevermoren päälle sudin melko kuivalla siveltimellä OPI Catch Me in Your Netiä ja saman merkin Yodel Me on My Cell -lakkaa. Niiden päälle laitoin vielä kerroksen OPI The Man with the Golden Gun -kultahippulakkaa. Nimettömissä on pari kerrosta Zoya Liberty -hiekkalakkaa.

Olin kiireinen, joten tämä lakkaus pysyi kynsilläni melkein viikon. Sitten oli pakko lakata kynnet uudestaan. En kuitenkaan jaksanut poistaa nimettömien tekstuurilakkoja, vaan jätin ne paikalleen ja lakkasin muut kynnet samalla lakalla. Sitten, kun jouluviikkoa edeltävänä sunnuntaina poistin Libertyn kynsiltä, kynnet olivat värjäytyneet todella pahasti! Onneksi en ole nykyisin buffannut kynsiäni juuri ollenkaan, joten uskalsin viilata värjäytymät pois.


Lakat:


Trind Nail Repair
OPI Catch Me in Your Net
OPI Yodel Me on My Cell
OPI The Man with the Golden Gun
Cult Nails Nevermore
Zoya Liberty
Glisten & Glow HK Girl

Hauskaa joulua!

Päätin lipsua periaatteistani ja tehdä joulukynnet. Mitään punaisen, vihreän ja kullan perinteisiä yhdistelmiä en kynsilleni halunnut, enkä myöskään joulukuusia, lahjapaketteja tai tonttuja. Sen sijaan päätin leimata pipariukkoja.




Minulla on vain yksi tummanruskea lakka, ja se ei ehkä ole leimaustarkoitukseen paras. Nimittäin osa pipariukoista levisi kunnolla. :D Toisaalta, jos minä jostain kumman syystä leipoisin pipareita, ne leviäisivät uunissa takuulla vielä pahemmin kuin nämä leimat! En leivo juuri koskaan. En nimittäin pidä siitä. Ruuanlaitto on kivaa, mutta leipominen ei, koska siihen tarvitaan ohjeet, ja sitäpaitsi sitä taikinaa ei ole kiva kaivella kynsien alta. Lihapullataikina irtoaa helpommin.

Käytin tässä lakkauksessa kahta Essencen joulukalenterista tullutta lakkaa. Vaaleansiniharmaa on nimeltään Winter Wonderland. Toinen kalenterilakka ei ole näkyvissä tässä lakkauksessa, koska laitoin sitä vain pari kerrosta F.U.N Lacquer Adventuresin alle.

Nyt ei varmaankaan tule päivitettyä blogia enää tällä viikolla, vaikka varsinaiset joulukynnetkin on vielä lakkaamatta. Todennäköisesti päädyn kuitenkin johonkin hyvin yksinkertaiseen, tai jätän koristelut kokonaan tekemättä. Saa nähdä, tuleeko otettua kuvia. Joka tapauksessa en halua niistä kynsistä jouluisia. Yhdet vuodessa on maksimi. :D


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Essence Winter Wonderland
Essence The Night of Magic
F.U.N Lacquer Adventures
Apipila 05 by Mimax -leimauslaatta (saatu kynsiharrastajien miitistä / Mimax)
e.l.f. Chocolate
Glisten & Glow HK Girl

Uusia OPI-lakkoja

Kuka muu tilasi Kauneudenkaupan Black Friday -alennusmyynnistä lakkoja? Minä tilasin neljä. Tässä lakkauksessa käytettyjen My Voice Is a Little Norse -glitterlakan ja My Dogsled Is a Hybrid -cremen lisäksi ostin Green on the Runwayn ja A Woman's Prague-ativen. Näistä vain viimeisenä mainittu oli heräteostos.


En oikein osaa sanoa minkä värinen tuo My Dogsled Is a Hybrid on. Tavallaan se on mintunvihreä, mutta tavallaan ei. Olipa mikä tahansa, niin kiva väri se on.
Lakkasin aksenttikynsiin mustan päälle muistaakseni kolme kerrosta My Voice Is a Little Norse -glitterlakkaa. Siinä on harmaa läpikuultava pohja, joten harmaa lakka olisi sopinut sen alle mustaa paremmin. Jotenkin otin vain automaattisesti laatikosta mustan lakan sen enempää ajattelematta. Tietääpähän ainakin jatkossa, että se ei ole paras vaihtoehto.


