Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmaa. Näytä kaikki tekstit

Uusia a-Englandeja

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi ostanut a-Englandin lakkoja. Sain sähköpostiini helmikuun lopulla ilmoituksen, että ruotsalainen Edgy Polish -nettikauppa lopettaa ja kun kaikki oli kerran alennuksessa, tilasin kolme a-Englandia. Merkillä on vaikka kuinka paljon lakkoja, jotka haluaisin mutta jostain syystä noitakaan ei ole tullut hankittua aiemmin.


En osannut päättää lakkaisinko ensin Cathylla vai Wuthering Heights -lakalla joten päädyin yhdistämään molemmat samaan lakkaukseen. Ensin oli tarkoitus tehdä noihin vaaleampiin kynsiin liukuväri, mutta teinkin pilkkuja. Tietysti onnistuin sitten päällyslakan lisäämisen jälkeen tökkäämään kuvauskäden etusormen pöydänkulmaan ja pilkut vähän levisivät, mutta se ei onneksi ole vaarallista. Eivätpähän ainakaan näytä silmiltä, niin kuin peukalon pallot.

Wuthering Heights ja Cathy ovat molemmat hologrammilakkoja, tosin molempien hologrammiefekti on todella mieto. Olinkin kaivannut tällaisia neutraalimpia hologrammilakkoja kokoelmaani, joten hyvä kun tuli tilattua. Kolmas tilaamani lakka on Natasha's Dance / War & Peace, mutta sen esittelen myöhemmin.

Osa a-Englandin lakoista muuten lopetetaan ja listan niistä löytää täältä. Noilta a-Englandin sivuiltahan ei ole voinut tilata Suomeen vuosiin, mutta esimerkiksi CesarsShop myy näitäkin lakkoja. Minulla on noista lopetettavista sävyistä Princess Sabra ja Galahad ja en kyllä ymmärrä miten ne voidaan lopettaa! Mutta joka tapauksessa, jos joku noista lakoista kiinnostaa, kannattaa toimia.

Lakat:


Trind Nail Repair
a-England Wuthering Heights
a-England Cathy
Glisten & Glow HK Girl

Essence What a Grey-t Night

Oli tarve saada vaihdettua lakat nopeasti ja sellaiseen tilanteeseen sopii parhaiten jokin vaalea, neutraali lakka. Minä kuitenkin tykkään, että neutraaleissakin lakoissa olisi jotain mielenkiintoista, joten tällä kertaa valitsin kynsille Essencen vuoden 2015 joulukalenterista tulleen What a Grey-t Night -shimmerlakan.


En ole lakannut tällä kertaakaan aikaisemmin, koska silloin kun olen aikonut lakata tällä, olen ollut yksin kotona enkä ole saanut pulloa auki. :D Joissakin näistä joulukalenterilakoista on ollut korkit niin tiukalla että en ole saanut millään niitä avattua itse. Tämä ei siis ole ainoa. Onneksi tällä kertaa avausapua oli saatavilla ja lakka pääsi kynsille asti.



What a Grey-t Night on likaisenharmaa lakka, jossa on minun silmiini kuparinväristä shimmeriä. Yllätyksekseni lakka levittyi ongelmitta ja kaksi kerrota riitti peittävyyteen. Minulla on tapana, että kun käytän jotain lakkaa ensimmäistä kertaa, jätän sen koristelematta ja niin tein tälläkin kertaa. Tähän olisi sopinut päälle esimerkiksi jonkinlainen leimaus tai vaikka yksinkertaiset siirtokuvat.

Lakat:


Trind Nail Repair
Essence What a Grey-t Night
Glisten & Glow HK Girl

Rattaita

Nämä kynnet tein jo tammikuun lopussa, joten alkaa olla korkea aika julkaista ne! Mietin todella pitkään, mikä harmaa lakka minulla oli näissä käytössä, mutta sitten löysin Helmerin laatikosta epämääräisestä kohdasta Essencen My Dear Reindeer -lakan ja muistin että sehän se oli. Ilmeisesti epäjärjestyksestä on jotain hyötyäkin.

