Uusi leimalakka testissä

Päätin tällä kertaa käyttää jotain sellaista lakkaa, joka on pitänyt jo pitempään kuvata, mutta en ole saanut aikaan. Valitsin nyt Dependin 313 -lakan joka on ollut myynnissä vuonna 2012, joten enää sitä ei valitettavasti saa. Mielelläni ottaisin itselleni tätä isommassa pullossa, Dependin pullot kun ovat harmillisen pieniä.


313:n pohjaväri on sinivioletti ja siinä on vihreää ehkä jopa glass fleck -tyyppistä shimmeriä. Lakkasin kolme kerrosta, jotka kuivuivat nopeasti. Ainoa huono puoli oli kutistuminen, nimittäin kynnenkärjet jäivät kuultamaan läpi vaikka lakkasinkin ne kiinni.


Ostin varmaan ainakin puoli vuotta sitten Essencen valkoisen leimauslakan ja testasin sitä ensimmäistä kertaa vasta nyt. En meinannut saada leimoja nousemaan millään. Epäilen, että vika oli leimasimessa vaikka mielestäni puhdistin sitä riittävän monta kertaa teippiin. Ehkä siihen jäi silti rasvaa, olenhan kyllästänyt käteni sheavoilla katupölykauden takia. Lopulta sain kuitenkin leimat nousemaan edes jollain tavalla. Täytyy varmaan kokeilla leimausta uudestaan sitten kun käsiä ei ole pakko pitää enää tahmeina.

Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Depend 313
MoYou London Fairytale Collection 13 -leimauslaatta
Essence Stamp Me! White
Glisten & Glow HK Girl

Kimaltavaa mattaa

Tällä kertaa oli tarkoitus esitellä ihan erilaiset kynnet. Alkuperäisessä lakkauksessa oli turkoosia ja valkoista ja käytin siihen enemmän aikaa kuin tähän. Menin kuitenkin koskemaan teippiin ennen kuin lakat olivat kuivuneet, joten sinne meni sekin työ. :D Teippi irrotti parin kynnen lakat ja ei auttanut muu kuin aloittaa alusta. Ei huvittanut alkaa lakata heti, joten käytin muutaman tunnin kynsien öljyämiseen. En tiedä milloin olen viimeksi ollut niinkin kauan ilman lakkaa, mutta jo tuo muutama tunti riitti sormenpäiden kipeytymiseen.


Kun lopulta viitsin aloittaa kynsien lakkaamisen, oli jo sen verran myöhä että ei kannattanut tehdä mitään monimutkaista. Halusin kuitenkin jotain mielenkiintoista kynsiini, joten poimin Helmeristä Essencen kimaltavan mattapäällyslakan nimeltä Add on Magic!. Se tuli vuoden 2015 joulukalenterista ja pääsi nyt käyttöön ensimmäistä kertaa. Pohjalle halusin jonkin melko tumman lakan ja valitsin Models Ownin Peacock Green -shimmerlakan.


Minusta Add on Magic! ei ole kovin mattainen vaan ennemminkin sen koostumus on satiini. Lakka olisikin onnistuneempi jos sitä ei mainostettaisi mattana vaan satiinipintaisena. Tosin nämä lakat on tietysti tehty muillekin kuin kynsiharrastajille, joten matta voi olla helpommin ymmärrettävä ilmaus. Oli miten oli, kyseessä on kiva päällyslakka, joka ei varmasti jää minulla jatkossakaan käyttämättä.

Lakat:


Trind Nail Repair
Models Own Peacock Green
Glisten & Glow HK Girl
Essence Sparkling Matt Top Coat Add on Magic!

Models Own Tropical Sun

Miten voi olla mahdollista, että minulla on ollut ties kuinka pitkään Models Ownin kaikki Beetlejuice-lakat, mutta olen silti esitellyt niistä blogissa vain yhden? Asia täytyy korjata, kun kuitenkin pidän näistä lakoista. Tällä kertaa valitsin vähiten käyttämäni Beetlejuicen. Se on nimeltään Tropical Sun.



Olen käyttänyt Tropical Sunia vähiten, koska se on todella huonosti peittävä ja sen lisäksi kuivuu hitaasti. Lisäksi sen väri ei ole sellainen josta erityisemmin pitäisin. Haluan kuitenkin omistaa tämänkin lakan, ettei kokoelma olisi vajaa. Jos muistan oikein, lakkasin tällä kertaa viisi kerrosta Tropical Sunia.


Näiden kuvien jälkeen jouduin lyhentämään kynteni, kun keskisormen kynsi ei enää kestänyt. Tässä vaiheessa siinä oli vielä kaksinkertainen teepussipaikka, mutta kuten epäilinkin, repeämä oli liian iso, että olisi pysynyt kasassa sellaisella. No ei haittaa, kynteni kasvavat nopeasti.