Näitä kynsiä tuli pidettyä sunnuntaista torstaihin, eli aika pitkään. Olisin vaihtanut lakkauksen jo aiemmin, mutta glitterlakan poistaminen ei houkutellut väsyneenä ja flunssaisena ollenkaan.


Lakat:


Trind Nail Repair
OPI My Dogsled Is a Hybrid
Models Own Matt Black
OPI My Voice Is a Little Norse
Mereneid Top It All Top Coat (saatu kynsiharrastajien miitistä)

Essence Berry-tale

En olekaan varmaan maininnut, että sain lokakuun lopussa tilattua Essencen joulukalenterin. Olen kokeillut tähän mennessä tulleista (kirjoitan tätä 11. joulukuuta) lakoista vasta yhtä ja se on violetti shimmerlakka nimeltä Berry-tale. En muista mistä luukusta se tuli, mutta sillä tuskin on merkitystäkään, kun kaikilla tuntuu olevan lakat eri järjestyksessä näissä kalentereissa.


Minulla ei ole koskaan ennen ollut tämänsävyistä lakkaa, ja Berry-tale näyttikin omasta mielestäni kynsillä todella oudolta! Sain tästä kuitenkin enemmän kehuja kuin muistan saaneeni mistään muusta lakasta. Tällainen violettihan on oikeastaan aika perusväri kynsilakoissa, mutta eipä minulla ole ollut tavallista pinkkiäkään. Pidin tätä lakkaa kuitenkin kynsillä useamman päivän, vaikka se ei tuntunut ollenkaan omalta.

Lakat:


Trind Nail Repair
Essence Berry-tale
Mereneid Top It All Top Coat (saatu kynsiharrastajien miitistä)

Flakie tummalla pohjalla

Eipä yllättänyt yhtään, että edellisten kynsien jälkeen teki mieli lakata jollain hyvin tummalla. Muistaakseni minun piti lakata kynnet kiireessä illalla, joten en halunnut tehdä mitään koristeluja. Lakkasin ensin Trind Nail Repairin päälle kerroksen Cult Nailsin Nevermore-lakkaa ja sitten kerroksen Nfu Oh 53 -flakieta.



Jos yhdistän sinipohjaisen flakien vielä mustaan, laitan sitä useamman kerroksen, että sinisyys tulee paremmin esille. Tosin nyt ei ollut oikeasti aikaa, mikä näkyy kyllä kynsirajojen siistimättömyydessäkin. Ihan kiva pikalakkaukseksi, mutta jokin tässä silti mättää. En vain osaa sanoa mikä.

Lakat:


Trind Nail Repair
Cult Nails Nevermore
Nfu Oh 53
Glisten & Glow HK Girl

Läpikuultavaa harmaata

F.U.N Lacquer Blessing (H):n jälkeen teki mieli lakata melko neutraalit kynnet. Valitsin OPI My Pointe Exactly -jellylakan. En muista enää montako kerrosta laitoin sitä, mutta veikataan kolmea. Ensin aioin yhdistää siihen tylsästi samaan kokoelmaan kuuluvan Pirouette My Whistle -glitterlakan, mutta muistinkin omistavani L'Oréalin Disco Ball -hologrammiglitterin.


Ihan mukavat kynnet näistä tuli, jos ei kiinnitä huomiota keltaisina paistaviin kärkiin. Pidän enemmän tummemmista väreistä, mutta välillä on mukava lakata jollain vaaleammillakin.


Lakat:


Trind Nail Repair
OPI My Pointe Exactly
L'Oréal Discoball
Glisten & Glow HK Girl

F.U.N Lacquer Blessing (H)

Kävin kesällä CesarsShopin myymälässä ihan ostoslistan kanssa. Yksi listalla ollut lakka oli F.U.N Lacquer Blessing (H). Jotenkin se vain jäi ensin pyörimään Helmerin laatikkoon ja sainkin lakattua sillä vasta marraskuun lopussa. En tiedä miksi hienoimmille lakoille käy välillä niin. Ehkä se on jotain alitajuista säästelyä.


