Golden Rose Holiday 55

Tällaiset lakat, joilla ei ole varsinaista nimeä, vaan pelkkä numero ovat ärsyttäviä! Ei noita numeroita muista ikinä. Vaikka nimi onkin puutteellinen, lakassa ei ole muuta vikaa. Ensin olin melko varma, että en pidä tämän väristä, mutta kun lakka oli ollut kynsilläni päivän, huomasin, että väri onkin ihan kiva.

Onneksi ymmärsin laittaa 55:n alle peel off -aluslakkaa, koska poistamisessa olisi mennyt muuten hermot aivan varmasti. Minulla on käytössä Nail Pattern Boldnessin peel off -aluslakka, mutta pikkujouluista saadussa lahjakassissa tuli Innisfreen vastaava. Täytyy varmaan seuraavalla kerralla kokeilla sitä.


Lakat:


Nail Pattern Boldness Glitter A-Peel
Golden Rose Holiday 55

The Nail Junkie Blueberry & Essie Sparkle on Top

Siivosin eilen Helmeriä, ja totesin, että saatan sittenkin tarvita joskus uuden. Lakat mahtuvat edelleen yhteen Helmeriin helposti, mutta koristeille tarvittaisiin oma. Tosin jos päädyn ostamaan uuden, koristeet vievät siitä ehkä pari laatikkoa ja loput neljä jäävät muuhun käyttöön. Periaatteena on kuitenkin, että lakkoja varten en osta toista. Merkki- ja indielakkoja sisältävä laatikko on jo niin täynnä, että ne on kohta jaettava omiin laatikkoihinsa.


Tämänkertaiset lakatkin löytyivät kyseisestä laatikosta. Sininen lakka on The Nail Junkien shimmeriä sisältävä jellylakka, jonka nimi on ilmeisesti Blueberry. Etiketistä on paha tarkistaa, kun siinä on pelkkä mustikan kuva. :D Nimikin vaihtelee lähteen mukaan, ainakin NorwayNailsilla tämä on Neon Shimmer Jelly Blueberry. Mustikkalakka kuivuu mattapintaiseksi, mutta tällä kertaa laitoin sen päälle Essien Sparkle on Top -lakkaa.

Luulin, että tällä yhdistelmällä saisi talviset kynnet, mutta kyllä nämä ovat ennemminkin kesäiset. Se ei haittaa, koska ei minulla muutenkaan ole aina vuodenaikaan sopivia kynsiä. Lakkojen pysyvyys oli loistava: lakkasin kynnet lauantaina ja kuvat otettiin tiistai-iltana. Keskiviikkonakaan en huomannut kulumista, mutta sama lakkaus alkoi jo kyllästyttää.


Lakat:


Orly Bonder
The Nail Junkie Blueberry
Essie Sparkle on Top
Sally Hansen Diamond Flash Top Coat

Models Own Hot Stuff

Nyt on esittelyssä sellainen lakka, jota en olisi koskaan ostanut itse! Models Ownin Mirrorball -kokoelmaan kuuluva Hot Stuff on kirkaspohjainen lakka, joka sisältää kaikenmuotoista pinkkiä ja hopeaa glitteriä. Onneksi tikkuglitterit kuitenkin puuttuvat.

Mirrorball-kokoelmaa on moitittu voimakkaanhajuiseksi ja kyllä tämäkin lakka lemusi. Tosin ei sen pahemmalta kuin muutkaan omistamani Models Ownin glitterit. Siveltimen karvat törröttivät joka suuntaan, mikä on käsittääkseni ihan yleinen ongelma näissä. Haju ei haitannut, ja siveltimenkin kanssa tuli toimeen, kun tarkoitus ei ollut saada peittävää jälkeä. Nyt tekeekin mieli hankkia kokoelmasta ainakin Disco Inferno ja Dancing Queen. Ei tässä kyllä näin pitänyt käydä..

Koska pinkki glittersekoitus on jo valmiiksi näyttävä, valitsin pohjalakaksi tavallisen mustan cremen, joka oli tällä kertaa Wet n Wildin Black Crème. Pelkäsin, että glitterit jäävät törröttämään pahasti ja joudun kerrostamaan niiden päälle vielä Glitter Foodia, mutta selvisin onneksi kahdella kerroksella pikakuivattajaa.