Lakat:


Trind Nail Repair
Models Own Tropical Sun
Glisten & Glow HK Girl

Neonvesiputoukset

Kuvauskäteni keskisormen kynteen ilmestyi parin millin repeämä ja laitoin siihen kaksinkertaisen teepussipaikan. Myös etusormen kynsi kaipasi korjausta, koska oli liuskoittunut niin pahasti joten paikkasin samalla senkin. Ajattelin lakata kynnet vain yhdellä värillä ja jättää koristelematta, mutta tekikin mieli jotain mielenkiintoisempaa.


Lakkasin ensin kaikki kynnet Essencen valkoisella Wild White Ways -cremelakalla ja laitoin pikakuivattajaa, koska en tiennyt missä vaiheessa ehdin miettiä koristeluja. Essencen valkoinen on paljon parempi kuin minulla aiemmin käytössä ollut Wet n Wild. Kummallista kyllä, olen onnistunut käyttämään vain yhden valkoisen lakan loppuun koko kynsiharrastukseni aikana. Ja aloitin siis joskus vuoden 2009 lopussa tai 2010 alussa. En tarvitse valkoista lakkaa usein. Mustia on kulunut monta.


Teki mieli kokeilla onnistuivatko waterfall-tyyliset kynnet paremmin kuin edellisellä kerralla ja kyllä muuten onnistuivat. Täytyy koristella kynsiä tällä tekniikalla jatkossakin, luultavasti seuraavalla kerralla onnistun vielä paremmin. Tein vesiputouskoristelut vain etusormien ja keskisormien kynsiin. Muihin levitin Color Clubin neonglitterlakkaa nimeltä Do the Twist. Näköjään sen pohja oli hieman värjääntynyt, tosin ei yhtä pahasti kuin monelle OPIn lakalle on käynyt. Tämän värjääntyminen ei tosin haittaa, se on sen verran pientä, että ei näy kuin valkoisella pohjalla. En luultavasti tule käyttämään tätä toista kertaa valkoisen lakan päällä, kun tässä on kuitenkin myös valkoista glitteriä joka ei näissäkään kynsissä juuri näy. Minulla ei ollut muutakaan glitterlakkaa joka olisi sopinut tähän lakkaukseen, joten käytin sitten tätä.



Tuo keskisormessa näkyvä naarmu tuli muuten saman käden peukalonkynnestä! En edes tiedä miten on mahdollista, mutta onnistuin nipistämään keskisormea peukalonkynnellä niin että sain haavan. Ei nipistämisen pitäisi onnistua yhdellä sormella, mutta olen näköjään kyseenalaisella tavalla taitava. Ja se peukalonkynsi ei ollut terävä eikä edes vastaviilattu. Tosin alkuvuodesta sain haavan teepussista, joten turha tätä on ihmetellä.

Lakat:


Trind Nail Repair
Mereneid Sari Base Coat Ridgefiller Rose (saatu kynsimiitistä)
Essence Wild White Ways
Essence Shade of Happiness
Essie Lights (saatu kynsimiitistä)
Orly Glowstick (saatu kynsimiitistä)
Color Club Do the Twist
Glisten & Glow HK Girl

Vaaleanpunaisia leimoja

Ostin Edgy Polishin loppuunmyynnistä a-Englandin kynsilakkojen lisäksi yhden MoYou Londonin laatan ja se pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön näissä kynsissä. Tykkään käyttää leimauksissa kuvioita, jotka eivät varsinaisesti esitä mitään, joten kun tämä Doodles-kokoelman laatta oli tarjouksessa, sen hankkimista ei tarvinnut miettiä pitkään.


Minulla on Helmerissä laatikko, joka sisältää kaikki epämääräisimmät lakkani ja tällä kertaa sieltä nousi vuonna 2010 ostettu Accessorize Electric Blue. Ei sitten ole keksitty enää yhtään tylsempää nimeä duochromelakalle. Minulla on näitä kaksi muutakin, Pink Spice ja Bronze. Okei, on tuo Bronze vielä tylsempi nimi kuin Electric Blue. Pink Spicessa on sentään vähän yritystä. Tässä sinisessä lakassa on aika mieto duochrome-efekti ja varsinkaan leimausten alta se ei näy juuri ollenkaan. Sopivassa valaistuksessa Electric Bluessa on huomattavissa pinkkiä ja ehkä myös vähän kultaista kimallusta. Ihan ok lakka, haisee vain todella pahalta ja kuivuu hitaasti pikakuivattajasta huolimatta.


En tiedä miksi leimaus ei meinannut tänään onnistua ollenkaan. Kokeilin ensin yhtä Bundle Monsterin laattaa enkä saanut yhtään kuviota nousemaan siitä. Sitten kokeilin jotain Konadin laattaa eikä sekään toiminut. Kuitenkin olen aiemmin käyttänyt sitä ilman ongelmia. Ajattelin jo luovuttaa, mutta sitten teki mieli kuitenkin testata vielä tätä Doodles 06 -laattaa ja tämäpä toimikin. Osa Bundle Monsterin laatoista on huonolaatuisia, mutta en yhtään keksi miksi se Konadin laatta ei toiminut. Tässä on nyt oltava kyse siitä kuuluisasta kuun asennosta, koska muutakaan selitystä en keksi.

Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Accessorize Electric Blue
MoYou London Doodles 06 -leimauslaatta
Maybelline Superstay Rose Veil
Glisten & Glow HK Girl

Fantasy Fire lisäkimalluksella

Saimme vähän yllättäen kutsun tupareihin ja koska en luonnollisesti niitä edellisenä päivänä osannut ollenkaan päättää miten pukeutuisin, päätin tehdä jonkun simppelin lakkauksen joka ei ainakaan rajaa liikaa vaihtoehtoja pois. Ensin ajattelin ihan peruspunaisia kynsiä, koska ne sopisivat kaikkeen, mutta Helmeristä nousikin pitkästä aikaa Max Factorin Fantasy Fire. Viimeksi kokeilin monellako kerroksella lakka peittää, mutta tällä kertaa halusin ehdottomasti kerrostaa sitä jonkin peittävämmän lakan päälle. Golden Rose Rich Color 16 oli tähän hyvä valinta, koska en halunnut liian violettia lopputulosta.


 Lakkasin varalta kaksi kerrosta Golden Rosen lakkaa ja sen päälle laitoin kaksi kerrosta Fantasy Fireä. Sitten rupesi tuntumaan, että en voi jättää kynsiä näin yksinkertaisiksi ja suunnittelin jo leimausta. Kuitenkaan en halunnut peittää lakkausta liikaa, joten töpöttelinkin vain kärkiin Laylan flakie-lakkaa. Se on pohjaväriltään samanlainen Fantasy Firen kanssa ja sen lastutkin ovat samansävyisiä kuin Fantasy Firen shimmer. Kovin näkyvä efekti tästä ei tullut, mutta sellaista en tavoitellutkaan. Koristelun tarkoituksena oli ennemminkin estää minua liioittelemasta. Muuten olisin saattanut lakata kynnet seuraavana päivänä uusiksi ja kiireessä sohaissut jonkin kynsistä vessan seinään, kuten pari viikkoa sitten kävi. :D Siellä on nyt pieni Zoya Storm -raita.


 Nyt kun katsoo näitä kuvia, niin hyvinhän tuo töpöttely erottuu. Kirjoitin aiemman osan tästä tekstistä ennen kuvien ottoa ja siinä valossa nuo lastut eivät erottuneet juuri ollenkaan.

Lakat:


Trind Nail Repair
Golden Rose Rich Color 16
Max Factor Fantasy Fire
Layla Ceramic Effect The Butterfly Effect
Glisten & Glow HK Girl

Uusia a-Englandeja

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi ostanut a-Englandin lakkoja. Sain sähköpostiini helmikuun lopulla ilmoituksen, että ruotsalainen Edgy Polish -nettikauppa lopettaa ja kun kaikki oli kerran alennuksessa, tilasin kolme a-Englandia. Merkillä on vaikka kuinka paljon lakkoja, jotka haluaisin mutta jostain syystä noitakaan ei ole tullut hankittua aiemmin.


En osannut päättää lakkaisinko ensin Cathylla vai Wuthering Heights -lakalla joten päädyin yhdistämään molemmat samaan lakkaukseen. Ensin oli tarkoitus tehdä noihin vaaleampiin kynsiin liukuväri, mutta teinkin pilkkuja. Tietysti onnistuin sitten päällyslakan lisäämisen jälkeen tökkäämään kuvauskäden etusormen pöydänkulmaan ja pilkut vähän levisivät, mutta se ei onneksi ole vaarallista. Eivätpähän ainakaan näytä silmiltä, niin kuin peukalon pallot.

Wuthering Heights ja Cathy ovat molemmat hologrammilakkoja, tosin molempien hologrammiefekti on todella mieto. Olinkin kaivannut tällaisia neutraalimpia hologrammilakkoja kokoelmaani, joten hyvä kun tuli tilattua. Kolmas tilaamani lakka on Natasha's Dance / War & Peace, mutta sen esittelen myöhemmin.

Osa a-Englandin lakoista muuten lopetetaan ja listan niistä löytää täältä. Noilta a-Englandin sivuiltahan ei ole voinut tilata Suomeen vuosiin, mutta esimerkiksi CesarsShop myy näitäkin lakkoja. Minulla on noista lopetettavista sävyistä Princess Sabra ja Galahad ja en kyllä ymmärrä miten ne voidaan lopettaa! Mutta joka tapauksessa, jos joku noista lakoista kiinnostaa, kannattaa toimia.

Lakat:


Trind Nail Repair
a-England Wuthering Heights
a-England Cathy
Glisten & Glow HK Girl