Nfu Oh 53

Muistan kun ihailin vuosia sitten Nfu Oh:n flakielakkoja muiden blogeissa. En kuitenkaan saanut hankittua itselleni yhtään ennen tätä kesää. Nyt minulla on näitä neljä. Ensimmäisenä esittelyyn pääsee numero 53. Se on sinipohjainen lakka, jossa on duochrome-lastuja, joissa on nähtävissä ainakin oranssia ja vihreää ja todennäköisesti kaikkea siltä väliltä.

Koska epäilin, ettei lakka olisi kovin peittävä yksinään, lakkasin ensin kerroksen Golden Rose Matte Velvet 103 -lakkaa. Oikeastaan sitä olisi tarvinnut kaksi kerrosta, mutta laiskuus voitti jälleen kerran. Olin melkein unohtanut kaikki Golden Rosen mattalakat, mutta jospa niitä tulisi nyt syksyn aikana käytettyä. Käsittääkseni ne soveltuvat hyvin myös leimaukseen.



Kun katselen näitä kuvia, tekee mieli ostaa taas lisää flakieita. Jospa kuitenkin lakkaisin ainakin toistaiseksi näillä mitä minulla jo on. Haluaisin vielä ainakin Nfu Oh 40 -lakan. Tai no jos olen ihan rehellinen, niin haluaisin kyllä merkin flakieista ihan jokaisen. Taitaa jäädä kylläkin hankkimatta.



Lakat:


Orly Bonder
Golden Rose Matte Velvet 103
Nfu Oh 53

Inspiraatio sormuksesta

Sain LadyQueenilta kynsikoristeiden lisäksi sormuksen ja ajattelin esitellä sen tekemällä siihen sopivat kynnet. Sormus on hopeanvärinen ja esittää oksaa. Ensin luulin, että se on liian pieni sormilleni, mutta sitten tajusin että se onkin tarkoitettu eri kohtaan kuin sormukset yleensä. En tiedä osaisinko oikeasti käyttää tähän kohtaan tulevaa sormusta. Ainakaan koulussa en voisi tätä pitää, sehän tarttuisi varmasti asiakkaiden hiuksiin kiinni. Muutenkin koruista tulee pidettyä lähinnä korviksia.



Sormuksesta tuli mieleen syksy tai talvi, joten päätin tehdä kynsistä tummat. Lakoiksi valitsin OPI Suzi Skis in the Pyrenees ja OPI Peace & Love & OPI -lakat. Molemmat ovat ilmestyneet syyskokoelmissa, tosin eri vuosina. En halunnut liian monimutkaisia kynsiä, joten koristelin kummastakin kädestä vain kolme kynttä. Etusormiin ja keskisormiin laitoin koristeeksi niittejä ja nimettömiin leimasin kuviot Konadin m51-laatasta. Leimauslakkana oli Peace & Love & OPI. Tuo m51 on muuten ensimmäinen leimauslaattani! Ostin sen muistaakseni vuoden 2009 lopulla.

Peace & Love & OPI:lla lakatut kynnet jätin koristelematta, koska en halunnut peittää duochrome-efektiä. Vähänkin näyttävämpien lakkojen koristelu on minusta hankalaa. Tuntuu että koristelut ovat liikaa tai hukkuvat lakkaan. Pitäisi varmaan joskus kokeilla, mutta tähän asti olen tainnut jänistää.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
OPI Peace & Love & OPI
OPI Suzi Skis in the Pyrenees
Konad m51 -leimauslaatta
Niitit
Glisten & Glow HK Girl


Ensimmäiset koko kynnen siirtokuvat

En ollut uskaltanut vielä kokeilla koko kynnen siirtokuvia, koska pelkäsin niiden olevan hankalia. Kun LadyQueenilta kysyttiin haluaisinko taas joitakin tuotteita testiin, päätin että nyt kokeilen näitä.

Olin lukenut muista blogeista, että koko kynnen siirtokuvat ovat monesti läpikuultavia, joten lakkasin ensin alle kaksi kerrosta Nfu Oh 336 -lakkaa (saatu kynsiharrastajien miitistä). Päädyin harmaaseen lakkaan, koska siirtokuvien pohjavärikin oli vaalea harmaa. Yllätyksekseni nämä siirtokuvat olivatkin helppoja käyttää! Kynnen yli mennyt osa irtosi melkein itsestään kun olin laittanut pikakuivattajaa.

Muihin kynsiin laitoin OPI A Oui Bit of Red -lakkaa, jonka omistaa nykyisin pikkusiskoni. Minulla on tällä hetkellä lähes kaikki siskoni lakat lainassa muutaman kuukauden vaihdon ajan, samoin kuin ne MoYou Londonin laatat jotka taisin tosin lainata jo toukokuussa. Täytynee palauttaa nekin sitten tammikuussa näiden lakkojen kanssa. A Oui Bit of Red oli alunperin minun, mutta kuten muutama muukin lakka, se on siirtynyt sittemmin pikkusiskon kokoelmiin.

Olin erittäin tyytyväinen siirtokuviin! Tosin näin suuret kukkakuviot olisivat varmaan toimineet paremmin pitemmissä kynsissä, mutta jos sitä ei oteta huomioon ei näissä ole mitään valittamista.


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
Nfu Oh 336 (saatu kynsiharrastajien miitistä)
OPI A Oui Bit of Red
Siirtokuvat (saatu blogin kautta / LadyQueen)
Glisten & Glow HK Girl

http://www.ladyqueen.com