Lakat:


Nail Pattern Boldness Glitter A-Peel
Wet n Wild Black Crème
Models Own Hot Stuff
Sally Hansen Diamond Flash Top Coat

Ensimmäiset kelmutöpöttelyt

Halusin käyttää pikkujouluista tulleita uusia lakkojani. Ensimmäisenä vuoroon pääsivät Models Ownin Bloobloo ja Cadillacquerin He Saw, She Saw. Bloobloon ostamista olin harkinnut jo pitkään, mutta nytpä sainkin sen ilmaiseksi. Minulta puuttuikin vaaleansininen peruscreme. Tai siis sekoittelin kerran sellaisen itse, mutta olin sen verran tyhmä, että käytin Mavalan pulloa, joka tietysti jämähti pysyvästi kiinni. Siellä se nyt nököttää Helmerissä, kun ei voi oikein roskiinkaan heittää.


Koristelin Bloobloolla lakkaamani kynnet töpöttelemällä niihin kelmun avulla OPI Honey Ryder -hiekkalakkaa. Aika kauan kyllä kesti, ennen kuin sain aikaseksi kokeilla kelmutöpöttelyä. Osittain senkin takia, että en koskaan muistanut ostaa kelmua. Töpöttelyn jälkeen He Saw, She Saw ei enää sopinut kokonaisuuteen, mutta pelastin tilanteen lakkaamalla sen päälle kerroksen Flormarin U01-lakkaa.

En malta odottaa lightboxin saapumista. Tilasin sen Kiinasta, joten saattaa hyvinkin mennä ensi vuoden puolelle. Onneksi Posti toi tänään Dollydaggerilta mekon.

Lakat:


Trind Nail Repair
Models Own Bloobloo
Cadillacquer He Saw, She Saw
OPI Honey Ryder
Flormar U01
Sally Hansen Diamond Flash Top Coat

Pikkujoulukynnet

Hieman pitkä aika on päässyt vierähtämään edellisestä päivityksestä. Ei ole nimittäin ollenkaan huvittanut kuvata kynsiä. Välillä on kyllä harmittanut, kun olen tehnyt jotkut tosi kivat kynnet, ja ne ovat sitten jääneet kuvaamatta. Nyt on pakko ryhdistäytyä tässä asiassa, koska tilasin perjantaina lightboxin eBaysta. Vielä pitäisi hommata siihen sopivat lamput.


Tänään vietettiin Joensuun kynsibloggaajien pikkujouluja ja tietenkin minulla napsahti pari päivää sitten kynsi poikki, joten jouduin lyhentämään kaikki. Ihan kivat nämäkin tosin ovat. Lähinnä harmittaa se, että jouduin muuttamaan kynsien muodon neliöistä pyöreiksi.


Halusin pikkujoulukynsistä punaiset ja yksinkertaiset, koska kammoksun perinteisiä joulukynsiä. Punainen lakka on Essien Hip-Anema ja sen päällä on Goshin Rainbow-lakkaa. Muistan, kun ostin vuosia sitten paljonkin Goshin lakkoja, mutta nykyisestä valikoimasta minulla ei ole mitään hajua. Viimeksi taisin käydä katsomassa merkin lakkoja Holographic Hero -lakan julkaisun aikoihin, mutta eipä sitä yllättäen Joensuun Sokoksella näkynyt. :D Onneksi minulla on vielä vajaa pullo alkuperäistä Holographicia jäljellä.

Pikkujouluista ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin kotiin. Mimosa oli tehnyt itselleen tarpeettomista lakoista lahjapussit, jotka sitten arvottiin. Jokainen osallistuja osti myös lahjan arvottavaksi. Lisäksi ostin vielä pari lakkaa, ihan kuin lahjapussista ei olisi tullut tarpeeksi. :D On muuten testattavaa vähäksi aikaa.

