Näytetään tekstit, joissa on tunniste ManGlaze. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ManGlaze. Näytä kaikki tekstit

#ablecs15 Week 14: Matte

Minun piti aloittaa tällä viikolla eläinkynsistä ja sainkin niihin jo pohjavärin lakattua. Sitten menin raapimaan selkääni ja lakka lähti kahdesta sormesta. Poistin lakat ja olinkin loppupäivän ilman kynsilakkaa. Sormet menivät kipeiksi.


Onneksi enimmät iholle levinneet glitterit olivat kadonneet yön aikana (todennäköisesti löydän niitä tänään naamastani), joten kädet olivat taas kuvauskunnossa. Koska tänään on hieman kiire, päätinkin tehdä ensin mattakynnet. En omista tällä hetkellä toimivaa mattapäällyslakkaa, joten lakkavaihtoehdot olivat hyvin rajalliset. Päädyin ManGlazen ruskeaan Santorum-lakkaan.

ManGlazen lakat ovat parhaita mattalakkoja joita olen kokeillut. Tämän Santorumin pullossa on jopa ihan tyylikäs etikettikin. Minulla on toistaiseksi vain kaksi merkin lakkaa, haluaisin vielä ainakin Nawsome Sauce, Fatty's Got More Blood, Royal Matterimoaning ja Fuggen Ugly -lakat.


En keksinyt äkkiä näihin mitään koristeluja, joten jätin koristelematta. Onneksi tämä lakka ei varsinaisesti vaadikaan mitään ylimääräistä.


Lakat:


Orly Bonder
ManGlaze Santorum

#ablecs15 Week 5: Textured

En ehtinyt lakata tällä viikolla kynsiä kertaakaan ennen tätä iltaa, joten haasteen kanssa tulee tällä viikolla hieman kiire. Tämän viikon teemat olivat Textured ja Nature's Wonders. Aloitin ensimmäisestä, koska se oli helpompi.


Kiireessä en viitsinyt ruveta tekemään minkäänlaisia koristeluita, joten lakkasin kynteni vain kahdella lakalla. Keskisormiin ja nimettömiin laitoin OPI:n Alcatraz... Rocks! -tekstuurilakkaa ja muihin sormiin ManGlazen Cabròn-mattalakkaa. Kiireen takia myös tämä teksti jää lyhyemmäksi, mutta ei mahda haitata.


 

Lakat:


Nail Pattern Boldness Glitter A-Peel
OPI Alcatraz... Rocks!
ManGlaze Cabròn