Blogi uudistuu

Minun on jo pidemmän aikaa ollut tarkoitus muuttaa blogin ulkoasua radikaalisti. Vanha ulkoasu tuntui jo vuosi sitten ihan liian vanhanaikaiselta ja tiettyyn aikaan jämähtäneeltä ja tarkoitus olikin, että tekisin uuden ihan itse. En tiedä olisinko osannut, koska en edes yrittänyt. :D En vain nykyään tykkää yhtään suunnitella ja toteuttaa ulkoasuja, joten päädyin ostamaan Etsystä valmiin pohjan jota saa kuitenkin itse muokata omaan käyttöön niin paljon kuin haluaa.

Jonkin verran tässä on vielä säädettävää. Joitakin värejä täytyy vielä miettiä ja muutamassa yksityiskohdassa on vielä säädettävää. Esimerkkinä nuo tekstien otsikoiden vieressä olevat mustat pallot. Niissähän pitäisi näkyä postauksen päivämäärä, mutta eipä näy, eli koodaushommiin joudun joka tapauksessa.

Olen miettinyt ainakin yhden uuden postaussarjan aloittamista. Olen aiemmin kertonut, että minulla on paljon mekkoja ja keksin jokin aika sitten, että voisin esitellä niitä tekemällä niihin sopivia kynsiä. Mitään asukuvia ei tule, koska tunnen itseni erittäin vaivaantuneeksi ja epämukavaksi kameran edessä. Ainakin mekkojen kankaista tulee lähikuvat näihin postauksiin. Täytyy vielä miettiä postausten toteutusta paremmin.