Ketsuppikynnet

Vai sittenkin verikynnet? Huijasin otsikolla herkemmätkin lukemaan. :D Lakkasin jokin aika sitten kynteni vihreiksi ja tein niihin valumia kullanvärisellä lakalla. Se oli virhe, koska kultalakasta tuli vahvasti mieleen räkä. Räkäkynsien jälkeen vuorossa olivat tietenkin verikynnet.



En halunnut käyttää verenpunaista lakkaa, vaan sarjakuvamaisemman lopputuloksen saadakseni käytin kirkkaanpunaista. Punainen lakka oli Essien Hip-Anema ja koko kynnelle levittämäni vaaleanpunainen Eyekon Petite Polish. Valumat tein dotting toolilla. Verisemmät kynnet olisin saanut jos olisin käyttänyt Hip-Aneman tilalla vaikkapa Eyekon Saucy Polish -lakkaa.


En ole muistaakseni aikaisemmin maininnut, mutta näin valumakynnet ensimmäistä kertaa WAH Nailsin sivuilla vuonna 2010. Tilasin jokin aika sitten The WAH Nails Book of Nail Art -nimisen kirjan WAH Nailsin verkkokaupasta. Kirjassa on tutoriaaleja erilaisiin kynsikoristeluihin. Ensimmäisenä ajattelin opetella tekemään silmäkynnet. Näitä valumia en tehnyt kirjan ohjeilla, koska olen tehnyt ne aina eri tekniikalla. WAH Nailsin kirja on minusta kiinnostavampi kuin muut vastaavat. Selailin joskus kirjakaupassa jotain toista kynsikoristelututoriaaleja sisältävää kirjaa ja näytti, että siinä tehtiin lähinnä perinteisempiä kukka- ja perhoskoristeluja, jotka eivät hirveästi minua kiinnosta.

Onko muilla kynsiaiheisia kirjoja?

Ei kommentteja

Lähetä kommentti