Kimaltavaa mattaa

Tällä kertaa oli tarkoitus esitellä ihan erilaiset kynnet. Alkuperäisessä lakkauksessa oli turkoosia ja valkoista ja käytin siihen enemmän aikaa kuin tähän. Menin kuitenkin koskemaan teippiin ennen kuin lakat olivat kuivuneet, joten sinne meni sekin työ. :D Teippi irrotti parin kynnen lakat ja ei auttanut muu kuin aloittaa alusta. Ei huvittanut alkaa lakata heti, joten käytin muutaman tunnin kynsien öljyämiseen. En tiedä milloin olen viimeksi ollut niinkin kauan ilman lakkaa, mutta jo tuo muutama tunti riitti sormenpäiden kipeytymiseen.


Kun lopulta viitsin aloittaa kynsien lakkaamisen, oli jo sen verran myöhä että ei kannattanut tehdä mitään monimutkaista. Halusin kuitenkin jotain mielenkiintoista kynsiini, joten poimin Helmeristä Essencen kimaltavan mattapäällyslakan nimeltä Add on Magic!. Se tuli vuoden 2015 joulukalenterista ja pääsi nyt käyttöön ensimmäistä kertaa. Pohjalle halusin jonkin melko tumman lakan ja valitsin Models Ownin Peacock Green -shimmerlakan.


Minusta Add on Magic! ei ole kovin mattainen vaan ennemminkin sen koostumus on satiini. Lakka olisikin onnistuneempi jos sitä ei mainostettaisi mattana vaan satiinipintaisena. Tosin nämä lakat on tietysti tehty muillekin kuin kynsiharrastajille, joten matta voi olla helpommin ymmärrettävä ilmaus. Oli miten oli, kyseessä on kiva päällyslakka, joka ei varmasti jää minulla jatkossakaan käyttämättä.

Lakat:


Trind Nail Repair
Models Own Peacock Green
Glisten & Glow HK Girl
Essence Sparkling Matt Top Coat Add on Magic!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti