Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinkki. Näytä kaikki tekstit

Neonvesiputoukset

Kuvauskäteni keskisormen kynteen ilmestyi parin millin repeämä ja laitoin siihen kaksinkertaisen teepussipaikan. Myös etusormen kynsi kaipasi korjausta, koska oli liuskoittunut niin pahasti joten paikkasin samalla senkin. Ajattelin lakata kynnet vain yhdellä värillä ja jättää koristelematta, mutta tekikin mieli jotain mielenkiintoisempaa.


Lakkasin ensin kaikki kynnet Essencen valkoisella Wild White Ways -cremelakalla ja laitoin pikakuivattajaa, koska en tiennyt missä vaiheessa ehdin miettiä koristeluja. Essencen valkoinen on paljon parempi kuin minulla aiemmin käytössä ollut Wet n Wild. Kummallista kyllä, olen onnistunut käyttämään vain yhden valkoisen lakan loppuun koko kynsiharrastukseni aikana. Ja aloitin siis joskus vuoden 2009 lopussa tai 2010 alussa. En tarvitse valkoista lakkaa usein. Mustia on kulunut monta.


Teki mieli kokeilla onnistuivatko waterfall-tyyliset kynnet paremmin kuin edellisellä kerralla ja kyllä muuten onnistuivat. Täytyy koristella kynsiä tällä tekniikalla jatkossakin, luultavasti seuraavalla kerralla onnistun vielä paremmin. Tein vesiputouskoristelut vain etusormien ja keskisormien kynsiin. Muihin levitin Color Clubin neonglitterlakkaa nimeltä Do the Twist. Näköjään sen pohja oli hieman värjääntynyt, tosin ei yhtä pahasti kuin monelle OPIn lakalle on käynyt. Tämän värjääntyminen ei tosin haittaa, se on sen verran pientä, että ei näy kuin valkoisella pohjalla. En luultavasti tule käyttämään tätä toista kertaa valkoisen lakan päällä, kun tässä on kuitenkin myös valkoista glitteriä joka ei näissäkään kynsissä juuri näy. Minulla ei ollut muutakaan glitterlakkaa joka olisi sopinut tähän lakkaukseen, joten käytin sitten tätä.



Tuo keskisormessa näkyvä naarmu tuli muuten saman käden peukalonkynnestä! En edes tiedä miten on mahdollista, mutta onnistuin nipistämään keskisormea peukalonkynnellä niin että sain haavan. Ei nipistämisen pitäisi onnistua yhdellä sormella, mutta olen näköjään kyseenalaisella tavalla taitava. Ja se peukalonkynsi ei ollut terävä eikä edes vastaviilattu. Tosin alkuvuodesta sain haavan teepussista, joten turha tätä on ihmetellä.

Lakat:


Trind Nail Repair
Mereneid Sari Base Coat Ridgefiller Rose (saatu kynsimiitistä)
Essence Wild White Ways
Essence Shade of Happiness
Essie Lights (saatu kynsimiitistä)
Orly Glowstick (saatu kynsimiitistä)
Color Club Do the Twist
Glisten & Glow HK Girl

Models Own Pinky Brown

Kuinka moni muistaa vielä Models Ownin Beetlejuice-kokoelman? Ensimmäinen osa siitä julkaistiin vuonna 2011 ja muistan miten näitä odotettiin. Mainoskuvassa lakat olivat kirkkaanvärisiä ja duochrome-efektit voimakkaita, joten monelle nämä lakat olivat loppujen lopuksi pettymys. Minulla on edelleen kaikki Beetlejuicet, paitsi pelkästään minikokoisena julkaistu Pink Cocktail.


Nämä kuvat on otettu itse asiassa viime syksynä ja kirjotinkin näistä jo aiemmin tekstin, mutta luulin että kuvat olivat jääneet ottamatta tai kadonneet. Ihan kiva kun ne löytyivät eilen. Mikäli oikein muistan, tämä Pinky Brown ei peittänyt kuin vasta neljännellä tai viidennellä kerroksella. Ei haittaa, koska lakkaan kuitenkin tällaisilla väreillä melko harvoin. Luultavasti en nykyisin enää ostaisi yhtä huonosti peittävää lakkaa, mutta en halua luopuakaan tästä tai muista Beetlejuiceista. Onneksi nykyiset duochrome-lakat ovat pääosin laadukkaampia kuin nämä vanhat.



Viime postauksessa kerroin, että aion koristella kynsiä mekkoihini sopiviksi tai niistä inspiroituneena. Ensimmäiset mekkokynnet on jo tehty, mutta pitäisi vielä ottaa siitä mekosta kuva. Seuraavatkin olen jo suunnitellut ja ehkäpä ne voisi toteuttaa vielä tällä viikolla. Minulla on nyt useammat kuvat valmiina julkaistavaksi, eli hyvältä vaikuttaa blogin suhteen.

