Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eyeko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eyeko. Näytä kaikki tekstit

#ablecs15 Week 12: Oh So Bright

Vuorossa oli jälleen sellainen aihe, johon minulla ei ollut minkäänlaista ideaa. En halunnut käyttää neonvärejä, joten piti etsiä Helmerin laatikoista muita mahdollisimman räikeitä lakkoja. H&M:n ikivanha Blue My Mind oli itsestäänselvä valinta, mutta toista lakkaa piti miettiä kauemmin. Lopulta valitsin Eyekon Coral Polishin. Onneksi muistin, että se ei ole kovin pigmenttistä ja tajusin lakata alle kaksi kerrosta valkoista lakkaa.


Aluksi aioin koristella vain Coral Polishilla lakatut kynnet. Kuitenkin, kun olin leimannut niihin siskolta lainatulla laatalla, siniset kynnet alkoivat näyttää jotenkin vaisuilta, joten laitoin niihin kerroksen Models Ownin Smash-Up Black -cracklelakkaa.

Suunnittelin pitäväni nämä kynnet vapun yli, mutta Blue My Mind lohkesi kahdesta kynnestä pahasti jo keskiviikkona. En sitten tehnyt mitään kummempia kynsiä vapuksi, vaan laitoin kynsille pelkästään Essien Hip-Anemaa. Seuraavaksi pitäisikin keksiä kynnet sunnuntaiseen kynsiharrastajien miittiin.


Lakat ja koristeet:


Mereneid Sari Base Coat Ridgefiller Rose (saatu kynsiharrastajien miitistä)
H&M Blue My Mind
Eyeko Coral Polish
Wet N Wild French White Creme
Wet N Wild Black Creme
MoYou London Mother Nature Collection -06 -leimauslaatta
Models Own Smash-Up Black
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 10: Dot Dot Dot

Pilkut olivat toisena aiheena tällä viikolla, joten piti kaivella dotting toolit eli pilkkutikut esille. Sainkin kirjaimellisesti kaivella, koska en muistanut ollenkaan minne olin ne laittanut. Valitsin pohjalakaksi Zoya Zuzan (saatu kynsiharrastajien miitistä) ja siinä vaiheessa menikin pieleen. Olisi pitänyt valita jokin neutraalimpi väri, koska olin päättänyt tehdä kirkkaanvärisiä pilkkuja.


Pilkuissa väreinä ovat sininen H&M:n Blue My Mind, Rimmelin vaaleanvihreä Green Grass ja Eyekon koralli Coral Polish, joka näyttää läpikuultavuutensa takia näissä kynsissä ihan väärältä. Siinä olisi ollut taas toinen syy valita jokin vaalea, neutraali sävy pohjaväriksi.


Ihan kiva idea näissä kynsissä oli, vaikka lopputulos ei minua miellyttänytkään. Sekin, että Zoya Zuza ei harmillisesti sovi ihonväriini ollenkaan voi vaikuttaa.


Lakat:


Orly Bonder
Zoya Zuza (saatu kynsiharrastajien miitistä)
H&M Blue My Mind
Rimmel Green Grass
Eyeko Coral Polish
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 10: Rainy Day

Tämän viikon ensimmäinen aihe on Rainy Day ja nyt onkin sopivasti ollut useampi sateinen päivä. Aloitin tästä aiheesta oikeastaan siksi, koska minulla oli tähän selkeä idea.


Sadekynsiin valitsin pohjalle tietysti Eyeko Rain Polish -lakan. Se on tuollainen (likaisen) sinitarran värinen lakka, jossa on periaatteessa shimmeriä, mutta se ei näy juuri missään valossa. Jotenkin muistelisin, että aikaisemmin se olisi ollut näkyvämpää.



Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa waterfall-koristelutyyliä. Valitsin ehkä vähän huonon siveltimen. Luulen, että pidempi sivellin (ja tärisemätön käsi..) olisi ollut toimivampi tässä. Nimettömiin tein erilaiset koristelut. Laitoin ensin Rain Polishin päälle kaksi kerrosta Essien Sparkle on Top -flakieslakkaa ja leimasin sitten MoYou Londonin laatasta talot. Olisin oikeastaan halunnut leimata jollain muulla värillä kuin mustalla, mutta oli jo sen verran myöhä, että en jaksanut ruveta etsimään sopivan väristä ja leimauksessa toimivaa lakkaa. Cult Nailsin musta creme Nevermore toimii aina.


