Näytetään tekstit, joissa on tunniste viininpunainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viininpunainen. Näytä kaikki tekstit

Pitkästä aikaa siirtokuvia

Kävi niin, että suunnittelin lakkauksen, joka sopisi eräisiin MILV-merkin siirtokuviin. Siirtokuvalaatikon kaivelu kuitenkin paljasti, ettei minulla ole niitä siirtokuvia. Olin unohtanut tilata ne. Täytyi siis suunnitella kynnet kokonaan uusiksi.

Koska edelliset kynnet olivat niin kirkkaanväriset, halusin tällä kertaa jotain neutraalimpaa. Lakkasin molemmista käsistä kolme kynttä OPI:n viininpunaisella Can You Tapas This? -lakalla ja kaksi kynttä H&M:n Nerd-nudelakalla. Ajattelin, että onpa kiva tehdä tällainen helppo lakkaus kun edelliseen kului aikaa ihan reilusti.

Seuraavaksi laitoin viininpunaisiin kynsiin kerroksen OPI Pure -kultahippulakkaa ja sitten kaikkiin kynsiin pikakuivattajaa. Kun kynnet olivat kuivuneet, kaivoin esille hopeanvärisiä siirtokuvia. Muistelin, että näissähän taisi olla jotain vikaa, kun ovat jääneet käyttämättä. Oli tosiaan. En tiedä, onko tämä minulle sattunut arkki jotenkin viallinen, kun olen nähnyt näitä samoja siirtokuvia niin paljon muiden kynsissä, enkä muista lukeneeni että näihin liittyisi jotain ongelmia. Nämä ovat ihan liian paksuja käytettäväksi. Oli todella haasteellista saada nämä tarttumaan kynteen edes jotenkin. Siirtokuvat nimittäin meinasivat pompata irti! Yleisempi ongelmahan on se, että ne tarttuvat liian äkkiä kiinni. Heti, kun sain kuvat jotenkin paikoilleen, laitoin päälle pikakuivattajaa, ja kuten kuvasta näkyy, siirtokuvien alle jäi ilmakuplia. En taida käyttää näitä enää uudestaan. Harmi, koska kuvat olisivat kivoja jos toimisivat niin kuin pitää.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
OPI Can You Tapas This?
H&M Nerd
OPI Pure
Siirtokuvat
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 13: Paint it with a Pantone

Tällä viikolla minulla oli hankaluuksia molempien kynsien teossa. Aloitin Pantone-kynsistä, ja päästäkseni mahdollisimman helpolla valitsin väriksi tämän vuoden värin eli marsalan. Marsala on jokin epämääräinen viininpunaisen ja ruskean välimuoto, eikä missään nimessä kuulu suosikkisävyihini.




OPI Can You Tapas This? oli mielestäni melko lähellä marsalaa, joten lakkasin kynnet sillä. Sen jälkeen onnistuin tunaroimaan kunnolla kuivakukkien kanssa. Lopulta revin kuivakukat irti kynsiltä ja laitoin niiden jättämien kuoppien päälle lisää lakkaa ja peitin koko sotkun dotting tool -kukilla. Olisi pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja laittaa koristeeksi niittejä.


Lakat:


Orly Bonder
OPI Can You Tapas This?
Essence Hello Sunshine
H&M Chica Boom Boom
Glisten & Glow HK Girl

OPI Can You Tapas This? & Gosh Rainbow

Teki mieli käyttää jotain vähän vanhempaa lakkaa, joten vuoroon pääsi vuonna 2010 Sokoksen alennuskorista 8 eurolla löytämäni viininpunainen creme OPI Can You Tapas This?. Aioin joskus myydä tämän pois, mutta onneksi en myynytkään. Lakka levittyi helpommin kuin suurin osa cremelakoista ja peitti kahdella kerroksella. Minulla on toinenkin viininpunainen creme, mutta sitä joutuu laittamaan 4 kerrosta, eikä jälki ole vieläkään tasaista. Voisinkin siis luopua siitä toisesta, joka on muistaakseni H&M:n lakka ja pitää tämän.


En malttanut jättää lakkausta koristelematta, joten yhdistin siihen Goshin Rainbow -duochromeflakielakkaa. Lakatessani mietin, että missä olen nähnyt vasta nähnyt melko samanlaisen yhdistelmän, ja sitten muistin, että Kymmenen kynttä laudalla -blogissa.

Kuvat on muuten otettu pitkästä aikaa luonnonvalossa. Mukavaa, kun valo alkaa riittää. Kunhan sää vielä lämpenisi, niin voisi ottaa kuvia ulkona eikä olisi aina sama paperi taustalla. Lightbox on kyllä hankittava jossain vaiheessa, että saa parempia kuvia pimeämpäänkin aikaan.

OPI Muir Muir on the Wall

OPI:n San Fransisco -kokoelma on selvästi onnistunut, kun päädyin haluamaan siitä neljä lakkaa. Alun perin minun piti haluta pelkästään Peace & Love & OPI, mutta se vaihtui sitten Alcatraz... Rocksiin joka taas vaihtui Muir Muir on the Walliin. Alcatraz... Rocksia en voinut kuitenkaan olla hankkimatta, ja kun sain pullon käsiini, tulin siihen tulokseen että sen hankkimatta jättäminen olisi ollut virhe. Ehkäpä joudun ostamaan itselleni vielä joululahjaksi Peace & Love & OPI ja Haven't the Foggiest -lakat, eiväthän ne kuitenkaan ole eBaysta ostettuna edes kovin kalliita, varsinkaan jos vertaa niihin hintoihin mitä merkin lakoista pyydetään vaikkapa Sokoksella.


Muir Muir on the Wall levittyi tasaisesti ja kuivui nopeasti. En ole törmännyt tähän mennessä yhteenkään huonolaatuiseen OPI:n lakkaan. Yhden olen myynyt tosin pois, se oli German-icure by OPI, jonka väristä en pitänyt. Olisi pitänyt ostaa Every Month is Oktoberfest, mutta jostain syystä hairahduin. Saisihan sen Oktoberfestin vieläkin, mutta veikkaanpa että en tarvitse.


Muir Muir on the Wall on ei minkään värinen mutta samalla vaikka minkä värinen lakka. Pohjaväri on erittäin tumma viininpunaisen, ruskean ja violetin sekoitus, mutta tietyistä kulmista katsottuna lakassa näkyy myös vihreää. Moni varmasti pitäisi tätä lakkaa rumana, mutta minä en. Pidän duochromelakoista, ja on ihan mukavaa vaihtelua että duochrome-efekti ei olekaan kovin voimakas tai näkyvä. Läheskään joka valossa tämän lakan duochrome-efektiä ei edes huomaa.


Aluslakkana oli Orly Bonder ja päällyslakkana siskolta allergian takia takavarikoitu Mavala Mavadry. Mavadryta en ollutkaan käyttänyt moneen vuoteen. Muilla merkeillä on mielestäni parempia pikakuivattajia ja onnistuin vielä saamaan tällä kuplia kynsiini. Päätin peittää kuplat laittamalla niiden päälle water decaleja. Sulka-aiheiset decalit olen ostanut Born Pretty Storesta, mutta varmasti vastaavia löytyy muualtakin.