En halunnut koristella Blessingiä millään, koska se on jo yksinään niin näyttävä. Harmillisesti se on myös hankala kuvata. En ole nähnyt yhdestäkään F.U.N Lacquerin lakasta kuvia, joissa näkyisi niiden todellinen kimallus ja moniuloitteisuus. Pitäisi varmaan ottaa mahdollisimman monessa erilaisessa valaistuksessa kuvia, että saisi lakan kaikki ominaisuudet tallennettua.


 

Lakat:


Trind Nail Repair
Wet n Wild Black Creme
F.U.N Lacquer Blessing (H)
Glisten & Glow HK Girl

Maailman räikein punainen

Ostin kesällä China Glaze Red-Y to Rave -lakan ja vaikka olin lukenut että se on erittäin räikeä punainen, yllätyin silti värin kirkkaudesta! En ole koskaan aiemmin törmännyt tällaiseen. Toivottavasti lakka ei häviä pullosta omia aikojaan, kuten China Glazen lakoilla on nykyään tapana..


Vaikka onkin marraskuu, halusin tehdä kesäiset kynnet, joten yhdistin Red-Y to Raveen mustavalkoglitteriä ja leimausta. Leimasin kuviot MoYou Londonin Doodles 04 -laatasta Cult Nailsin Nevermore-lakalla. Ensimmäinen leima sattui vähän vinoon, joten en leimannut toistakaan suoraan. Harmi, kun kynsinauhat olivat hyvin kuivat ja musta lakka jämähti niihin kiinni siistimisvaiheessa.


Yllätyin, miten hyvin kynteni ovat selvinneet kahdeksan viikon harjoittelujaksosta, joka loppuu ensi viikolla. Luulin että useampi kynsi napsahtaa poikki, mutta selvisin peukalonkynnen katkeamisella.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
China Glaze Red-Y to Rave
Wet n Wild French White Creme
Cult Nails Nevermore
L'Oréal Confettis
MoYou London Doodles Collection - 04 -leimauslaatta
Glisten & Glow HK Girl

Teetä ja leivoksia

Kun tilasin kesällä MoYou Londonilta laattoja, halusin mukaan yhden laatan myös Cookbook -kokoelmasta. Koska pidän teestä ja litkin sitä pitkin päivää, valitsin tietenkin teeaiheisen laatan.

Halusin taas vaihteeksi leimata, ja kun löysin MoYou London Cookbook -07 -laatan Helmeristä, siitä tuli mieleen tämä mekko. Luulenpa, että jossain vaiheessa on tehtävä tilaus British Retrolle. Mekossa on sinisiä teepannuja punaisella pohjalla, mutta leimasin kuitenkin punaisia teepannuja siniselle pohjalle, koska se sopi mielestäni kynsiin paremmin.


Muistaakseni pidin näitäkin kynsiä melkein viikon. Olen nyt käyttänyt jokaisessa lakkauksessa aluslakkana Trind Nail Repairia, koska ajattelin että se on tarpeen kun säät kylmenevät.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Models Own Bloobloo
Essie Hip-Anema
MoYou London The Cookbook Collection 07 -leimauslaatta
OPI Magazine Cover Mouse
Glisten & Glow HK Girl

Lumihiutaleita

En tiedä muusta Suomesta, mutta Joensuussa on ollut lumista jo jonkin aikaa. En muista satoikohan lumi toissaviikolla, mutta se ei ole missään vaiheessa sulanut kokonaan pois. Tein nämä kynnet muistaakseni melkein heti kun lunta satoi ensimmäisen kerran tänä talvena. Ei ole vaan taas tullut istuttua tietokoneella, joten julkaisen nämä vasta nyt.



Halusin leimata hopeanvärisiä lumihiutaleita ja pohjalakaksi valitsin a-Englandin Tristamin. Tristam on sininen hologrammilakka, jonka efekti ei ole kovin voimakas. Keksin vasta nyt, että nuo lumihiutaleethan olisi voinut leimata Goshin Holographic -lakalla, jolloin ne olisivat näyttäneet kivemmilta. Toisaalta olisin kuitenkin kohdistanut ne silloinkin yhtä kummallisesti. :D Suurin syy, miksi leimaan enimmäkseen koko kynnen peittäviä kuvia on nimenomaan kohdistamisen hankaluus. Clear Jelly Stamper tietysti auttaisi tässä, mutta en ainakaan toistaiseksi ole valmis maksamaan pariakymmentä euroa leimasimesta.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
a-England Tristam
Depend 223
Apipila 05 by Mimax -leimauslaatta (saatu kynsiharrastajien miitistä / Mimax)
Glisten & Glow HK Girl