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
Eyeko Rain Polish
a-England Galahad
Models Own In the Navy
Models Own True Blue
Essie Cashmere Bathrobe
Essie Sparkle on Top
Cult Nails Nevermore
MoYou London Mother Nature Collection -06 -leimauslaatta
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 7: Pastels

Aloitin tällä viikolla hankalammasta teemasta, eli pastelliväreistä. Minulla on todella vähän pastellivärisiä lakkoja. Koska teemaan sopiva lakkavalikoima oli rajallinen, valitsin kynsilleni Models Ownin Bloobloon, e.l.f.:n Mint Creamin (tämän olisin mielelläni korvannut jollakin muulla, laatu on surkea) ja Eyekon Petite Polish -lakan. Eyekon lakka on oikeastaan tarkoitettu ranskalaisten manikyyrien pohjalakaksi, joten se ei ole kovin peittävä. Jouduinkin laittamaan sitä neljä kerrosta.


Koska vaaleanpunaisista kynsistä näkyi pahasti kärjet läpi, tein niihin pilkkuja vaaleansinisellä ja mintunvihreällä. Siniset ja vihreät kynnet koristelin yksinkertaisesti, eli lisäsin niihin vain kerroksen OPI The Man with the Golden Gun -kultahippulakkaa.

Kyllä muuten huomaa, että on taas kylmempää. Kädet kuivuvat nopeasti enkä pysty rasvaamaan niitä niin usein kuin pitäisi. Tuon keskisormessa olevan haavan alkuperästä ei ole mitään tietoa. Huomasin sen aamulla, eikä sitä tietääkseni ollut vielä edellisenä iltana.

Lakat:


Trind Nail Repair
Models Own Bloobloo
e.l.f Mint Cream
Eyeko Petite Polish
OPI The Man with the Golden Gun
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 4: Sporting

Keksin onneksi urheilukynsiin muun aiheen kuin ampumahiihdon, joka ei kiinnosta minua ollenkaan. Jos en olisi keksinyt tehdä agilitykynsiä, olisin varmaankin lakannut kynteni joka puolella kaupunkia näkyvien ampumahiihtografiikoiden väreillä. Uskalsin testata taas akryylimaaleja, enkä kyllä vieläkään tule niiden kanssa toimeen. Silti onnistuin taas paremmin kuin edellisellä kerralla.


Kävin monta vuotta sitten Aada-lapinkoiraneidin kanssa agilityn alkeiskurssin ja koiralle rakenneltiin kotiin muutamia omia esteitäkin. Aadan suosikki on ehdottomasti putki, johon se karkasikin alkeiskurssilla aina kun silmä vältti. Pitää varmaan ensi kesänä laittaa taas putki pihalle, jos tuo nykyään 11-vuotias mummeli vielä siitä innostuisi.

Koska akryylimaalit ovat minulle hankalia, tein niillä koristelut vain kahteen kynteen. Keskisormeen maalasin A-esteen ja nimettömään lapinkoiran. Punainen lakka on Essien Hip-Anema. Olisin halunnut punaisiin kynsiin OPI:n Bullish on OPI -lakkaa, mutta myin sen pikkusiskolle enkä viitsinyt lähteä hakemaan sitä lainaan näiden kynsien takia. Ruskea lakka on Eyekon Posh Polish ja kullanvärinen tekstuurilakka on OPI Honey Ryder.




En osannut päättää mitkä kuvat valitsisin tähän postaukseen, joten laitoin kaikki jotka oli pienennetty. :D


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
OPI Honey Ryder
Essie Hip-Anema
Eyeko Posh Polish
Akryylimaalit
Niitit
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 1: Something Other Than Pink

Tällä viikolla alkoi taas The Finnish(able) Nail Art Challenge, johon minäkin päätin tällä kertaa osallistua. Viime syksynä tyydyin vain ihailemaan muiden tekemiä kynsiä. Haasteen ovat kehittäneet Annie, Katjamaria ja Mirka. Tämä haaste ei tunnu minullekaan mahdottomalta, koska kynsiä tehdään vain kahdet viikossa. Siihen kolmenkymmenen päivän haasteeseen minusta ei olisi.

Ensimmäisen viikon teemoina ovat Something Other Than Pink ja Will You Be My Valentine?. Aloitin Something Other Than Pinkillä, koska ystävänpäivä on vasta loppuviikosta. Huijasin vähän ja tein nämä kynnet jo perjantaina. :D





Aioin ensin tehdä keltaiset kynnet, mutta en keksinyt mitään koristeluja, joten lakkasinkin todella pitkästä aikaa Eyekon Vintage Polish -lakalla. Tosin en raaskinut laittaa sitä kaikkiin kynsiin, koska se on niin vähissä. Kyseessä ei ole mikään laatulakka. Vintage Polish raidoittuu ja vaati tällä kertaa neljä kerrosta. Silti jotkut kohdat jäivät kuultamaan läpi. Etusormien ja pikkusormien kynsiin laitoin Models Ownin Sterling Silveriä ja L'Oréalin Discoball-lakkaa.

