Näytetään tekstit, joissa on tunniste oranssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oranssi. Näytä kaikki tekstit

Neonvesiputoukset

Kuvauskäteni keskisormen kynteen ilmestyi parin millin repeämä ja laitoin siihen kaksinkertaisen teepussipaikan. Myös etusormen kynsi kaipasi korjausta, koska oli liuskoittunut niin pahasti joten paikkasin samalla senkin. Ajattelin lakata kynnet vain yhdellä värillä ja jättää koristelematta, mutta tekikin mieli jotain mielenkiintoisempaa.


Lakkasin ensin kaikki kynnet Essencen valkoisella Wild White Ways -cremelakalla ja laitoin pikakuivattajaa, koska en tiennyt missä vaiheessa ehdin miettiä koristeluja. Essencen valkoinen on paljon parempi kuin minulla aiemmin käytössä ollut Wet n Wild. Kummallista kyllä, olen onnistunut käyttämään vain yhden valkoisen lakan loppuun koko kynsiharrastukseni aikana. Ja aloitin siis joskus vuoden 2009 lopussa tai 2010 alussa. En tarvitse valkoista lakkaa usein. Mustia on kulunut monta.


Teki mieli kokeilla onnistuivatko waterfall-tyyliset kynnet paremmin kuin edellisellä kerralla ja kyllä muuten onnistuivat. Täytyy koristella kynsiä tällä tekniikalla jatkossakin, luultavasti seuraavalla kerralla onnistun vielä paremmin. Tein vesiputouskoristelut vain etusormien ja keskisormien kynsiin. Muihin levitin Color Clubin neonglitterlakkaa nimeltä Do the Twist. Näköjään sen pohja oli hieman värjääntynyt, tosin ei yhtä pahasti kuin monelle OPIn lakalle on käynyt. Tämän värjääntyminen ei tosin haittaa, se on sen verran pientä, että ei näy kuin valkoisella pohjalla. En luultavasti tule käyttämään tätä toista kertaa valkoisen lakan päällä, kun tässä on kuitenkin myös valkoista glitteriä joka ei näissäkään kynsissä juuri näy. Minulla ei ollut muutakaan glitterlakkaa joka olisi sopinut tähän lakkaukseen, joten käytin sitten tätä.



Tuo keskisormessa näkyvä naarmu tuli muuten saman käden peukalonkynnestä! En edes tiedä miten on mahdollista, mutta onnistuin nipistämään keskisormea peukalonkynnellä niin että sain haavan. Ei nipistämisen pitäisi onnistua yhdellä sormella, mutta olen näköjään kyseenalaisella tavalla taitava. Ja se peukalonkynsi ei ollut terävä eikä edes vastaviilattu. Tosin alkuvuodesta sain haavan teepussista, joten turha tätä on ihmetellä.

Lakat:


Trind Nail Repair
Mereneid Sari Base Coat Ridgefiller Rose (saatu kynsimiitistä)
Essence Wild White Ways
Essence Shade of Happiness
Essie Lights (saatu kynsimiitistä)
Orly Glowstick (saatu kynsimiitistä)
Color Club Do the Twist
Glisten & Glow HK Girl

Ensimmäiset MILV-siirtokuvat

Hankin Essien tämän syksyn kokoelmasta Playing Koi -lakan. Se on tumma ruosteenoranssi creme. Harvemmin ostan näin uusia lakkoja, mutta tuo Playing Koi oli saatava heti. Yleensä keksin tarvitsevani jotain lakkaa vasta vuosi tai pari sen ilmestymisen jälkeen. Esimerkiksi China Glaze Loco-Motive -lakan ostin vasta tänä syksynä Hypnotic Polishilta, vaikka senkin julkaisusta on jo kaksi vuotta. Tänä syksynä aion ostaa kyllä myös OPIn syyskokoelmaan kuuluvan keltaisen lakan.

Edellisessä postauksessa kerroin, että suunnittelin ensin kynnet yksien MILV-merkkisten siirtokuvien pohjalta ja huomasin sitten, ettei minulla ollutkaan niitä. Tilasin sitten kyseisen arkin heti itselleni CesarsShopista ja samaan tilaukseen lähti toinenkin arkki siirtokuvia sekä aiemmin mainittu Essie Playing Koi. Tilaus oli noudettavissa jo seuraavana päivänä.

