Happy Hands Tropical Storm

Kuulin, että Happy Hands -merkki lopettaa tekijän terveyssyistä, joten oli tilattava Edgy Polishilta kolme lakkaa, koska niitä ei olisi todennäköisesti saanut enää kovin kauan mistään. Merkin lakat olivat onneksi alennuksessa. Yksi tilaamistani lakoista oli Tropical Storm, joka on vaaleansininen jelly, jossa on isompaa ja pienempää punaista hexglitteriä, turkoosia hexglitteriä ja kultaista neliöglitteriä. Minusta Tropical Storm on sekä kesäinen että talvinen lakka.



Laitoin lakkaa kolme kerrosta ja vaikka kärjet eivät täysin peittyneetkään, olin tyytyväinen lopputulokseen. Mikäli kärjet haluaisi peittoon, tähän voisi laittaa alimmaiseksi kerroksen a-Englandin Galahadia.


Huomasin muuten, että kynteni ovat taas venähtämässä pidemmiksi kuin oli tarkoitus. Antaa venähtää, kun ajattelin kuitenkin kuun lopussa leikata ne varotoimenpiteenä ihan lyhyiksi etteivät napsahtele poikki muutossa.

Zoya Frida & Models Own Ibiza Mix

Sen jälkeen kun ostin peel off -aluslakan, glitterpommikynsien tekemiselle ei ole ollut minkäänlaista estettä. Tällä kertaa halusin yhdistää Zoya Fridan ja Models Own Ibiza Mixin glitter sandwich -tyyliin. Olin halunnut kokeilla tätä yhdistelmää jo pitkään, mutta poisto-operaatio pelotti aiemmin. Zoyan olen muuten saanut kynsiharrastajien miitistä.



Muistaakseni laitoin aluslakan jälkeen yhden kerroksen Zoyaa ja sitten yhden kerroksen Models Ownia. Sen päällä on jälleen kerros Zoyaa ja kerros Models Ownia, sitten kaksi kerrosta Zoyaa ja päällyslakka. Yritin selittää tämän mahdollisimman selkeästi, mutta en ole varma onnistuinko.



Nail Pattern Boldness Glitter A-Peel

Halusin, tai tällä kertaa voisi jopa sanoa, että tarvitsin jonkinlaisen peel off -aluslakan. IsaDoran versiota en onnistunut löytämään kaupoista, ja muutenkaan en halunnut sitä ostaa pienen pullon ja kovan hinnan takia. Edgy Polishin sivuja selaillessani törmäsin sitten Nail Pattern Boldnessin Glitter A-Peel -aluslakkaan ja tilasin sen.


Ensin olin hieman epäileväinen tämän toimivuuden suhteen. Muistan lukeneeni jostain blogista, että tätä kannattaa laittaa kaksi kerrosta, joten tein niin. Lakka oli ohutta ja jotenkin geelimäistä. Kuivumisaika oli erittäin nopea. Koska pelkäsin, ettei tämä toimisi, en uskaltanut laittaa heti mitään älyttömiä glitterpommikynsiä.

Ensimmäinen positiivinen huomio oli, että lakka ei kuoriutunut itsestään pois. Huomaamattani raaputin välillä kynsiäni, ja kun havahduin siitä niin ajattelin että tuskinpa tämäkään lakka lähtee raapimalla. Kuitenkin kun kokeilin irrottaa lakkaa varovasti appelsiinipuutikun avulla, se lähti helposti irti yhtenä tai kahtena palana joka kynnestä.


Tästä lähtien käytän tätä jokaisen vähänkin hankalasti poistettavan lakan alla. Myös sellaisten, joita ei ole varsinaisesti vaikea poistaa kynsiltä, mutta jotka leviävät poistettaessa iholle ja yrittävät jämähtää siihen. Varsinkin glitterlakkojen kanssa tämä on ehdoton, samoin kuin saman merkin Glitter Food -päällyslakka.