Nyt on sitten mietittävä, että millähän noista lakkaisi ensin. Muuten varmaan arpoisin, mutta kun en kuitenkaan halua sitten lakata sillä, minkä saan arvottua. :D

Lakat:


Orly Bonder
Essie Hip-Anema
Gosh Rainbow
Sally Hansen Diamond Flash Top Coat

Kuivakukkia

Kaivelin kuivakukat pitkästä aikaa käyttöön. En edes muista, milloin olin käyttänyt niitä viimeksi. Kuivakukkien käyttö on hankalaa ja ärsyttävää, joten laitoin sellaiset pelkästään nimettömiin. Lakoiksi valikoituivat kynsiharrastajien miitistä saatu Zoya Zuza ja OPI Pirouette My Whistle.



En tiedä miten onnistun, mutta saan Zoyan lakat aina kutistumaan pikakuivattajalla. Nimettömistä lakat kutistuivat oikein erityisen paljon kahden Glitter Food kerroksen ja kahden pikakuivattajakerroksen vaikutuksesta. Toinen merkki, jonka lakat saan aina kutistumaan on Nubar. Nyt pikakuivattajana oli vielä kökkööntynyt Mavadry.

Ajattelin ruveta listaamaan jokaisen postauksen loppuun kynsissä käytetyt lakat ja koristeet. Saa nähdä miten pitkään jaksan/muistan niin tehdä.



Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
Zoya Zuza (saatu kynsiharrastajien miitistä)
OPI Pirouette My Whistle
Nail Pattern Boldness Glitter Food
Mavala Mavadry
Kuivakukat

Ninja Polish Glamorous

Aurinko paistaa, joten on aika ottaa hologrammilakat käyttöön. Huusin Ninja Polishin Glamorous-lakan viime vuoden lopussa Facebookin Merkkilakkakirppikseltä ja otin sen vasta nyt käyttöön. Pilvisellä säällä lakan käyttäminen olisi tuntunut tuhlaukselta.


Glamorous oli aivan pakko hankkia, koska se on identtinen OPI DS Glamourin kanssa. Kyseinen lakka jäi minulta saamatta, koska en käyttänyt eBayta vielä silloin kun Glamourin olisi saattanut saada vielä järkevällä hinnalla. Nytpä ei tarvitse enää kyttäillä eBayta epätoivoisesti kun omistan Glamorousin.


Glamorous levittyi helposti eikä kaljuuntunut kuten monet hologrammilakat tekevät. Kaksi kerrosta riitti peittävyyteen. Laitoin lakan päälle kerroksen pikakuivattajaa ja luulen, että ilman sitä hologrammiefekti olisi ollut näyttävämpi.

H&M Nerd & Models Own Ibiza Mix

Pätkäisin ehkä viikko sitten kynnet hetken mielijohteesta lyhyiksi, kun pitkät alkoivat ärsyttää. Viime kynsistä (eikä muutamista niitä edeltävistäkään) tullut otettua kuvia. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä tämänkin asian suhteen.



Halusin kynsilleni paljon glitteriä ja valitsin tällä kertaa Models Ownin tappavanhajuisen Ibiza Mix -lakan. Ennen Ibiza Mixiä kerrostin kynsilleni kaksi kerrosta peel off -aluslakkaa ja kolme kerrosta H&M:n Nerd-lakkaa. Harmikseni huomasin, että joistakin Ibiza Mixin glittereistä oli vuotanut väriä, joten lakka ei ollut enää täysin kirkas, vaan hieman sinertävä. Ärsyttävää, koska Nerd muuttui rumemmanväriseksi.

Kuitenkin jaksoin pitää näitä kynsiä pari päivää ja tykkäsinkin niistä, vaikka tuo pohjavärin muuttuminen vähän ärsyttikin. Kiva muuten, että nyt on jo niin lämmintä, että kynsikuvia pystyy ottamaan ulkona. Se helpottaa ehkä blogin pitämistäkin. Muuton jälkeen uudesta asunnosta ei ole oikein löytynyt sopivaa kuvauspaikkaa, joten ensi syksyksi on hankittava lightbox että kynsikuvien otto onnistuu sittenkin kun ulkona ei enää tarkene ottaa kuvia.

A-England Galahad siirtokuvilla ja niiteillä koristeltuna

A-England Galahad oli yksi Norway Nailsin Mystery Grab Bagissa minulle tulleista lakoista. Olin suunnitellut lakan ostoa muutenkin, joten sen paljastuminen joululahjapaketista oli mieluisa yllätys.