En ollut leimannut kaikkia kynsiä varmaan kuuteen vuoteen! Oli siis jo aikakin. Epäilin, että leimaus ei tulisi onnistumaan kivutta, joten päätin tehdä alle liukuvärin ja leimata sitten toisella siinä käytetyistä väreistä. Minusta päätös oli fiksu, koska ovathan nuo leimat nyt vähän miten sattuu. :D Ilmeisesti painoin liian kovaa leimasimella ja kuvat venyivät. Toisaalta ei tuo For Audrey ole missään nimessä kovin kummoinen leimauslakkakäytössä.

Liukuvärissä käytin siis Essence My Dear Reindeer ja China Glaze For Audrey -lakkoja. Olin kuullut, että For Audrey on huono levitettävä, mutta en itse huomannut ongelmia sen kanssa. Toivottavasti se ei nyt päätä tehdä samanlaista katoamistemppua kuin monet muut China Glazen lakat tuntuvat tekevän.

Lakkasin liukuvärin päälle vielä kerroksen Flormar Supershine Miracle Colors U01 -lakkaa. Ei yhtään hirveä nimi lakalle. Muistaakseni kaduin myöhemmin kimalluksen lisäämistä, mutta ihan kivaltahan tuo näyttää. Lopuksi leimasin kaikkiin kynsiin MoYou Londonin Geek 04 -laatasta löytyneen rataskuvion For Audrey -lakalla ja laitoin päälle kerroksen pikakuivattajaa.

Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
China Glaze For Audrey
Essence My Dear Reindeer
Flormar Supershine Miracle Colors U01
MoYou London Geek Collection 04 -leimauslaatta
Glisten & Glow HK Girl

Läpikuultavaa harmaata

F.U.N Lacquer Blessing (H):n jälkeen teki mieli lakata melko neutraalit kynnet. Valitsin OPI My Pointe Exactly -jellylakan. En muista enää montako kerrosta laitoin sitä, mutta veikataan kolmea. Ensin aioin yhdistää siihen tylsästi samaan kokoelmaan kuuluvan Pirouette My Whistle -glitterlakan, mutta muistinkin omistavani L'Oréalin Disco Ball -hologrammiglitterin.


Ihan mukavat kynnet näistä tuli, jos ei kiinnitä huomiota keltaisina paistaviin kärkiin. Pidän enemmän tummemmista väreistä, mutta välillä on mukava lakata jollain vaaleammillakin.


Lakat:


Trind Nail Repair
OPI My Pointe Exactly
L'Oréal Discoball
Glisten & Glow HK Girl

Inspiraatio sormuksesta

Sain LadyQueenilta kynsikoristeiden lisäksi sormuksen ja ajattelin esitellä sen tekemällä siihen sopivat kynnet. Sormus on hopeanvärinen ja esittää oksaa. Ensin luulin, että se on liian pieni sormilleni, mutta sitten tajusin että se onkin tarkoitettu eri kohtaan kuin sormukset yleensä. En tiedä osaisinko oikeasti käyttää tähän kohtaan tulevaa sormusta. Ainakaan koulussa en voisi tätä pitää, sehän tarttuisi varmasti asiakkaiden hiuksiin kiinni. Muutenkin koruista tulee pidettyä lähinnä korviksia.



Sormuksesta tuli mieleen syksy tai talvi, joten päätin tehdä kynsistä tummat. Lakoiksi valitsin OPI Suzi Skis in the Pyrenees ja OPI Peace & Love & OPI -lakat. Molemmat ovat ilmestyneet syyskokoelmissa, tosin eri vuosina. En halunnut liian monimutkaisia kynsiä, joten koristelin kummastakin kädestä vain kolme kynttä. Etusormiin ja keskisormiin laitoin koristeeksi niittejä ja nimettömiin leimasin kuviot Konadin m51-laatasta. Leimauslakkana oli Peace & Love & OPI. Tuo m51 on muuten ensimmäinen leimauslaattani! Ostin sen muistaakseni vuoden 2009 lopulla.

