Hankalat hologrammikynnet

Pidin viimeksi käyttämäni lakan eli Nubar Earthin sävystä niin paljon, että halusin lakata heti perään jollakin lakalla, josta löytyy samaa sävyä. Keksin sitten yhdistää F.U.N Lacquer Edgy (H) ja a-England Saint George -lakat.


Aloitin lakkaamalla kerroksen Cult Nailsin mustaa Nevermore-lakkaa. Sen päälle laitoin kaikkiin, paitsi etusormien ja keskisormien kynsiin muistaakseni kolme kerrosta Edgy (H) -lakkaa. Etusormen ja keskisormen kynnet halusin koristella leimaamalla, mutta se ei jostain syystä ruvennut onnistumaan alkuunkaan. Vaihdoin välillä leimasinta ja laattaakin, mutta en saanut leimasimeen tarttumaan mitään. Olen kuitenkin aiemmin leimannut samalla lakalla, joten huonosta lakasta ei ole kyse.





Lopulta luovutin leimaamisen suhteen ja päätin koristella kynnet vinyylien avulla, koska sehän on helppoa. En tiedä mitä tein taas väärin, koska vinyylit eivät suostuneet pysymään kynnellä! Sain aseteltua ne ihan hyvin, mutta heti, kun lähestyin kynttä kynsilakkasiveltimellä, vinyylit pomppasivat irti. En suostu uskomaan, että RockNailStarin vinyylit olisivat jotenkin huonoja, koska niitä on kuitenkin kehuttu paljon. Pitää kokeilla noita uudestaan jo ihan lähiaikoina. Lopulta sain vinyylit pysymään kynnellä jotenkuten, mutta ei tuossa jäljessä ole kehumista. Onneksi sentään ulkona paistoi aurinko ja saimme otettua kivoja kuvia.

Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Cult Nails Nevermore
a-England Saint George
F.U.N Lacquer Edgy (H)
RockNailStar Sea -vinyylit
Glisten & Glow HK Girl

Ei kommentteja

Lähetä kommentti