Galahad oli koostumukseltaan paksuhkoa mutta levittyi silti hyvin. Tasaiseen lopputulokseen tarvittiin kaksi kerrosta. Kaikki viisi omistamaani a-Englandin lakkaa ovat levittyneet poikkeuksetta erittäin hyvin.

Koristeiksi valikoin siirtokuvalaatikostani valkoisia kukkadecaleja, joissa on keskellä selvästikin paikka niitille tai strassille. Minä valitsin tietysti kukkien keskikohtaan niitit, vaikka strassejakin olisi ollut. Tilasin jokin aika sitten kullanvärisiä pyöreitä niittejä ja ne kävivät minusta tähän lakkaukseen hopeisia paremmin.

OPI Yoga-Ta Get This Blue

OPI Yoga-Ta Get This Blue kuuluu vuoden 2008 keväällä julkaistuun Intia-kokoelmaan. Löysin kuitenkin lakan viime kesänä Carlsonilta. Yoga-Ta Get This Blue on tummansininen lakka turkoosilla shimmerillä. Lakka oli erittäin ohutta ja levityksen kanssa sai siksi varoa. Peittävään lopputulokseen olisi tarvinnut kaksi kerrosta, mutta laitoin varalta vielä kolmannenkin.

Aluksi aioin koristella kynnet siirtokuvilla, mutta en jaksanut hakea vettä, joten käytinkin koristeluun niittejä. Niitit tilasin Adeninan loppuunmyynnistä. Muistan kun muutama vuosi sitten niittejä ei saanut oikein mistään. Pitkän etsinnän jälkeen löysin kuitenkin Born Pretty Storesta tällaisia. Nuo eivät varmasti tule koskaan loppumaan kesken, koska niitä piti tilata kerralla 10 000 kappaleen pussi. Nykyäänhän kynsille tarkoitettuja niittejä saa vähän joka kynsikaupasta ja vaikka minkä muotoisina. Minulla on isompia ja pienempiä neliöniittejä hopeanvärisinä, näitä pyöreitä hopeanvärisiä, pyöreitä neonkeltaisia, pyöreitä kullanvärisiä, hopeanvärisiä tähtiä ja tietysti nuo Born Pretty Storesta tilatut.

OPI Chasing Rainbows

Kun OPI julkaisi Muppets-kokoelman vuonna 2011, halusin siitä monta lakkaa. Kävinkin ihailemassa niitä Sokoksella, mutta en ostanut, kun hölmönä kuvittelin saavani ne myöhemmin halvemmalla alennuskorista. Eipä yllätä, että toisin kävi. Tänä keväänä OPI julkaisi Spotlight on Glitter -kokoelman, johon kuului alkuperäisen muppettikokoelman Rainbow Connection -lakka uudelleennimettynä. Enää ei siis harmita, kun en alkuperäistä Rainbow Connectionia saanut, kun Chasing Rainbows on ilmeisesti ihan samanlainen. Päätin, että en jää tällä kertaa ilman tätä lakkaa, joten tilasin sen heti kun eBaysta löytyi.

Kuvissa Chasing Rainbowsia on kolme kerrosta kahden peel off -aluslakkakerroksen päällä. Peel offin päälle olisi pitänyt laittaa kerros vaalentavaa aluslakkaa, mutta olin laiska enkä viitsinyt. Kolmen glitterlakkakerroksen päälle laitoin kerroksen Glitter Foodia ja sen päälle vielä kerroksen Seche Vite -pikakuivattajaa. Saa nähdä, miten kauan nämä lakat pysyvät kynsissä. Lakkaa tuli niin paksu kerros, että nämä meinasivat irrota itsestään päivässä. Osasin kyllä arvata että näin saattaa käydä.

Jostain syystä ei ole tullut nyt kirjoitettua blogia pitkään aikaan. En vain vielä osaa uudessa asunnossa. :D En ole jaksanut lakata kynsiäkään kuin ehkä kerran viikossa, eikä kaikista ole edes kuvia. Ehkäpä totun vielä siihen, että on oma pöytä kynsien lakkaamiseen (ja koneella olemiseen) eikä tarvitse käyttää ruokapöytää. Tuntuu vaan edelleen omituiselta.