Peace & Love & OPI:lla lakatut kynnet jätin koristelematta, koska en halunnut peittää duochrome-efektiä. Vähänkin näyttävämpien lakkojen koristelu on minusta hankalaa. Tuntuu että koristelut ovat liikaa tai hukkuvat lakkaan. Pitäisi varmaan joskus kokeilla, mutta tähän asti olen tainnut jänistää.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
OPI Peace & Love & OPI
OPI Suzi Skis in the Pyrenees
Konad m51 -leimauslaatta
Niitit
Glisten & Glow HK Girl


Ruby Wing Eternal & Essie Sparkle on Top

Ruby Wing Eternal on yksi kesällä CesarsShopista ostamistani lakoista. Kävin tosiaan CesarsShopin liikkeessä syntymäpäivänäni ja siinä olikin hyvä syy ostaa useampi lakka kerralla.

Olin halunnut kokeilla Ruby Wingin lakkoja jonkin aikaa, mutta tuntui että melkein kaikissa on liian huomaamaton värinvaihdos. Halusin sellaisen jossa vaihtuu väri ihan kunnolla. Mitään hajustettua lakkaa en myöskään halunnut.

Päädyin sitten swatcheja googlailtuani tähän Eternaliin ja tässä kyllä tosiaan vaihtuu väri ulkona! Kuvissa päällimmäinen käsi on ollut piilossa varjossa ja siinä näkyykin ensimmäisessä kuvassa, miltä lakka näyttää sisätiloissa. Toisessa kuvassa ylemmänkin käden lakat ovat jo alkaneet muuttua. Ulkona oli erittäin aurinkoinen sää kun otimme näitä kuvia ja tuo muutos tapahtui ihan kymmenessä sekunnissa. Melkeinpä voisin ostaa ensi kesäksi pari muutakin Ruby Wingiä kun ne kerran toimivat näin hyvin.


Lakat:


Orly Bonder
Ruby Wing Eternal
Essie Sparkle on Top
Glisten & Glow HK Girl

e.l.f. Metal Madness

Halusin lakata kynteni jollakin auringonvalossa kimaltelevalla lakalla ja valitsin e.l.f. Metal Madnessin. Olin lakannut sillä kerran aiemmin ja muistaakseni yrittänyt sitten myydä sen heti pois. Nyt muistin miksi. En ole törmännyt toiseen yhtä hankalasti levittyvään lakkaan. Metal Madnessin koostumus on tahmea ja lakka ei välttämättä levity ollenkaan joka kohtaan, kun taas toisiin kohtiin sitä tulee väkisinkin liian paksu kerros. Harmittaa, koska pitäisin lakan väristä ja kimalluksesta.

Ongelmat eivät valitettavasti lopu siihen, kun lakka on lopultakin saatu levitettyä suunnilleen tasaisesti joka kohtaan. Metal Madness kuivuu erittäin hitaasti ja lohkeaa ennätyksellisen nopeasti minun kynsilläni. Mikähän näissä tummanharmaissa shimmerlakoissa on vikana, kun tuntuu, että jokaisessa kokeilemassani on nämä samat ongelmat.




Lakat:


Trind Nail Repair
e.l.f. Metal Madness
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 16: Geometric

Viimeinen haastemanikyyri vuorossa! Seuraavaksi joutuukin keksimään ihan itse miten kyntensä lakkaa. Luultavasti käytän kesällä paljon glitterlakkoja, koska pystyn käyttämään peel off -aluslakkaa. Koulussa sen käyttämisessä ei ole järkeä, koska veden kanssa tulee läträttyä niin paljon.

Päätin jo hyvissä ajoin, että haluan geometrisiin kynsiin leimat Bundle Monsterin laatasta numero 320. Värivalinnoissa meni sen sijaan kauemmin. Lopulta päätin yhdistää Mavalan harmaan cremelakan ja Models Ownin hopealakan kirkkaansiniseen Golden Rosen tekstuurilakkaan. Leimaukseen käytin H&M:n Blue My Mindia, mutta jokin pigmenttisempi lakka, kuten Models Own True Blue olisi toiminut paremmin. Jostain syystä se ei vain tullut mieleen.

Peukalonkynsi katkesi tänään yhtäkkiä. Tosin en ihmettele yhtään, kun se oli jo pari viikkoa näyttänyt siltä, ettei kestä pitkään. Aiemmin tällä viikolla onnistuin katkaisemaan samasta kädestä etusormen kynnen, joten lyhensin kaikkia reilusti. Kunhan kynnet kasvavat millin, pituus on juuri sopiva.