Aluksi aioin koristella kynnet siirtokuvilla, mutta valitsemani hopeanväriset kuvat olivat ilmeisesti liian paksuja eivätkä suostuneet tarttumaan kynsille ollenkaan! Töpöttelinkin sitten kelmulla MO:n Sterling Silveriä Vintage Polishin päälle.


Lakat:


Orly Bonder
Eyeko Vintage Polish
Models Own Sterling Silver
L'Oréal Discoball
Glisten & Glow HK Girl

Ketsuppikynnet

Vai sittenkin verikynnet? Huijasin otsikolla herkemmätkin lukemaan. :D Lakkasin jokin aika sitten kynteni vihreiksi ja tein niihin valumia kullanvärisellä lakalla. Se oli virhe, koska kultalakasta tuli vahvasti mieleen räkä. Räkäkynsien jälkeen vuorossa olivat tietenkin verikynnet.



En halunnut käyttää verenpunaista lakkaa, vaan sarjakuvamaisemman lopputuloksen saadakseni käytin kirkkaanpunaista. Punainen lakka oli Essien Hip-Anema ja koko kynnelle levittämäni vaaleanpunainen Eyekon Petite Polish. Valumat tein dotting toolilla. Verisemmät kynnet olisin saanut jos olisin käyttänyt Hip-Aneman tilalla vaikkapa Eyekon Saucy Polish -lakkaa.


En ole muistaakseni aikaisemmin maininnut, mutta näin valumakynnet ensimmäistä kertaa WAH Nailsin sivuilla vuonna 2010. Tilasin jokin aika sitten The WAH Nails Book of Nail Art -nimisen kirjan WAH Nailsin verkkokaupasta. Kirjassa on tutoriaaleja erilaisiin kynsikoristeluihin. Ensimmäisenä ajattelin opetella tekemään silmäkynnet. Näitä valumia en tehnyt kirjan ohjeilla, koska olen tehnyt ne aina eri tekniikalla. WAH Nailsin kirja on minusta kiinnostavampi kuin muut vastaavat. Selailin joskus kirjakaupassa jotain toista kynsikoristelututoriaaleja sisältävää kirjaa ja näytti, että siinä tehtiin lähinnä perinteisempiä kukka- ja perhoskoristeluja, jotka eivät hirveästi minua kiinnosta.

Onko muilla kynsiaiheisia kirjoja?

Glitteriä vaaleanpunaisella pohjalla

Nyt tuli poistuttua mukavuusalueelta ja kunnolla. En pidä ranskalaisista manikyyreistä tai muista samantapaisista itselläni, mutta muilla ne ovat kivoja. Nyt päätin kuitenkin kokeilla jotain sen tyylistä pitkästä aikaa.

Pohjavärinä on Eyekon Petite Polish ja kärkiin on töpötelty keittiösienen palasella Models Ownin Sterling Silver -lakkaa. Sen jälkeen laitoin vielä koko kynnelle kerroksen Wet n Wildin Kaleidoscopea ja tietysti pikakuivattajaa. Kaleidoscope on muuten yksi käytetyimpiä lakkojani. Kun Wet n Wild poistui Seppälästä, ostin tätä toisen pullon varalle. Aina kun teen galaksikynnet, laitan päällimmäiseksi kerroksen Kaleidoscopea.


Oikeastaan tein tällaiset kynnet siksi, koska halusin testata Color Clubin Milky White -aluslakkaa. Se vähensi jonkin verran kynsieni keltaisuutta, peukalonkynsi näytti täysin värjääntymättömältä, mutta keskisormen pahoja kellastumia tämäkään ei kyennyt täysin peittämään. Se oli kyllä odotettavissakin.

Tavallaan kyllä pidän näistä kynsistä paljon, mutta eivät ne näytä silti omilta. Ilmeisesti tämäntyyppisiä kynsiä on tullut kuitenkin aina välillä tehtyä, kun Petite Polish on vajunut yli puolenvälin. Kun saan käytettyä sen loppuun, voisin ostaa vaikka Essieltä jonkin vastaavan.