Ketsuppikynnet

Vai sittenkin verikynnet? Huijasin otsikolla herkemmätkin lukemaan. :D Lakkasin jokin aika sitten kynteni vihreiksi ja tein niihin valumia kullanvärisellä lakalla. Se oli virhe, koska kultalakasta tuli vahvasti mieleen räkä. Räkäkynsien jälkeen vuorossa olivat tietenkin verikynnet.



En halunnut käyttää verenpunaista lakkaa, vaan sarjakuvamaisemman lopputuloksen saadakseni käytin kirkkaanpunaista. Punainen lakka oli Essien Hip-Anema ja koko kynnelle levittämäni vaaleanpunainen Eyekon Petite Polish. Valumat tein dotting toolilla. Verisemmät kynnet olisin saanut jos olisin käyttänyt Hip-Aneman tilalla vaikkapa Eyekon Saucy Polish -lakkaa.


En ole muistaakseni aikaisemmin maininnut, mutta näin valumakynnet ensimmäistä kertaa WAH Nailsin sivuilla vuonna 2010. Tilasin jokin aika sitten The WAH Nails Book of Nail Art -nimisen kirjan WAH Nailsin verkkokaupasta. Kirjassa on tutoriaaleja erilaisiin kynsikoristeluihin. Ensimmäisenä ajattelin opetella tekemään silmäkynnet. Näitä valumia en tehnyt kirjan ohjeilla, koska olen tehnyt ne aina eri tekniikalla. WAH Nailsin kirja on minusta kiinnostavampi kuin muut vastaavat. Selailin joskus kirjakaupassa jotain toista kynsikoristelututoriaaleja sisältävää kirjaa ja näytti, että siinä tehtiin lähinnä perinteisempiä kukka- ja perhoskoristeluja, jotka eivät hirveästi minua kiinnosta.

Onko muilla kynsiaiheisia kirjoja?

Maybelline Shooting Stars

Ostin ensimmäisen pulloni Maybelline Shooting Stars -lakkaa kesällä Sokokselta. Kotona huomasin, että lakasta puuttui sivellin, joten laitoin Maybellinenkin omistavalle L'Oréalille palautetta netin kautta. Jonkin ajan päästä sainkin postissa uuden lakan. Vanhakaan pullo tuskin jää käyttämättä: kunhan olen saanut tämän käytettyä loppuun, siirrän vain siveltimen vanhaan pulloon. Sain L'Oréalilta toisenkin lakan korvauksena puuttuvasta siveltimestä, mutta koska se oli pinkki, lahjoitin sen eteenpäin.


Shooting Stars peitti kolmella kerroksella. Huolellisemmin levittämällä tästä olisi voinut saada peittävän jo kahdella kerroksella. Aiemmin olin lakannut tällä vain pari kynttä, mutta nyt kun omistan peel off -aluslakan ja Glitter Food -päällyslakan, viitsin lopultakin lakata kaikki kynteni tällä.


Kuvien kanssa kannatti kerrankin odottaa aamuun. Illalla kuvat olisi pitänyt ottaa keinovalossa, mutta aamulla aurinko paistoi ja kuvista tuli hyviä. Mukavaa, kun saa välillä kuvata (tai minun tapauksessani lätkäistä käsi paperille kuvattavaksi) luonnonvalossakin.

Tuli pidettyä tahaton blogitauko muuton takia. Tai no nämä kuvat oli kyllä otettu jo ennen muuttoa, mutta muistin ne vasta nyt.

Glitteriä vaaleanpunaisella pohjalla

Nyt tuli poistuttua mukavuusalueelta ja kunnolla. En pidä ranskalaisista manikyyreistä tai muista samantapaisista itselläni, mutta muilla ne ovat kivoja. Nyt päätin kuitenkin kokeilla jotain sen tyylistä pitkästä aikaa.