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
Mavala New-York
Models Own Sterling Silver
Golden Rose Holiday 61
H&M Blue My Mind
Bundle Monster BM-320 -leimauslaatta (saatu kynsiharrastajien miitistä)
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 16: I Do

Viimeinen haasteviikko on menossa, ja näiden kynsien jälkeen on lakattavana enää yhdet haastekynnet. Aloitin tällä viikolla hankalammasta aiheesta. I Do viittasi mielestäni selvästi hääkynsiin, mutta sellaisia en halunnut tehdä missään nimessä. Kirjoitin kuitenkin Googlen kuvahakuun bridal nails ja hakutulos oli juuri sitä mitä odotinkin, eli valkoista, vaaleanpunaista ja ranskalaisia manikyyrejä. Eli eipä oikeastaan mitään omaan tyyliini sopivaa.

Mietin ensin, että käytän lakkauksessa jotakin hääkynsissä yleistä lakkaa, mutta ei minua kuitenkaan kiinnostanut lähteä tutkimaan mitä omistamiani lakkasävyjä niissä useimmiten käytetään. Sitten muistin, että Essiehän taitaa julkaista joka vuosi jonkin häälakkakokoelman. Essien lakkoja minulla on vain vähän, mutta ovelasti keksin, että OPI:n Soft Shades -lakat voisivat olla vähän vastaavia kuin Essien Bridal-lakat. Tietääkseni OPI on joskus julkaissut jonkin hääkokoelman, mutta ei joka vuosi.

Kaikki minulta löytyvät Soft Shades -lakat kuuluvat vuoden 2012 NYC Ballet -kokoelmaan. Tällä kertaa tein glitter sandwich -tyyppisen lakkauksen kerrostamalla harmaata My Pointe Exactly -lakkaa ja Pirouette My Whistle -glitterlakkaa. Kyllä nämä varmaan varsinaisista hääkynsistäkin menisivät, riippuu tosin mielipiteestä. Törmäsin muutaman kerran sellaiseenkin mielipiteeseen, että punainen lakka ei sovi hääkynsiin. Minä en ymmärrä, koska onhan punainen kuitenkin niitä klassisimpia lakkasävyjä. Melkein jo kirjoitin tähän listan muista aiheeseen liittyvistä minulle käsittämättömistä asioista, mutta taidan jättää kuitenkin väliin, että pääsen nukkumaan ajoissa.


Lakat:


Color Club Milky White French Manicure Base Coat
OPI My Pointe Exactly
OPI Pirouette My Whistle
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 2: Shades of Grey

Olipa muuten tosi kiva poistaa tuo edellisissä kynsissä ollut Cult Nails Nevermore. Se levisi ja jämähti iholle ja kynsinauhoille kun poistin sitä. Pitäisi varmaan suosiolla käyttää tuonkin lakan kanssa peel off -aluslakkaa.

Tämän viikon toinen lakkausteema oli Shades of Grey. Luulin, että minulla olisi enemmänkin harmaita cremejä, mutta ilmeisesti suuri osa harmaista lakoistani onkin jotain muuta koostumusta. Valikoin kynsille sitten Goshin Miss Greyn (en muuten vieläkään ole löytänyt päällyslakkaa, joka ei kutistaisi sitä), H&M:n Miss Stoneheartin ja vaaleanharmaan franken-lakan.

Etusormissa ja keskisormissa on frankenia ja koristelin ne leimaamalla kuviot Bundle Monsterin BM-204-laatasta. Leimauslakka oli Dependin 223. Halusin laittaa Goshin lakkaa pelkästään nimettömiin, koska tiesin sen kutistuvan. Laitoin päälle vielä kerroksen Essien Sparkle on Top -lakkaa. Peukaloissa ja pikkusormissa on H&M:n Miss Stoneheartia jonka päälle on töpötelty kelmulla leimauksissa käytettyä Dependiä. Töpöttelyjen päälle halusin vielä lisätä Wet n Wildin Halucinate -glitterlakkaa.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Gosh Miss Grey
H&M Miss Stoneheart
Vaaleanharmaa franken
Essie Sparkle on Top
Wet n Wild Halucinate
Depend 223
Bundle Monster BM-204 -laatta
Glisten & Glow HK Girl

Skittlette vihreän ja harmaan sävyillä

Skittlette-lakkauksia on näkynyt kynsiblogeissa jo pitkään, mutta minä kokeilin sellaista vasta nyt. Väreiksi valikoin kaksi erilaista harmaata ja yhden vihreän. Tummempi harmaa on Gosh Miss Grey ja vaaleampi H&M Miss Stoneheart. Myös vihreä lakka kuuluu H&M:n valikoimaan ja on nimeltään Hunt Me Down.