Lainattuja lakkoja

Kaivelin taas siskon laatikkoa, ja tämänkertaisessa lakkauksessa kaikki muut, paitsi alus- ja päällyslakka sekä leimauslaatta olivat sieltä peräisin. Olin jo pitkään aikonut käyttää Pahlishin The Oldest Question -lakkaa, joka on pohjaväriltään harmaa ja sisältää pronssin- ja kullanväristä glitteriä. En tosin onnistunut saamaan kullanvärisiä glittereitä kynsilleni yhtään, mutta pullossa ne näkyivät.



Yhdistin harmaaseen lakkaan OPI Ski Teal We Drop -lakkaa, joka on hyvin tumma sinivihreä creme. Sen päälle leimasin kuviot MoYou London Doodles 04 -leimauslaatasta Goshin Golden Bronze -lakalla. Golden Bronze leimasi yllättävän hyvin vaikka siinä ei olekaan kummoisesti pigmenttiä. Minun piti oikeastaan tehdä aksenttikynnet nimettömiin ja keskisormiin, mutta vahingossa lakkasinkin etusormenkynnen Ski Teal We Dropilla. Kivalta se näyttää noinkin, pitäisi jatkossakin vaihdella aksenttikynsien paikkoja, eikä aina tehdä saman kaavan mukaan.


Olin kynsiin tyytyväinen, mutta harmitti vähän kun epäonnistuin etusormen leiman kohdistuksessa. Toisaalta eipä tuota tule katsottua niin läheltä että huomaisi ja näköjään kuvatkin on otettu sellaisesta suunnasta ettei kohdistusvirhe näy. Lakat kutistuivat taas vähän ja epäilen syylliseksi HK Girliä. Olen nimittäin yhdistänyt kahden pullon jämät ja ohentanut niitä monta kertaa. Pitäisi tilata ensi kuussa uusi pullo ja käyttää nuo jämät vaikka koristeiden kiinnitykseen.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
OPI Ski Teal We Drop
Pahlish The Oldest Question
Gosh Golden Bronze
MoYou London Doodles Collection - 04 -leimauslaatta

Hologrammikerrostus

Siskon laatikosta löytyi tällä kertaa Chaos & Crocodiles -merkkinen hologrammi(päällys)lakka nimeltä Star Cloud (EH). EH on muistaakseni lyhennös sanoista Extra Holo. Lakassa on hologrammihippujen lisäksi myös vähän glitteriä.

En halunnut käyttää lakkaa päällyslakkana muuttamassa alla olevaa lakkaa hologrammiseksi, vaan päätin kerrostaa sitä Zoya Fridan (saatu kynsiharrastajien miitistä) kanssa. En muista montako kerrosta tähän meni, koska lakkauksesta on varmaankin kuukausi aikaa. Olen ollut nyt niin vähän tietokoneella, että nämäkin kynnet ovat jääneet julkaisematta.

Tykkäsin kyllä lakkauksesta, mutta en vieläkään tiedä mitä teen väärin, kun saan Zoyan lakat kutistumaan millä tahansa pikakuivattajalla! Lakkaan kyllä kynsien kärjetkin kiinni, mutta silti tämä ongelma ilmenee joka kerta. Kutistuvatko Zoyat muillakin, vai onko tämä vain minun ongelmani?


Lakat:


Trind Nail Repair
Zoya Frida (saatu kynsiharrastajien miitistä)
Chaos & Crocodiles Star Cloud (EH)
Glisten & Glow HK Girl

Nallepäivän kynnet

Kuinka moni tiesi, että 27. lokakuuta vietetään kansainvälistä nallepäivää? Sen kunniaksi oli ehdottomasti tehtävä teemaan sopivat kynnet, vaikka normaalisti en teemakynsiä harrastakaan.


Kokeilin pitkästä aikaa käsinmaalausta ja tällä kertaa kynsilakoilla akryylimaalien sijaan. Nallet eivät ole kovin vaikeita maalata, mutta käsi kyllä tärisi. Nallepäivän kunniaksi maalasin niille myös juhlahatut.