En enää tietenkään muistanut, millaiset kynnet olin suunnitellut näiden siirtokuvien pohjalta, joten oli suunniteltava uudet. Halusin tietenkin käyttää uusia lakkoja, joten päätin tehdä skittlette-tyyppisen lakkauksen. Peukaloiden ja pikkusormien kynsiin lakkasin ensin kaksi kerrosta e.l.f. Chocolate-lakkaa, joka on todella ärsyttävä käytettävä. Se nimittäin käyttäytyy levitysvaiheessa hyvin, mutta kutistuu pikakuivattajan laiton jälkeen vaikka mitä tekisi, eikä kestävyyskään ole hyvä. Pitäisi varmaan hankkiutua eroon kaikista kyseisen merkin lakoista. Chocolaten päälle laitoin kerroksen China Glazen Loco-Motive -glitterlakkaa. Etusormien ja keskisormien kynnet lakkasin Playing Koilla ja tökkäsin keskisormien kynsiin pari niittiä. En ollut varma, haluanko etusormiinkin niitit, joten jätin laittamatta.

Koska en ollut ennen kokeillut MILV-siirtokuvia ja muutenkin olin kokeillut koko kynnen siirtokuvia vain kerran, päätin laittaa ne tällä kertaa vain nimettömiin. Valitsin arkista kapeimmat kuvat ja alle lakkaamani valkoinen jäi vähän näkyviin. Aliarvioin siis kynsieni leveyden. Olisin voinut tietysti värittää näkyviin jääneet valkoiset osat Essencen kynällä, mutta se tuli mieleen vasta nyt kun kirjoitan tekstiä. Siirtokuvat olivat todella helppokäyttöisiä ja varmasti käytän tätä merkkiä jatkossakin. Oli nimittäin erittäin paljon helpompaa kuin edellisten decalien kiinnittäminen.


Lakat ja koristeet: 


Trind Nail Repair
Essie Playing Koi
e.l.f. Chocolate
China Glaze Loco-Motive
Wet n Wild French White Creme
Niitit
MILV-siirtokuvat
Glisten & Glow HK Girl

Perinteinen syysliukuväri leimoilla koristeltuna

Teen melkein joka syksy lakkauksen, jossa on oranssi-keltainen liukuväri. Tällä kertaa halusin lisätä lakkaukseen myös leimoja. Lakoiksi valitsin Essencen keltaisen Hello Sunshine -lakan, saman merkin oranssinkeltaisen Shade of Happiness -lakan ja H&M:n oranssin Chica Boom Boom -lakan. Tuo Hello Sunshine on jännä: pullossa siinä näyttää olevan vähän shimmeriä, mutta kynnellä sitä ei huomaa ollenkaan.

Koska pelkäsin, että kynnet värjäytyisivät, laitoin Trind Nail Repairin päälle kerroksen Orly Bonderia. Sitä pitäisikin ostaa kohta uusi pullo, olen ostanut tuon nyt käytössä olevan kesällä 2012 ja pohjalla on enää puoli senttiä. Omituinen lakka, ei ole kökkööntynyt yhtään vaikka on ollut niin kauan avattuna ja olen käyttänyt sitä paljon. Aluslakan jälkeen lakkasin ensin kaksi kerrosta Hello Sunshinea ja sen jälkeen töpöttelin liukuvärin paikoilleen.

Olisin halunnut leimata jonkinlaisia lehtikuvioita, mutta eipä minulla tietenkään ollut sellaista laattaa, jossa niitä olisi. Omistan selvästi liian vähän laattoja. Vähän aikaa mietittyäni, mikä kuvio tähän lakkaukseen sopisi, päädyin MoYou Londonin Pro XL 05 -laatasta löytyvään ilmeisesti kirahvikuvioon. Oletan, että tämä esittää kirahvin turkin kuviointia, kun muutkin laatasta löytyvät kuviot ovat eläinaiheisia.