Koristelin tummanharmaat kynnet kiinnittämällä niihin Born Pretty Storesta tilaamani niitit. Vaaleanharmaisiin kynsiin laitoin kerroksen L'Oréalin Confettis-glitterlakkaa ja vihreät kynnet koristelin leimaamalla. Laatta oli Bundle Monsterin BM-209 ja leimauslakkana toimi Depend 223.


Minulla oli ongelmia leimaamisessa, nimittäin leimat eivät millään viitsineet siirtyä kokonaisina kynsille. Toivon, että paremman leimasimen ostaminen ratkaisisi tämän ongelman. Käytän nykyään Konadin kaksipäistä leimasinta ja ilmeisesti pehmeämpi leimasin toimisi paremmin.


Leimauksen lisäksi ongelmia aiheutti jälleen kerran Seche Vite. Tällä kertaa se kutisti Goshin lakkaa, ja jouduinkin paikkailemaan sillä lakkaamiani kynsiä. Harmikseni paikkailun huomaa varsinkin kuvista. Kunhan olen saanut käytettyä tuon pullollisen Secheä, siirryn takaisin Sally Hansen Diamond Flashin käyttäjäksi.

Ritarikynnet

Olin suunnitellut pitkään ritarikynsien tekemistä ja vasta nyt sain aikaan ne väsätä. Tiesin, että haarniskankypärädecalit ovat huonolaatuisia, joten tein aina ihan muunlaiset kynnet. Water decalit on ostettu YRNailsista, jossa on kyllä suuri valikoima erilaisia kuvia, mutta valitettavasti ne ovat huonompia kuin esimerkiksi Kiinasta eBayn kautta tilaamani decalit. Nämä pitää leikata muotoon, eikä niiden saaminen kynnelle ole helppoa. Siirtokuvat ovat kuin kovia muovinpaloja, jotka meinaavat jäädä törröttämään ja joiden alle jää melkein aina pari ilmakuplaa. Lisäksi ne rypistyvät helposti ja törröttävät usein päällyslakan alta.

Käytin kolmea eri lakkaa näihin kynsiin. Vasemman käden etusormessa ja keskisormessa on a-England Dragon -lakkaa ja peukalossa ja pikkusormessa saman merkin Beauty Never Fails -lakkaa. Oikeassa kädessä värit ovat toisin päin. Nimettömissä on kynsiharrastajien miitistä saatua vaaleanharmaata Nfu Oh 336 -lakkaa. A-Englandit levittyivät merkilleen tyypillisesti eli hyvin, Nfu Oh:n kanssa oli ongelmia. Uskoisin sen johtuvan vaaleasta väristä. Olen huomannut, että suurin osa vaaleista cremelakoista raidoittuu levitettäessä.

Muuten kyllä tykkäsin näistäkin kynsistä, mutta noiden decalien kanssa menee hermot. Ja näköjään en jaksanut puhdistaa päällyslakkoja iholta ennen kuvien ottoa.

Models Own Mushroom & Ibiza Mix

Ostin Models Ownin Mushroom-lakan silloin, kun näitä vielä myytiin Seppälöissä. Muistaakseni en ole käyttänyt lakkaa vuoteen joten oli jo aikakin kaivaa se esille. Koska olen flunssassa enkä haista juuri mitään, päätin laittaa nimettömiin saman merkin Ibiza Mix -glitterlakkaa. MO:n glitterille tyypillisesti se haisee kammottavalta ja sivellin on mennyt huonoksi. Flunssasta huolimatta haistoin tämän lakan, en onneksi tosin ihan niin voimakkaana kuin se oikeasti on.




Minulla piti olla näistä lakoista enemmänkin sanottavaa, mutta nyt jumittaa, enkä jaksa siirtää postauksen julkaisua siihen että parantuisin.