Eyeko Coral Polish

Eyeko Coral Polish on yksi ensimmäisistä ulkomailta tilaamistani lakoista. Olen muistaakseni käyttänyt tätä edellisen kerran pari vuotta sitten, joten nyt oli jo aikakin käyttää uudestaan. Lakka peitti lyhyet kynnet kahdella kerroksella, muistelisin, että pitkiä kynsiä tämä ei oikein peitä kolmellakaan.




Aluksi aioin koristella kynnet leimaamalla, mutta sitten tuntui, ettei tähän kävisi leimat. Koristelinkin kynnet IsaDoran Coral Crush -lakalla. Peukalonkynsien koristelussa käytin apuna teippiä ja pikkusormiin yritin jonkinlaista liukuvärjäystä. Keskisormien kynsiin tein pilkkuja dotting toolilla ja nimettömiin ja etusormiin maalasin raitoja nail art -siveltimellä.


Eyekon Coral Polish ja IsaDoran Coral Crush ovat siitä harvinaisia korallinsävyisiä lakkoja, että ne eivät saa ihoani näyttämään harmaalta. Kaikista elottomimman ihonvärin sain, kun lakkasin kynteni e.l.f.:n Mango Madnessilla. En ole kesälläkään tarpeeksi ruskettunut (lasten aurinkovoiteen ansiosta) että suurin osa korallinvärisistä lakoista sopisi minulle. Eipä tuo haittaa, kun koralli ei muutenkaan kuulu suosikkiväreihini.

Eyeko Posh Polish & a-England She Walks in Beauty

Minulla on meinannut jäädä ruskeat lakat käyttämättä, koska miellän ne tylsiksi. Kun näin Mimosan blogissa lakkauksen, jossa oli yhdistetty ruskeaa ja glitteriä, päätin kokeilla näyttäisikö ruskea lakka vähemmän tylsältä juuri CesarsShopista ostamani a-Englandin She Walks in Beauty -lakalla kuorrutettuna.




She Walks in Beauty kyllä varmaan pelastaa melkein minkä tahansa värin. Uskomatonta että sanon näin vaaleanpunaista glitteriä sisältävästä lakasta. She Walks in Beauty sisältää vaaleanpunaisen glitterin lisäksi vihertävän kultaista mikroglitteriä. Pakko myöntää, että tämä on yksi hienoimpia lakkojani. Samassa tilauksessa tämän kanssa minulle tuli myös a-Englandin Beauty Never Fails, eli a-England-kokoelmani tuplaantui. Merkillä on vieläkin neljä lakkaa jotka haluaisin itselleni: Princess Sabra, Ascalon, And the Moonbeams... ja Love Is Enough.

Eyeko Rain Polish & H&M On Ice

Jouduin lyhentämään muutossa kärsineitä kynsiä. Yksikään ei katkennut, mutta pari liuskoittui sen verran pahasti että katsoin paremmaksi leikata kynnet ennen kuin ne katkeisivat. Onnistuin myös saamaan sormiini pari haavaa pahvilaatikoista.

Ulkona näyttää sateiselta, josta tulikin mieleen käyttää pitkästä aikaa Eyeko Rain Polish -lakkaa. Eyekot taisivat olla ensimmäisiä lakkoja joita tilasin ulkomailta. Vuosi oli kai 2010. Jossain vaiheessa Eyekolla päätettiin muuttaa imagoa täysin erilaiseksi ja melkein tuplata hinnat. Kynsilakkojen valmistuskin lopetettiin. Onneksi minulla on kaikki Eyekon lakat jotka halusin koska näitä ei oikein löydä enää edes eBaysta ja jos löytää niin moninkertaisilla hinnoilla kuin mitä itse näistä maksoin.


Nimettömiin laitoin H&M:n vanhaa On Ice -lakkaa, jonka ostin ehkä pari vuotta sitten, mutta jota en ollut saanut aikaan kokeilla aikaisemmin. Lakka on kivan värinen mutta siinä on maailman huonoin sivellin. Pigmenttiä tässä kuitenkin riittää kuten Rain Polishissakin. Taisin ostaa tämän pelkästään siksi että pullossa on Bambin kuva. Koristelin kynnet Konadin strasseilla, joita olin ostanut joskus muutama vuosi sitten kun en vielä osannut tai uskaltanut käyttää eBayta.


Muuten tykkäisin paljon näistä kynsistä, mutta kun tuo typerä On Ice ei halua kuivua millään. Lisäksi päällyslakkana käyttämäni Seche Vite kutisti lakkauksia.