Leimaukset onnistuivat vaihtelevasti. Muutaman kynnen leimoja jouduin paikkailemaan Essencen Nail & Cuticle Tattoo Liner -tussilla. Onneksi muistin sen olemassaolon, koska ilman paikkailuja en olisi ollut tyytyväinen näihin kynsiin. Ainoa, mikä näissä olisi voinut onnistua paremmin oli kynsinauhojen siistiminen, mutta pigmenttinen lakka tarttuu väkisinkin kuiviin kynsinauhoihin kiinni. Nyt ne olivat vielä flunssan jäljiltä erityisen kuivat ja kaivoinkin heti lakattuani kynsinauhavoiteen esille.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Orly Bonder
Essence Hello Sunshine
Essence Shade of Happiness
H&M Chica Boom Boom
Cult Nails Nevermore
MoYou London Pro Collection XL 05 -leimauslaatta
Essence Nail & Cuticle Tattoo Liner
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 14: Animalistic

Yritin toteuttaa eläinteemaisia kynsiä jo aiemmin tällä viikolla, mutta onnistuin tosiaan pilaamaan ne jo ennen koristeluja raapimalla selkääni. Onneksi pilasin, koska silloin aioin tehdä tällaiset kynnet kultaisella pohjavärillä.

Halusin käyttää koristeluissa MoYou Londonin savanniaiheista laattaa. Tein ensin pohjalle liukuvärin H&M:n Chica Boom Boom ja Essencen Hello Sunshine -lakkoja käyttämällä. Liukuvärin päälle laitoin tapani mukaan glitterlakkaa, joka oli tällä kertaa Viva la Divan 68.

Halusin, että leimaukset olisivat mahdollisimman peittävät, joten käytin leimaukseen Cult Nailsin Nevermore-lakkaa. Siinä on huonokin puoli: lakka on niin pigmenttistä, että en ole koskaan saanut puhdistettua sitä kynsinauhoilta kunnolla. Niin kävi tälläkin kertaa. Muuten olen kyllä lakkaukseen tyytyväinen. Leimauskin onnistui ihan hyvin siihen nähden miten vähän olen leimannut.


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
H&M Chica Boom Boom
Essence Hello Sunshine
Viva la Diva 68
MoYou London Mother Nature Collection - 08 -leimauslaatta
Cult Nails Nevermore
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 5: Nature's Wonders

Nyt seuraa pahin epäonnistumiseni tässä haasteessa tähän mennessä. :D Näiden kynsien olisi tarkoitus näyttää laavalta, mutta minulle tulee kuvioinnista mieleen ennemmin veriroiskeet. Syynä epäonnistumiseen oli intoni kokeilla jälleen uutta tekniikkaa. Olen sen verran kärsimätön, että en koskaan jaksa harjoitella mitään tekniikkaa etukäteen, vaikka selvästi olisi syytä.


Lakkasin ensin kaksi kerrosta China Glazen Riveting-lakalla ja laitoin sen päälle kerroksen Goshin Rainbow-lakkaa. Arvoin pitkään, mitä lakkaa käyttäisin water spotted -marmoroinnissa ja valitsin lopulta H&M:n cremen nimeltä Going to the Opera. Water spotted on ehkä haastavin tekniikka, jota olen kokeillut, enkä mielestäni onnistunut siinä hyvin. Eivät nämä kynnet varsinaisesti ole rumat, mutta kaukana siitä lopputuloksesta johon toivoin pääseväni. Olisi pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja tehdä kynsille poutapilviä.


Lakat:


Trind Nail Repair
China Glaze Riveting
Gosh Rainbow
H&M Going to the Opera
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 3: Fruitylicious

Hedelmäteemaisia kynsiä olikin vähän hankalampi keksiä. Melkein päädyin tekemään sellaiset vesimelonikynnet, jotka taisivat yhteen aikaan olla melko suosittuja. Sain kuitenkin idean tehdä Jaffa-aiheiset koristelut.



Voin sanoa ihan suoraan, että en todellakaan hallitse akryylimaaleja. Keltainen aiheutti eniten ongelmia peittämättömyydellään. Pitää ilmeisesti vain jaksaa harjoitella. Tosin en tiedä olisivatko kalliimmat maalit parempia. Minulle riittävät kuitenkin nuo kirjakaupan alennuskorista vitosella löytyneet. Kynsistä tuli kuitenkin taitotasoon nähden ihan kivat.