Pohjavärinä on Eyekon Petite Polish ja kärkiin on töpötelty keittiösienen palasella Models Ownin Sterling Silver -lakkaa. Sen jälkeen laitoin vielä koko kynnelle kerroksen Wet n Wildin Kaleidoscopea ja tietysti pikakuivattajaa. Kaleidoscope on muuten yksi käytetyimpiä lakkojani. Kun Wet n Wild poistui Seppälästä, ostin tätä toisen pullon varalle. Aina kun teen galaksikynnet, laitan päällimmäiseksi kerroksen Kaleidoscopea.


Oikeastaan tein tällaiset kynnet siksi, koska halusin testata Color Clubin Milky White -aluslakkaa. Se vähensi jonkin verran kynsieni keltaisuutta, peukalonkynsi näytti täysin värjääntymättömältä, mutta keskisormen pahoja kellastumia tämäkään ei kyennyt täysin peittämään. Se oli kyllä odotettavissakin.

Tavallaan kyllä pidän näistä kynsistä paljon, mutta eivät ne näytä silti omilta. Ilmeisesti tämäntyyppisiä kynsiä on tullut kuitenkin aina välillä tehtyä, kun Petite Polish on vajunut yli puolenvälin. Kun saan käytettyä sen loppuun, voisin ostaa vaikka Essieltä jonkin vastaavan.

Eyeko Coral Polish

Eyeko Coral Polish on yksi ensimmäisistä ulkomailta tilaamistani lakoista. Olen muistaakseni käyttänyt tätä edellisen kerran pari vuotta sitten, joten nyt oli jo aikakin käyttää uudestaan. Lakka peitti lyhyet kynnet kahdella kerroksella, muistelisin, että pitkiä kynsiä tämä ei oikein peitä kolmellakaan.




Aluksi aioin koristella kynnet leimaamalla, mutta sitten tuntui, ettei tähän kävisi leimat. Koristelinkin kynnet IsaDoran Coral Crush -lakalla. Peukalonkynsien koristelussa käytin apuna teippiä ja pikkusormiin yritin jonkinlaista liukuvärjäystä. Keskisormien kynsiin tein pilkkuja dotting toolilla ja nimettömiin ja etusormiin maalasin raitoja nail art -siveltimellä.


Eyekon Coral Polish ja IsaDoran Coral Crush ovat siitä harvinaisia korallinsävyisiä lakkoja, että ne eivät saa ihoani näyttämään harmaalta. Kaikista elottomimman ihonvärin sain, kun lakkasin kynteni e.l.f.:n Mango Madnessilla. En ole kesälläkään tarpeeksi ruskettunut (lasten aurinkovoiteen ansiosta) että suurin osa korallinvärisistä lakoista sopisi minulle. Eipä tuo haittaa, kun koralli ei muutenkaan kuulu suosikkiväreihini.

China Glaze Water You Waiting For & Models Own Peacock Green

China Glazen Water You Waiting For -lakan käyttö houkutteli, mutta koska kyseinen lakka on ainakin minulla erittäin huonosti levittyvä ja paakkuuntuva, en laittanut sitä jokaiseen kynteen. Tätä pitäisi ohentaa joka käyttökerralla, mutta nyt ohentaja oli loppu. Onneksi lakka peitti kahdella kerroksella ja paksu kerros Glitter Foodia tasoitti muhkuraisuutta.



Mietin jonkin aikaa, minkä lakan yhdistäisin tähän. Valintani oli Models Own Peacock Green, mutta jokin sinisempi lakka olisi voinut toimia paremmin. Ei tämäkään yhdistelmä tosin huono ollut. Laitoin Peacock Greenillä lakattuihin koristeiksi siniset strassit.

Onko muilla ollut ongelmia Water You Waiting For -lakan kanssa, vai onkohan minulla vain joku huono versio? Olen lakannut tällä nyt kolmesti ja silti näyttää, että puoli pulloa on mennyt.

OPI Peace & Love & OPI

Peace & Love & OPI on toinen San Fransisco -kokoelman duochromeista. Tässä duochrome-efekti on huomattavasti voimakkaampi kuin Muir Muir on the Wall -lakassa. Peace & Love & OPI näyttää yleensä violetilta ja siniseltä, mutta jossakin valossa ja sopivassa kulmassa siinä voi nähdä myös vihreää. Käsittääkseni lakka on identtinen Essien For The Twill of It -lakan kanssa.

