Sinistä värikkäällä glitterillä

Helmerin laatikosta löytyi Wild & Mildin sininen mattalakka nimeltä U Got Me. En muista että olisin ostanut tätä enkä muistaakseni ole saanut tätä sponsoroituna mistään miitistäkään. En edes muistanut omistavani koko lakkaa.

U Got Me näytti kivansävyiseltä, joten päätin kokeilla sitä. Yllätyin, kun se peitti kahdella kerroksella. Levittyvyyskin oli hyvä. En odottanut lakan kuivumista, joten en tiedä miten mattapintaiseksi tämä kuivuu. Uskoisin, että se jää muiden halpismattalakkojen tapaan enemmänkin satiiniseksi.

Päätin koristella lakkauksen pelkästään töpöttelemällä joka kynteen vähän Color Clubin Do The Twist -glitterlakkaa. Hermojeni säästämiseksi halusin käyttää glitteriä maltillisesti, koska en halua käyttää harjoittelussa peel off -aluslakkaa. Olen nimittäin varma, että lakat irtoaisivat jonkun asiakkaan hiuksiin.

Lakat:


Trind Nail Repair
Wild & Mild U Got Me
Color Club Do The Twist
Glisten & Glow HK Girl

Merirosvokynnet helmikuulta

Melkein teki mieli jättää julkaisematta nämä helmikuussa tekemäni merirosvokynnet, koska kynsinauhani näyttävät kuvissa aika törkeiltä. En muista, olikohan silloin jotenkin erityisen kylmää, nimittäin kuvasta voisi päätellä niin.

Osallistuin helmikuussa merirosvobileisiin ja kynnet piti tietenkin tehdä teemaan sopiviksi. Halusin kuitenkin pitää ne melko yksinkertaisina. Aluksi meinasin lähteä ihan peruspunaisilla koristelemattomilla kynsillä, koska ne olisivat sopineet paremmin mekkoon, joka oli tietysti Vivien of Hollowaylta. Samaa mekkoa ei näköjään enää löydy sivuilta ollenkaan, mutta se oli se perinteinen halterneck circle dress merirosvokuvioisena.

Laitoin keskisormiin ja nimettömiin Models Own Sterling Silver -lakkaa ja koristeeksi merirosvoaiheiset siirtokuvat. Ostin muutama vuosi sitten noita pääkalloaiheisia siirtokuvia ison paketin eBaysta halvalla. Suurin osahan niistä on ihan hirveitä, mutta onneksi mukana on kivojakin.

Muissa kynsissä on ensin kerros Cult Nailsin Nevermorea ja sen päällä kerros OPI Pure -kultahippulakkaa. Esitän, etten tiedä mihin kokoelmaan se kuuluu. Yhteistyökokoelman takia halusin ostaa Puren käytettynä ja onneksi löysinkin tämän kirkaspohjaisen version Facebookin Kynsikoristekirppikseltä. Tästä on nimittäin toinenkin versio, jossa on kellertävä pohja.


Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Cult Nails Nevermore
Models Own Sterling Silver
OPI Pure
Siirtokuvat
Glisten & Glow HK Girl

Postilaatikkolakka

Essence julkaisi jokin aika sitten uusia lakkoja ja ostinkin niistä heti kaksi. Ensimmäisenä halusin lakata epäilyttävän keltaisella Shade of Happiness -lakalla. Kun sain sen kynsilleni, väristä tuli heti mieleen postilaatikko! :D Epäilin, että sävy ei sopisi minulle ollenkaan, koska monesti tälläiset kirkkaat sävyt saavat ihonvärini näyttämään harmahtavalta. Tämän kanssa ei onneksi tullut sellaista efektiä.

Kokeilin ensimmäistä kertaa Essencen Tattoo Liner -koristelutussia, jonka ostin jo viime vuoden puolella. Epäilin, että saankohan tällä aikaan siistejä koristeluita. Onneksi maltoin pitää kuviot melko isoina. Käsi kyllä tärisi, eikä noista viivoista tullut ihan suoria, mutta kauempaa katsottuna näytti oikein kivalta. Noita tusseja saisi minusta tulla useammassakin värissä myyntiin.

Onnistuin tänä keväänä hermoilemaan ihan kunnolla yhden näytön takia. Se meni kuitenkin oikein hyvin ja enää on harjoittelu jäljellä ennen kuin valmistun ensi kuun lopussa. Minullahan katkeili suurin osa kynsistäkin, kun ei huvittanut lakata tarpeeksi usein ja lakat lohkeilivat rumasti. Nämä kynnet taitavat olla viime kuun puolelta. Muistaakseni olin juuri lyhentänyt niitä katkeilun takia.


Lakat:


Orly Bonder
Essence Shade of Happiness
Essence Tattoo Liner -tussi
Glisten & Glow HK Girl