Etusormiin tein palloja dotting toolilla. Muistan, kun monta vuotta sitten koristelin erittäin usein kynsiä tällä tavalla. Luultavasti sain pallokuviosta tasaisemman silloin, mutta toisaalta kynnet olivat muuten epäsiistimpiä. Peukalohin ja nimettömiin laitoin koristeluiksi tietysti OPI Bearest of Them All -lakkaa, koska sen mukana tuli pieni nalle.


Lakat:


Orly Bonder
e.l.f. Chocolate
e.l.f. Smoky Brown
e.l.f. Desert Haze
Wet n Wild Black Crème
Wet n Wild French White Crème
Essence Electriiiiiic
Rimmel Green Grass
China Glaze Red-Y to Rave
Glisten & Glow HK Girl

Catrice Iron Mermaiden

Teki mieli lakata jollain vanhalla lakalla, jota en ollut käyttänyt aikoihin. Vähän aikaa mietittyäni päädyin Catricen Iron Mermaiden lakkaan, jonka hankin joskus korvaamaan Wet n Wildin vastaavaa. Muistaakseni siksi, kun WnW vaati ainakin viisi kerrosta peittääkseen. Tietysti sitäkin olisi voinut kerrostaa vaikka mustan cremen päälle. Iron Mermaiden peitti kolmella kerroksella huolellisesti levitettynä.


Muistan pitäneeni tästä lakasta ennen, mutta nyt tämä tuntuu jotenkin todella hailakalta. Olen varmaan tottunut voimakkaampiin duochromeihin. Duochrome-efektihän tässä on ihan huomattava, mutta värit ovat omaan makuuni liian vaaleita. Jospa tämä kelpaisi jollekin muulle, en nimittäin usko enää lakkaavani tällä uudestaan.


Lakkausvälini on päässyt venymään lähes viikkoon! Luulin, että nyt kun olen harjoittelussa joutuisin vaihtamaan lakkoja melkein joka päivä, mutta jostain syystä ne ovat nyt kestäneet oikein erityisen hyvin. Luultavasti kynsien lyhennys vaikutti asiaan.


Lakat:


Orly Bonder
Catrice Iron Mermaiden
Glisten & Glow HK Girl

Töhrittyä pronssia

Tällä kertaa kynsille päätyi lakka, jota en enää omista. Se on tosin nyt minulla lainassa, kuten siskoni lähes koko kokoelma. En oikeasti tiedä mitä olen ajatellut kun olen lahjoittanut tämän lakan pois. Ilmeisesti ajattelin joskus, ettei pronssi ole yhtään kiva lakkaväri, vaikka onhan se. Paljon kivempi kuin esimerkiksi kulta.


Pronssikynsiin oli hankala keksiä kivoja koristeluja, mutta sitten muistin kelmutekniikan! Valitsin kelmutöhrintään kullanvärisen ja mustan lakan. Ensin töpöttelin kynsille Models Ownin kultalakkaa ja sitten vähän Wet n Wildin mustaa lakkaa. Minusta näistä tuli parhaat kelmutöpöttelyt jotka olen tehnyt.

Kuten näkyy, keskisormen kynnestä katkesi nurkka. Myöhemmin katkesi pari muutakin kynttä, joten nyt minulla on taas lyhyet kynnet. Se ei kyllä haittaa mitään, välillä onkin kiva pitää vähän lyhempiä kynsiä. Ihan selvästi kylmä ilma vaikuttaa tuohon katkeiluun, pitäisi selvästi ruveta öljyämään kynsiä ja kynsinauhoja useammin.


Lakat:


Trind Nail Repair
Gosh Golden Bronze
Models Own Gold Rush
Wet n Wild Ebony Hates Chris
Glisten & Glow HK Girl

Saksia

Ostin muutama viikko sitten H&M:lta uuden nudelakan, jonka sävynimi on Desert. Jos oikein muistan, se peitti kynnet neljällä kerroksella. Olin päivän koristelemattomilla kynsillä ja kyllästyin, joten lakkasin kaikkiin paitsi keskisormiin ja nimettömiin kerroksen Starrilyn Breakfast with Tiffany -lakkaa. Keskisormien ja nimettömien kynnet koristelin leimaamalla niihin saksia MoYou Londonin Fairytale 13 -laatasta. Ostin koko laatan oikeastaan tuon saksikuvion takia.

