NCLA Shimmer Me Pretty

Kävin Sokoksella tarkoituksenani ostaa parranhoitotuotteita. Jostain syystä koriin eksyi myös Isadoran kromipulveri, siihen tarkoitettu päällyslakka ja tämä NCLA:n hologrammipäällyslakka. Ilmeisesti minun piti saada itsellenikin jotain. Oikeasti kaikki ostamani kynsituotteet olivat sellaisia, jotka olin aikonut hankkia, mutta en ollut saanut aikaan. Kromipulverin käyttö pelottaa vähän, joten otin ensimmäisenä testiin NCLA:n.


Pelkäsin, että Shimmer Me Pretty levittyy epätasaisesti ja sitä joutuu levittämään useamman kerroksen paikatakseen mahdolliset aukot. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan tullut, eli lakalle tulee olemaan paljon käyttöä. Shimmer Me Pretty ratkaisee ainakin kaikki miks mulla ei ole punaista/sinapinkeltaista/ihan sama minkä väristä holohrammilakkaa -ongelmat, kunhan vain oikea pohjaväri löytyy. Sinapinkeltaista lakkaa mulla ei taida ollakaan, sellainen voisikin olla kiva syksyksi.


Ensimmäisenä testasin lakkaa Nubarin vihreän Greener-lakan päälle. Greener yritti vähän kutistua päällyslakan lisäämisen jälkeen, mutta sille ei mahda mitään. Suljin kyllä kynsien kärjetkin.

Lakat:


Trind Nail Repair
Essie First Base
Nubar Greener
NCLA Shimmer Me Pretty
Glisten & Glow HK Girl


Seuraavaksi kokeilin Shimmer Me Prettyä Orlyn Royal Velvet -lakan päälle. Nämä kynnet meinasivat jäädä kuvaamatta, mutta sitten heräsin perjantaiaamuna viittätoista vaille kahdeksan lauseeseen "Nyt kuvataan kynnet". Muuten olisin nukkunut tunnin pidempään. :D Shimmer Me Pretty söi vähän Royal Velvetin duochrome-efektiä, mutta ei niin paljoa että olisi häirinnyt. Seuraavaksi voisi kokeilla jonkin vaaleamman lakan päälle.

Lakat:


Trind Nail Repair
Essie First Base
Orly Royal Velvet
NCLA Shimmer Me Pretty
Glisten & Glow HK Girl

Hirveän hankalat siirtokuvat

No niin, nyt tulee kuvia siltä hetkeltä, kun minulla oli ihan hyvänmuotoiset kynnet. Tosin vedin sitten sen kunniaksi koristelut hieman liian överiksi, mutta näitähän sattuu. :D


Halusin lakata jollain F.U.N Lacquerin lakalla ja valitsin Adventuresin, koska sitä olen käyttänyt vähiten. Lakattuani kynnet päätinkin lisätä vielä siirtokuvia, mikä oli virhe. Nämä MILV-siirtokuvat tuntuivat jotenkin paksummilta kuin muut. Tietysti siirtokuvien laittaminen glitterlakan päälle ei ole muutenkaan kaikista helpoin operaatio. Erityisesti keskisormien kynsiin laittamani kuvat tuntuivat jäävän ihan muhkuraisiksi, mikä näkyy kuvastakin.


Luulen, että nämä siirtokuvat olisivat toimineet paremmin vaikka tummansinisen shimmerlakan päällä. Adventures peittyi liikaa näiden alle, joten melkein mikä tahansa simppelimpi lakka olisi käynyt paremmin.

Pitäisi muuten jatkaa mekkokynsien tekemistä. Kynnet ovat nyt todella lyhyeksi leikatut, mutta kyllähän näihinkin saa koristeluja kun vain tekee.

Lakat ja koristeet:


Trind Nail Repair
Essie First Base
F.U.N Lacquer Adventures
MILV F87 -siirtokuvat
Glisten & Glow HK Girl

piCture pOlish Salt Water MILV-siirtokuvilla

Ostin noin vuosi sitten ensimmäisen piCture pOlish -lakkani, kun Salt Water julkaistiin. En ollut aiemmin halunnut mitään merkin lakkoja, koska en ollut viitsinyt perehtyä niihin. Ovat kuulemma koukuttavia. Toistaiseksi en ole ostanut muita lakkoja piCture pOlishilta, mutta varmasti ostan vielä.


Salt Water vaati kolme kerrosta peittääkseen, mikä ei ole minusta paha kerrosmäärä näin vaalealta lakalta. En ollut aiemmin keksinyt mitään koristeluita tämän lakan kanssa, mutta nyt laitoin nimettömiin MILV-siirtokuvia. Kynsistä tuli kivat, mutta tuo muoto ei edelleenkään tunnu omalta.Välillä olen saanut kasvatettua kynsiä niin että saan viilattua niistä neliömäisemmät, mutta taitaa pitää siirtyä lopullisesti lyhyempiin kynsiin.

Blogin kirjoittaminen on alkanut jälleen innostaa enemmän, vaikka kynnet eivät olekaan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Ajattelin että kasvatan ensin paremmat kynnet ja alan vasta sitten kirjoitella uudestaan, mutta tätä vauhtia pääsisin kirjoittelemaan vasta joulukuussa.


Lakat ja koristeet:


Color Club Milky White French Manicure Base Coat
piCture pOlish Salt Water
MILV-siirtokuvat
Glisten & Glow HK Girl

Essiellä kuorrutettu Essence

Minulla oli pari kuukautta muodoltaan hyvin epämääräiset kynnet, joten kuvia ei tullut otettua ollenkaan. Löysin kuitenkin muistitikulta vielä yhdet kuvat töpökynsistä. Näissä tuo muoto ei ole paha, mutta sitten kun kynnet kasvoivat pari milliä ja alkoivat mennä kieroon, ei oikein kiinnostanut lakata eikä varsinkaan kuvata kynsiä. Melkein koko kesä tulikin käytettyä aikalailla samoja lakkasävyjä. Nyt on onneksi jo toinen tilanne, vaikka pari kuukautta ja muutaman teepussipaikan se vaatikin. Lähipäivinä (tai luultavammin viikkoina) olisi tarkoitus testata myös kromijauhetta ensimmäistä kertaa. Luultavasti meillä kimaltaa koko asunto sen jälkeen.


Lakkauksesta ei ole sen kummempaa sanottavaa, kuin että Essien First Base on hyvä aluslakka. Ei tarvitse enää tilata Orly Bonderia eBaysta, kun tuota voi ostaa vaikka ruokakaupasta. Olen ruvennut käytttämään First Basea myös Trind Nail Repairin päällä, vaikka ennen käytin pelkkää Trindiä aluslakkana.


En enää muista montako kerrosta lakkasin Essencen Island Hoppingia, koska tämä lakkaus on tosiaan kaksi kuukautta vanha. :D Veikkaisin kuitenkin, että kerroksia on kaksi, korkeintaan kolme. En oikein osaa käyttää tuota Island Hoppingia yksinään, joten laitoin sen päälle kerroksen Essien Sparkle on Top -lakkaa. Oikein kiva yhdistelmä minusta.

Lakat:


Essie First Base
Essence Island Hopping
Essie Sparkle on Top
Glisten & Glow HK Girl