Minähän en muuten tykkää Jaffasta yhtään! Mieleen tulee vain oksennustauti, kun jostain syystä pienenä juotiin oksennustaudissa Jaffaa ja katsottiin My Little Pony -videoita, joita ei taidettu ikinä vuokrata R-kioskilta muulloin kuin sairaana. Onneksi kynsistä ei kuitenkaan tule samanlaisia mielikuvia. :D

Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Models Own In the Navy
H&M Chica Boom Boom
Gosh Rainbow
Akryylimaalit
Glisten & Glow HK Girl

Liukuvärjäys duochromelakoilla

Muistaakseni en ollut aikaisemmin tehnyt duochromelakoilla liukuvärjäystä (ainakaan kovin monta kertaa) joten päätin nyt kokeilla sellaista. Lakoiksi valikoituivat Sally Hansenin Lustre Shine -sarjaan kuuluva Lava, joka on saatu kynsiharrastajien miitistä sekä Models Ownin Pinky Brown. Lakat ovat melko samansävyisiä, Pinky Brown on vain selvästi tummempi.



Ensin lakkasin kynnet Lavalla, joka oli erittäin ohutta, joten sitä piti laittaa kolme kerrosta. Jos en olisi laittanut kärkiin Pinky Brownia, olisi Lavaa todennäköisesti pitänyt laittaa vielä ainakin kerros. Kun olin saanut liukuvärjäyksen tehtyä, lisäsin vielä kerroksen H&M:n Stay Golden -lakkaa.


Toisaalta tykkäsin näistä kynsistä, mutta toisaalta näistä tulee mieleen jokin karu paljetillinen ysärikangas. Olisi ehkä voinut jättää glitterlakan pois niin lopputulos voisi olla tyylikkäämpi.

OPI Magazine Cover Mouse & Isadora Coral Crush

Piti saada lakattua kynnet äkkiä, joten turvauduin tekstuurilakkoihin. Lakkasin muut paitsi peukaloiden ja nimettömien kynnet OPI Magazine Cover Mousella. En ole ikinä törmännyt tätä helpommin levitettävään lakkaan. Se kuivui myös nopeasti ja peitti kahdella kerroksella. Muihin kynsiin laitoin Isadoran Coral Crushia, joka ei ollut ihan yhtä helppo levittää kuin OPI, mutta en silti valittaisi. Tätä piti laittaa kolme kerrosta ja silti kynsien kärjet näkyvät yhä tietyssä kulmassa läpi. Veikkaan tosin, että se johtuu väristäkin. Levittyvyyden ja peittävyyden puolesta OPI oli parempi, värinä taas tykkään enemmän Isadoran lakasta.



Innostuin hiekkalakoista vasta joskus kesällä kun näin Magazine Cover Mousesta kuvia. OPIn ensimmäiset hiekkalakat olivat mielestäni kamalia. (Tosin voi johtua ihan siitäkin että ne kuuluivat Mariah Carey -kokoelmaan.) Edelleenkin tykkään vain muutamista tekstuurilakoista, OPI Jinx olisi kiva samoin kuin Alcatraz... Rocks. Jinxiä tuskin tulen hankkimaan, kun eiköhän tämä Isadoran lakka ole tarpeeksi samanlainen. Tekstuurilakkojen pitää olla kimaltavia että tykkäisin niistä, tosin jos glitter on liian isoa en tykkää yhtään. Ehkä parempi näin, niin ei tule hankittua näitä liikaa. Myös China Glazen tuleva Crinkled Chrome -kokoelma näyttää ainoan tähän mennessä näkemäni kuvan perusteella ihan järkyttävän rumalta.




Aluslakkana toimi taas Trind Nail Repair. Lakkapulloista ei ole tällä kertaa kuvaa koska unohdin ottaa ne mukaan kun lähdimme kuvaamaan kynsiä.

Sinful Colors Serena & Chloe ja Gosh Rainbow

Teki mieli tehdä syksyiset kynnet vaikka onkin vielä kesä. Mielestäni yksi parhaista syyslakoista on Sinful Colorsin Serena & Chloe, jonka ostin muutama vuosi sitten ja jota on harmillisen vähän jäljellä. Voisin ostaa uuden pullon jos löytäisin jostain. Serena & Chloe on koostumukseltaan jelly jossa on glass fleck -tyyppistä kultaista shimmeriä. Ajattelin ensin koristella lakkauksen leimaamalla mutta tuntuikin sitten siltä etten halua peittää tätä lakkaa liikaa joten laitoin vain kärkiin Goshin Rainbow -lastulakkaa.





Tällä kertaa aluslakkana toimi Orly Bonder, jonka ostin yli vuosi sitten. Tämä oli pitkään ainoa aluslakkani mutta siitä huolimatta sitä ei ole kulunut paljoa. Päällyslakka oli taas kynsiharrastajien miitistä saatu Mereneid Top It All.