Ensimmäiset vinyylikynnet

Tilasin jokin aika sitten vinyylejä MiNailsilta ja otin ne ensimmäistä kertaa käyttöön nyt. Tein tietysti vinyylien kanssa juuri ne virheet, jotka olin aikonut välttää, eli unohdin käyttää ne iholla ennen kynnelle laittoa ja tökkäsin ne liian märkään lakkaan. Onneksi sain piiloteltua virheet melkein kokonaan.

Aloitin lakkaamalla aluslakan päälle kolme kerrosta H&M Nerd-nudelakkaa. Sen jälkeen tein liukuvärjäyksen toukokuisesta kynsiharrastajien miitistä saadulla MissLisin lahjoittamalla Orly Glowstick -neonlakalla muihin, paitsi nimettömien kynsiin. Liukuvärjäysten päälle laitoin vielä hyvin kevyesti Color Clubin Do the Twist -glitteriä. Nimettömät koristelin vinyyleillä ja lakkoina olivat Glowstick ja Essie Lights, joka on myös saatu muutama vuosi sitten kynsiharrastajien miitistä. Harmittaa, kun samasta miitistä saatu Action oli jo valmiiksi käyttökelvoton. Lähes kaikki pigmentti oli kovettunut lakan pohjalle eikä ohentaja auttanut. Lightsin sai sentään pelastettua, mutta pohjalla on silti vielä kasa jämähtänyttä pigmenttiä, eikä tämä taida olla ihan niin kirkas pinkki kuin pitäisi. Valitin toki L'Orealille silloin näiden lakkojen ongelmista ja sainkin tilalle pari lakkaa ja tarroja.



Vaikka kynnet olivatkin näin kirkkaat, pidin niitä silti monta päivää. En nimittäin ehtinyt lakkaamaan uudestaan, vaikka lakka lohkesi monesta kynnestä pahasti ja etusormen kynsikin katkesi.


Lakat ja koristeet:


H&M Nerd
Orly Glowstick (saatu kynsiharrastajien miitistä / MissLis)
Essie Lights (saatu kynsiharrastajien miitistä)
Color Club Do the Twist
Glisten & Glow HK Girl

Hämähäkkejä ja yhteistyötä

Minulle tarjottiin jokin aika sitten testiin kynsituotteita kiinalaisesta LadyQueen-verkkokaupasta. Sain itse valita kaksi tuotetta ja otinkin koristehyrrät, joista toisessa on erimuotoisia niittejä ja toisessa metallisia kuvioita.

Ensimmäisenä päätin testata metallikuvioita. Yllätyin, kun löysin hyrrästä myös hämähäkkejä! Niiden lisäksi tuosta löytyy ainakin kukkia, sudenkorentoja, mansikoita, perhosia ja sydämiä. Ainakin isompia kuvioita kannattaa taivuttaa vähän ennen kynnelle laittoa. Onneksi kuviot ovat niin ohuita, että taivuttaminen on helppoa. Minä tein sen virheen, että tökkäsin hämähäkit vähän liian märkään lakkaan.

Käytin näissä kynsissä kolmea lakkaa. Kullanvärinen shimmerlakka on Catherine Arleyn 910, joka on saatu muutama vuosi sitten kynsiharrastajien miitistä. Tekstuurilakka on OPI Honey Ryder ja turkoosi cremelakka on China Glazen klassikkosävy For Audrey. Minun piti oikeastaan tehdä kynnet, joissa olisi enemmän turkoosia kuin kultaa, mutta näköjään kävikin toisin. Leimauksissa käytin siskolta pöllittyä, tai virallisesti lainattua MoYou Londonin Mother Nature 02 -laattaa. Leimauslakka on For Audrey Olen kynsiin aika tyytyväinen, pelkästään tuo hämähäkkien tökkääminen liian märkään lakkaan harmittaa vähän. Toisaalta löydän kyllä jokaisista tekemistäni kynsistä jotain korjattavaa.

LadyQueen tarjoaa lukijoilleni alennuskoodin. Koodilla ATLC15 saa 15 prosentin alennuksen tilauksesta ja kun koodia on käytetty kymmenen kertaa, blogiin tulee LadyQueenin tarjoama arvonta.


Lakat ja koristeet:


Orly Bonder
OPI Honey Ryder
Catherine Arley 910 (saatu kynsiharrastajien miitistä, )
China Glaze For Audrey
MoYou London Mother Nature Collection -02 -leimauslaatta
Hämähäkit (saatu, LadyQueen)
Glisten & Glow HK Girl

http://www.ladyqueen.com/

Punaisia kukkia

Mi Nailsille oli tullut halpoja kynsivinyylejä, joten niitä piti tilata heti. Samaan tilaukseen otin myös yhden arkin siirtokuvia ja strassikynän. Ensimmäisenä käyttöön pääsivät yllättäen siirtokuvat. Ensin minun piti tehdä ihan erilaiset kynnet ja käyttää niiden koristeluun vinyylejä, akryylimaaleja ja tekstuurilakkoja.


Lakkasin kaikki, paitsi nimettömien ja keskisormien kynnet Essien Hip-Anemalla. Nimettömistä ja keskisormista halusin valkoiset, joten lakkasin ne ainoalla valkoisella lakallani eli Wet n Wildin French White Cremella. Koska en osaa olla ihan valkoisilla kynsillä, laitoin päälle vielä kerroksen Miss Selenen lakkaa numero 128. Olen saanut sen kynsiharrastajien miitistä joskus ennen kuin perustin blogin. Laitoin lopuksi siirtokuvia valkoisiin kynsiin.


Tämä ei ole kovin tyypillinen lakkaus minulle, mutta tykkään! En silti usko, että alan tehdä tällaisia kovin usein, mutta välillä on kiva kokeilla jotain erilaista. Tätä lakkausta tuli pidettyä yli viikko, mikä kyllä johtuu osittain siitä, että olin koiravahtina.


Lakat:


Trind Nail Repair
Essie Hip-Anema
Wet N Wild French White Crème
Miss Selene 128 (saatu kynsiharrastajien miitistä)
Siirtokuvat
Glisten & Glow HK Girl

China Glaze It's a Trap-eze!

Taisinkin jo mainita, että aion käyttää kesän aikana paljon glitterlakkoja. Kesäloman ensimmäinen glitterlakka on China Glazen It's a Trap-eze!. Lakka ilmestyi jo vuonna 2012 Cirque du Soleil: Worlds Away -kokoelmassa, mutta minä hankin sen vasta viime syksynä. Toivottavasti tälle ei käy samoin kuin toiselle omistamalleni saman kokoelman lakalle. Olen käyttänyt sitä maksimissaan neljä kertaa, ja pullosta on haihtunut yli puolet. Ikävä kyllä olen kuullut että muillakin on samanlaisia kokemuksia China Glazen lakoista.



Ainakaan toistaiseksi lakan laadussa ei ollut valittamista. Jopa glitterit levittyivät yllättävän tasaisesti. Lupaan raportoida jos koostumus muuttuu.


Lakat:


Nail Pattern Boldness Glitter A-Peel
China Glaze It's a Trap-eze!
Nail Pattern Boldness Glitter Food
Glisten & Glow HK Girl

China Glaze Sci-Fly By

Aurinko paistoi, eli oli selvä hologrammilakkasää. Talvella ei tule käytettyä juuri yhtään hologrammilakkoja, koska tuntuu että ne menisivät hukkaan. Huomasin vähän myöhässä, että haluan sittenkin China Glazen Hologlam-kokoelman lakkoja. Onneksi ne sattuivat olemaan viime kuussa alennuksessa beautyzone2007-nimisellä eBay-myyjällä, joten tilasin kolme. Esittelen niistä ensimmäisenä lakan nimeltä Sci-Fly By. Kaksi muuta ovat Don't Be a Luna-tic ja OMG a UFO. Haluaisin vielä Strap on Your Moonboots -lakan, mutta se oli kyseiseltä myyjältä loppu.


Sci-Fly By peitti kahdella kerroksella. Epäilin, että tämän lakan levittyvyydessä olisi kaljuuntumisongelmaa, joten käytin aluslakkana Goshin Fix Base Coatia. Sen päälle lakka levittyi hyvin. Päällyslakkaa en laittanut ollenkaan, koska pelkäsin sen heikentävän hologrammiefektiä.





Lakat:


Gosh Fix Base Coat
China Glaze Sci-Fly By

H&M Bella's Choice & Avon Urban Green

Huomasin, että yhdet huhtikuussa tekemäni kynnet olivat vielä julkaisematta. En kyllä muista näistä enää muuta, kuin että cremelakka on H&M Bella's Choice ja glitterlakka Avonin Urban Green. Päällyslakkana on ihan varmasti Glisten & Glow HK Girl, mutta aluslakasta en tiedä.

Urban Green on muuten ihan kiva lakka, mutta en vieläkään pysty pitämään tikkuglitteristä. Lisäksi en ymmärrä, miksi tässä lakassa pitää olla pohjaväri. Liekö Avonilla keksitty että tehdään joka värille oma glittertopperi, että saadaan myytyä enemmän. Eiköhän tällekin lakalle löydy käyttöä, kun tuo pohjaväri ei kuitenkaan ole kovin voimakas. Luultavasti se ei haittaa esimerkiksi sinisten lakkojen päällä ollenkaan.






Lakat:


jokin aluslakka
H&M Bella's Choice
Avon Urban Green
Glisten & Glow HK Girl