OPI Muir Muir on the Wall

OPI:n San Fransisco -kokoelma on selvästi onnistunut, kun päädyin haluamaan siitä neljä lakkaa. Alun perin minun piti haluta pelkästään Peace & Love & OPI, mutta se vaihtui sitten Alcatraz... Rocksiin joka taas vaihtui Muir Muir on the Walliin. Alcatraz... Rocksia en voinut kuitenkaan olla hankkimatta, ja kun sain pullon käsiini, tulin siihen tulokseen että sen hankkimatta jättäminen olisi ollut virhe. Ehkäpä joudun ostamaan itselleni vielä joululahjaksi Peace & Love & OPI ja Haven't the Foggiest -lakat, eiväthän ne kuitenkaan ole eBaysta ostettuna edes kovin kalliita, varsinkaan jos vertaa niihin hintoihin mitä merkin lakoista pyydetään vaikkapa Sokoksella.


Muir Muir on the Wall levittyi tasaisesti ja kuivui nopeasti. En ole törmännyt tähän mennessä yhteenkään huonolaatuiseen OPI:n lakkaan. Yhden olen myynyt tosin pois, se oli German-icure by OPI, jonka väristä en pitänyt. Olisi pitänyt ostaa Every Month is Oktoberfest, mutta jostain syystä hairahduin. Saisihan sen Oktoberfestin vieläkin, mutta veikkaanpa että en tarvitse.


Muir Muir on the Wall on ei minkään värinen mutta samalla vaikka minkä värinen lakka. Pohjaväri on erittäin tumma viininpunaisen, ruskean ja violetin sekoitus, mutta tietyistä kulmista katsottuna lakassa näkyy myös vihreää. Moni varmasti pitäisi tätä lakkaa rumana, mutta minä en. Pidän duochromelakoista, ja on ihan mukavaa vaihtelua että duochrome-efekti ei olekaan kovin voimakas tai näkyvä. Läheskään joka valossa tämän lakan duochrome-efektiä ei edes huomaa.


Aluslakkana oli Orly Bonder ja päällyslakkana siskolta allergian takia takavarikoitu Mavala Mavadry. Mavadryta en ollutkaan käyttänyt moneen vuoteen. Muilla merkeillä on mielestäni parempia pikakuivattajia ja onnistuin vielä saamaan tällä kuplia kynsiini. Päätin peittää kuplat laittamalla niiden päälle water decaleja. Sulka-aiheiset decalit olen ostanut Born Pretty Storesta, mutta varmasti vastaavia löytyy muualtakin.

Liukuvärjäys duochromelakoilla

Muistaakseni en ollut aikaisemmin tehnyt duochromelakoilla liukuvärjäystä (ainakaan kovin monta kertaa) joten päätin nyt kokeilla sellaista. Lakoiksi valikoituivat Sally Hansenin Lustre Shine -sarjaan kuuluva Lava, joka on saatu kynsiharrastajien miitistä sekä Models Ownin Pinky Brown. Lakat ovat melko samansävyisiä, Pinky Brown on vain selvästi tummempi.



Ensin lakkasin kynnet Lavalla, joka oli erittäin ohutta, joten sitä piti laittaa kolme kerrosta. Jos en olisi laittanut kärkiin Pinky Brownia, olisi Lavaa todennäköisesti pitänyt laittaa vielä ainakin kerros. Kun olin saanut liukuvärjäyksen tehtyä, lisäsin vielä kerroksen H&M:n Stay Golden -lakkaa.


Toisaalta tykkäsin näistä kynsistä, mutta toisaalta näistä tulee mieleen jokin karu paljetillinen ysärikangas. Olisi ehkä voinut jättää glitterlakan pois niin lopputulos voisi olla tyylikkäämpi.

Siniset tähtikynnet

Tänä syksynä minulla on ollut vaikeuksia pitää kynteni pitkinä. Kun sää kylmeni, sain käsiini ihottumaa, jonka takia en välillä pystynyt poistamaan kynsilakkoja kovin usein, joten kynnet halkeilivat lakan mukana. Pinkkejä käsiä ei huvittanut kuvatakaan.

Kokeilin ensimmäistä kertaa Essien Avenue Maintain -lakkaa. Tämä on toinen niistä Essieistä, jotka sain hyvityksenä valitettuani parin lakan huonosta laadusta. Oli kyllä hyvä tuuri, kun sain Madison Ave-Hue -kokoelmasta juuri ne kaksi lakkaa joista pidin. Toinenhan oli Hip-Anema. Avenue Maintain levittyi helposti ja pigmenttiä riitti. Laitoin tätä kaksi kerrosta, vaikka yksikin olisi voinut riittää. Vaikka minulla onkin paljon sinisiä lakkoja, tätä vastaavaa ei ollut aikaisemmin.



Leimasin nimettömiin tähdet Apipila 05 by Mimax -laatasta, jonka sain tammikuussa kynsiharrastajien miitistä Mimaxin sponsoroimana. Laatta on jouluaiheinen, joten tuskin olisin ostanut tätä itse. Hyvin suuri osa kuvioista on liian isoja, että ne mahtuisivat kokonan kynnelle. Leimauksessa käyttämäni lakka on Depend 223, joka toimi huomattavasti paremmin kuin viimeksi leimailussa käyttämäni Models Own Sterling Silver. En jaksanut taaskaan leimata kaikkia kynsiä, joten laitoin muihin kynsiin kerroksen H&M:n Jo Is in the House -glitterlakkaa.