Alun perin minun piti hankkia San Fransisco -kokoelmasta vain tämä lakka, mutta kokoelma oli niin onnistunut, että päädyin hankkimaan kolme muutakin. On harvinaista, että ostan samasta kokoelmasta useampia lakkoja. Kevätkokoelmista en osta yleensä mitään, joten nyt alkuvuodesta ei varmaan tule enää hankittua lakkoja. OPI:n Brasilia-kokoelmassa ei ole yhtään kiinnostavaa lakkaa ja uusi muppettikokoelmakin näyttää tylsältä. Muutenkin pidän yleisesti enemmän syyskokoelmista ja joistakin talvikokoelmista. Kirkkaat värit eivät yleensä miellytä minua.


Koristelin osan kynsistä leimaamalla niihin kuvion Bundle Monsterin laatasta BM-204. Leimauslakkana oli OPI Haven't the Foggiest, joka myöskin kuuluu viime syksynä julkaistuun San Fransisco -kokoelmaan. Viimeksi marisin leimojen epäonnistumisesta ja olinkin oikeassa: syynä oli huono leimasin. Käsittämätöntä, miten halpisleimasin voi toimia paremmin kuin esimerkiksi Konadin leimasin, jota käytin aiemmin. Nyt tulee varmasti leimattua enemmän, kun ei tarvitse kirota minuutin välein epäonnistumisia.


En halunnut peittää Peace & Love & OPI:a jokaisesta kynnestä leimoilla, joten kiinnitin etusormien ja pikkusormien kynsiin niitit pikakuivattajalla. Ihme että jaksoin yllättäen koristella kynteni, aioin nimittäin aluksi jättää ne kokonaan koristelematta.

OPI Don't Touch My Tutu & OPI Pirouette My Whistle

Jouduin kuitenkin lyhentämään kynteni jo nyt, kun yksi liuskoittui niin pahasti ettei olisi kestänyt monta päivää katkeamatta. Tarkoitus oli lyhentää juuri ennen muuttoa. Ihme kyllä ei edes ärsyttänyt leikata kynsiä lyhyiksi.


Tällä kertaa yhdistin glitter sandwich -tyylisesti kaksi OPI:n lakkaa. Don't Touch My Tutu ja Pirouette My Whistle kuuluvat molemmat vuonna 2012 julkaistuun NYC Ballet Soft Shades -kokoelmaan. OPIhan julkaisee joka kevät uuden soft shades -kokoelman ja tämä on ainoa josta olen pitänyt.

Tuntuu kyllä kieltämättä oudolta kun on lyhyet kynnet. En meinaa osata edes kirjoittaa tietokoneella ja sormenpäät menevät siitä kipeiksi. Onneksi tähän tottuu äkkiä.

OPI Can You Tapas This? & Gosh Rainbow

Teki mieli käyttää jotain vähän vanhempaa lakkaa, joten vuoroon pääsi vuonna 2010 Sokoksen alennuskorista 8 eurolla löytämäni viininpunainen creme OPI Can You Tapas This?. Aioin joskus myydä tämän pois, mutta onneksi en myynytkään. Lakka levittyi helpommin kuin suurin osa cremelakoista ja peitti kahdella kerroksella. Minulla on toinenkin viininpunainen creme, mutta sitä joutuu laittamaan 4 kerrosta, eikä jälki ole vieläkään tasaista. Voisinkin siis luopua siitä toisesta, joka on muistaakseni H&M:n lakka ja pitää tämän.


En malttanut jättää lakkausta koristelematta, joten yhdistin siihen Goshin Rainbow -duochromeflakielakkaa. Lakatessani mietin, että missä olen nähnyt vasta nähnyt melko samanlaisen yhdistelmän, ja sitten muistin, että Kymmenen kynttä laudalla -blogissa.

Kuvat on muuten otettu pitkästä aikaa luonnonvalossa. Mukavaa, kun valo alkaa riittää. Kunhan sää vielä lämpenisi, niin voisi ottaa kuvia ulkona eikä olisi aina sama paperi taustalla. Lightbox on kyllä hankittava jossain vaiheessa, että saa parempia kuvia pimeämpäänkin aikaan.