Niissä seuraavissa mekkokynsissä voisinkin käyttää joitakin Beetlejuice-kokoelman lakkoja, paitsi jos päätänkin ettei niihin tarvita yhtään kimallusta. Onhan tässä onneksi muutama päivä vielä aikaa miettiä toteutusta.


Ensimmäiset vinyylikynnet

Tilasin jokin aika sitten vinyylejä MiNailsilta ja otin ne ensimmäistä kertaa käyttöön nyt. Tein tietysti vinyylien kanssa juuri ne virheet, jotka olin aikonut välttää, eli unohdin käyttää ne iholla ennen kynnelle laittoa ja tökkäsin ne liian märkään lakkaan. Onneksi sain piiloteltua virheet melkein kokonaan.

Aloitin lakkaamalla aluslakan päälle kolme kerrosta H&M Nerd-nudelakkaa. Sen jälkeen tein liukuvärjäyksen toukokuisesta kynsiharrastajien miitistä saadulla MissLisin lahjoittamalla Orly Glowstick -neonlakalla muihin, paitsi nimettömien kynsiin. Liukuvärjäysten päälle laitoin vielä hyvin kevyesti Color Clubin Do the Twist -glitteriä. Nimettömät koristelin vinyyleillä ja lakkoina olivat Glowstick ja Essie Lights, joka on myös saatu muutama vuosi sitten kynsiharrastajien miitistä. Harmittaa, kun samasta miitistä saatu Action oli jo valmiiksi käyttökelvoton. Lähes kaikki pigmentti oli kovettunut lakan pohjalle eikä ohentaja auttanut. Lightsin sai sentään pelastettua, mutta pohjalla on silti vielä kasa jämähtänyttä pigmenttiä, eikä tämä taida olla ihan niin kirkas pinkki kuin pitäisi. Valitin toki L'Orealille silloin näiden lakkojen ongelmista ja sainkin tilalle pari lakkaa ja tarroja.



Vaikka kynnet olivatkin näin kirkkaat, pidin niitä silti monta päivää. En nimittäin ehtinyt lakkaamaan uudestaan, vaikka lakka lohkesi monesta kynnestä pahasti ja etusormen kynsikin katkesi.


Lakat ja koristeet:


H&M Nerd
Orly Glowstick (saatu kynsiharrastajien miitistä / MissLis)
Essie Lights (saatu kynsiharrastajien miitistä)
Color Club Do the Twist
Glisten & Glow HK Girl

#ablecs15 Week 12: Out of the Comfort Zone

Haasteviikolla 12 aiheena ovat Out of the Comfort Zone ja Oh So Bright. Aloitin ensimmäisestä, koska halusin sen pois alta mahdollisimman äkkiä. Minulla oli todella omituinen olo näissä kynsissä. En pidä pinkistä enkä violetista (tosin jotkin violetit kynsilakat ovat ihan kivoja) enkä ranskalaisista manikyyreistä itselläni. Pakko myöntää, että tein tämän lakkauksen vain toiseen käteen ja poistin lakat heti kuvien oton jälkeen. :D




Eipä näistä kynsistä ole sen enempää sanottavaa. :D Omituinen kokeilu tämä kyllä oli.


Lakat:


Nail Pattern Boldness Glitter A-Peel
Color Club Milky White French Manicure Base Coat
Essie Lights (saatu kynsiharrastajien miitistä)
Color Club Backstage Pass
Glisten & Glow HK Girl

Värijärkytys

Tylsyyksissäni päätin yhdistää kaksi väriä, joista en pidä ollenkaan. Että pääsisin lakkauksesta äkkiä eroon, sudin kynsilleni ensin kaksi kerrosta Nail Pattern Boldness Glitter A-Peel -aluslakkaa. Hyvällä tuurillahan lakat saattaisivat tipahtaa irti jopa itsestään.

Aluslakan jälkeen laitoin keskisormiin ja nimettömiin kaksi kerrosta Color Clubin Do the Twist -glitterlakkaa, josta myöskin löytyy pinkin ja keltaisen kammottava yhdistelmä. Onneksi valkoinen pelastaa kokonaisuuden tässä tapauksessa. Varsinainen kammotuslakkaus tulikin sitten muihin kynsiin. Laitoin ensin kolme kerrosta Wild and Crazyn Twilightia ja tein sen päälle liukuvärjäyksen Essie Lights -lakalla. (Essie on saatu kynsiharrastajien miitistä.) Liukuvärjäyksen epämääräisyyttä peittämään valitsin vielä Viva la Divan glitterlakan.



