Neonvesiputoukset

Kuvauskäteni keskisormen kynteen ilmestyi parin millin repeämä ja laitoin siihen kaksinkertaisen teepussipaikan. Myös etusormen kynsi kaipasi korjausta, koska oli liuskoittunut niin pahasti joten paikkasin samalla senkin. Ajattelin lakata kynnet vain yhdellä värillä ja jättää koristelematta, mutta tekikin mieli jotain mielenkiintoisempaa.


Lakkasin ensin kaikki kynnet Essencen valkoisella Wild White Ways -cremelakalla ja laitoin pikakuivattajaa, koska en tiennyt missä vaiheessa ehdin miettiä koristeluja. Essencen valkoinen on paljon parempi kuin minulla aiemmin käytössä ollut Wet n Wild. Kummallista kyllä, olen onnistunut käyttämään vain yhden valkoisen lakan loppuun koko kynsiharrastukseni aikana. Ja aloitin siis joskus vuoden 2009 lopussa tai 2010 alussa. En tarvitse valkoista lakkaa usein. Mustia on kulunut monta.


Teki mieli kokeilla onnistuivatko waterfall-tyyliset kynnet paremmin kuin edellisellä kerralla ja kyllä muuten onnistuivat. Täytyy koristella kynsiä tällä tekniikalla jatkossakin, luultavasti seuraavalla kerralla onnistun vielä paremmin. Tein vesiputouskoristelut vain etusormien ja keskisormien kynsiin. Muihin levitin Color Clubin neonglitterlakkaa nimeltä Do the Twist. Näköjään sen pohja oli hieman värjääntynyt, tosin ei yhtä pahasti kuin monelle OPIn lakalle on käynyt. Tämän värjääntyminen ei tosin haittaa, se on sen verran pientä, että ei näy kuin valkoisella pohjalla. En luultavasti tule käyttämään tätä toista kertaa valkoisen lakan päällä, kun tässä on kuitenkin myös valkoista glitteriä joka ei näissäkään kynsissä juuri näy. Minulla ei ollut muutakaan glitterlakkaa joka olisi sopinut tähän lakkaukseen, joten käytin sitten tätä.



Tuo keskisormessa näkyvä naarmu tuli muuten saman käden peukalonkynnestä! En edes tiedä miten on mahdollista, mutta onnistuin nipistämään keskisormea peukalonkynnellä niin että sain haavan. Ei nipistämisen pitäisi onnistua yhdellä sormella, mutta olen näköjään kyseenalaisella tavalla taitava. Ja se peukalonkynsi ei ollut terävä eikä edes vastaviilattu. Tosin alkuvuodesta sain haavan teepussista, joten turha tätä on ihmetellä.

Lakat:


Trind Nail Repair
Mereneid Sari Base Coat Ridgefiller Rose (saatu kynsimiitistä)
Essence Wild White Ways
Essence Shade of Happiness
Essie Lights (saatu kynsimiitistä)
Orly Glowstick (saatu kynsimiitistä)
Color Club Do the Twist
Glisten & Glow HK Girl

Ei kommentteja

Lähetä kommentti