En oikein osannut olla näillä kynsillä, mutta silti pidin niitä useamman päivän kun aikaa ei ollut. Tosin myös erittäin sotkuinen työpöytä haittasi lakkaamista. :D Nyt se on siivottu, mutta epäilenpä ettei siisteys kestä ainakaan kahta viikkoa pidempään. En ymmärrä miten on niin vaikeaa laittaa esimerkiksi kaikki lakkapullot takaisin Helmeriin, kun sekin on pöydän vieressä. Ei tarvitsisi edes nousta tuolista ylös.

Aloin muuten vähän aikaa sitten askarrella lohikäärmeenmunia. Ensimmäinen on kohta valmis. En osannut ollenkaan arvioida, paljonko nastoja yhteen menee, mutta näkyy menevän ainakin kaksisataa! Lupaan laittaa blogiin kuvia sitten kun saan useamman valmiiksi.


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
H&M Desert
Starrily Breakfast with Tiffany
MoYou London Fairytale Collection - 13 -leimauslaatta
a-England Galahad
Glisten & Glow HK Girl

Keltaiset syksykynnet

Minulla on tapana tehdä joka syksy liukuväri keltaisella ja oranssilla. Niin oli tarkoitus tehdä nytkin. Kuitenkin rupesin taas vaihteeksi lakkaamaan kynsiä liian myöhään illasta, joten kynsistä tuli vain keltaiset. Viitsin sentään lakata päälle vielä kerroksen Goshin Rainbow-flakielakkaa.


Blogin päivittely jäi taas pariksi viikoksi. Nimittäin tuli hieman (eli niin paljon että tarttui muillekin) stressattua harjoittelupaikan löytymistä. Onneksi sain kuitenkin lopulta paikan ja siellä meneekin sitten pari kuukautta. Joulukuussa takaisin kouluun.

Keltainen lakka on Essencen Hello Sunshine!, jota olen käyttänyt epäilyttävän paljon. Siis minähän en oikeasti tykkää keltaisesta ollenkaan (seli seli..) joten on kummallista että tämä on kulunut melkein puoleenväliin. Ikävä kyllä sävy taitaa olla lopetettu, joten joudun jossain vaiheessa etsimään uuden hyvän keltaisen. Luultavasti se on OPI I Just Can't Cope-acabana. Harmi, kun en ostanut sitä silloin kun näin sen Sokoksen alennuskorissa kymmenen euron hintaan.

Onko teillä jotain sellaisia värejä joista ette pidä periaatteessa ollenkaan, mutta kynsillä ne menevät? Minulla on keltaisen lisäksi ainakin violetti, tosin vaaleanviolettiin en koske vieläkään.


Lakat:


Trind Nail Repair
Essence Hello Sunshine!
Gosh Rainbow
Glisten & Glow HK Girl

Nfu Oh 53

Muistan kun ihailin vuosia sitten Nfu Oh:n flakielakkoja muiden blogeissa. En kuitenkaan saanut hankittua itselleni yhtään ennen tätä kesää. Nyt minulla on näitä neljä. Ensimmäisenä esittelyyn pääsee numero 53. Se on sinipohjainen lakka, jossa on duochrome-lastuja, joissa on nähtävissä ainakin oranssia ja vihreää ja todennäköisesti kaikkea siltä väliltä.

Koska epäilin, ettei lakka olisi kovin peittävä yksinään, lakkasin ensin kerroksen Golden Rose Matte Velvet 103 -lakkaa. Oikeastaan sitä olisi tarvinnut kaksi kerrosta, mutta laiskuus voitti jälleen kerran. Olin melkein unohtanut kaikki Golden Rosen mattalakat, mutta jospa niitä tulisi nyt syksyn aikana käytettyä. Käsittääkseni ne soveltuvat hyvin myös leimaukseen.



Kun katselen näitä kuvia, tekee mieli ostaa taas lisää flakieita. Jospa kuitenkin lakkaisin ainakin toistaiseksi näillä mitä minulla jo on. Haluaisin vielä ainakin Nfu Oh 40 -lakan. Tai no jos olen ihan rehellinen, niin haluaisin kyllä merkin flakieista ihan jokaisen. Taitaa jäädä kylläkin hankkimatta.



Lakat:


Orly Bonder
Golden Rose Matte Velvet 103
Nfu Oh 53