Voin kuvitella, että moni muu viihtyisi erittäin hyvin tämänvärisissä kynsissä, mutta minä en viihdy. Todennäköisesti piilottelen käsiäni jos joudun lähtemään julkisille paikoille tällä lakkauksella :D Nämä ovat jotenkin ihan liian näkyvät, sanoo henkilö jolla on ollut kohta seitsemän vuotta kirkkaanpunaiset hiukset. Jostain syystä pinkki on minulle kynsissä sellainen väri, jota pidän liian huomiotaherättävänä, toisin kuin vaikka neonvihreää.

Lakat:


Nail Pattern Boldness Glitter A-Peel
Color Club Do the Twist
Wild and Crazy Twilight
Viva la Diva 68
Essie Lights (saatu kynsiharrastajien miitistä)
Nail Pattern Boldness Glitter Food
Glisten & Glow HK Girl

Models Own Hot Stuff

Nyt on esittelyssä sellainen lakka, jota en olisi koskaan ostanut itse! Models Ownin Mirrorball -kokoelmaan kuuluva Hot Stuff on kirkaspohjainen lakka, joka sisältää kaikenmuotoista pinkkiä ja hopeaa glitteriä. Onneksi tikkuglitterit kuitenkin puuttuvat.

Mirrorball-kokoelmaa on moitittu voimakkaanhajuiseksi ja kyllä tämäkin lakka lemusi. Tosin ei sen pahemmalta kuin muutkaan omistamani Models Ownin glitterit. Siveltimen karvat törröttivät joka suuntaan, mikä on käsittääkseni ihan yleinen ongelma näissä. Haju ei haitannut, ja siveltimenkin kanssa tuli toimeen, kun tarkoitus ei ollut saada peittävää jälkeä. Nyt tekeekin mieli hankkia kokoelmasta ainakin Disco Inferno ja Dancing Queen. Ei tässä kyllä näin pitänyt käydä..

Koska pinkki glittersekoitus on jo valmiiksi näyttävä, valitsin pohjalakaksi tavallisen mustan cremen, joka oli tällä kertaa Wet n Wildin Black Crème. Pelkäsin, että glitterit jäävät törröttämään pahasti ja joudun kerrostamaan niiden päälle vielä Glitter Foodia, mutta selvisin onneksi kahdella kerroksella pikakuivattajaa.

Lakat:


Nail Pattern Boldness Glitter A-Peel
Wet n Wild Black Crème
Models Own Hot Stuff
Sally Hansen Diamond Flash Top Coat

Liukuvärjäys duochromelakoilla

Muistaakseni en ollut aikaisemmin tehnyt duochromelakoilla liukuvärjäystä (ainakaan kovin monta kertaa) joten päätin nyt kokeilla sellaista. Lakoiksi valikoituivat Sally Hansenin Lustre Shine -sarjaan kuuluva Lava, joka on saatu kynsiharrastajien miitistä sekä Models Ownin Pinky Brown. Lakat ovat melko samansävyisiä, Pinky Brown on vain selvästi tummempi.



Ensin lakkasin kynnet Lavalla, joka oli erittäin ohutta, joten sitä piti laittaa kolme kerrosta. Jos en olisi laittanut kärkiin Pinky Brownia, olisi Lavaa todennäköisesti pitänyt laittaa vielä ainakin kerros. Kun olin saanut liukuvärjäyksen tehtyä, lisäsin vielä kerroksen H&M:n Stay Golden -lakkaa.


Toisaalta tykkäsin näistä kynsistä, mutta toisaalta näistä tulee mieleen jokin karu paljetillinen ysärikangas. Olisi ehkä voinut jättää glitterlakan pois niin lopputulos voisi olla tyylikkäämpi.

Glitterpossut

Tällä kertaa tein ihan järkyttävät kynnet. Minähän en oikeasti tykkää pinkistä yhtään, vaikka blogin ulkoasusta voisi kuvitella muuta. En tykkää myöskään valkoisesta kynsilakasta.



En oikein osaa kuvailla järkytykseltäni näitä kynsiä kovin hyvin. Pinkki lakka on kynsiharrastajien miitistä saatu Essie Lights, jonka koostumuksesta valitin L'Oréalille ja sainkin korvaukseksi pari lakkaa. Osa tämän pigmenteistä on jämähtänyt pohjalle ja lakka levittyy purkkamaisena vaikka pulloon lorottaisi puoli pulloa ohentajaa. Nyt tosin otin lakkaa pullon yläosasta kun olin ensin pyyhkinyt siveltimen puhtaaksi. Ilmeisesti tämän pitäisi olla myös kirkkaamman värinen. Keskisormiin laitoin OPI Minnie Style -glitterlakkaa. Nimettömissä on Wet n Wildin French White Cremeä ja possuaiheiset water decalit, jotka olen ostanut YRNailsista. Harmikseni nämä ovat sellaisia water decaleja jotka pitää leikata muotoon.

Myönnetään, en voinut pitää näitä lakkauksia edes päivää. Muuten olisi voinut ottaa kuvat seuraavana päivänä ulkona.